urn_nbn_fi_uef-20110091

13syntaktiselta, morfologiselta ja semanttiselta rakenteeltaan. Nimitypologian tuntemusonkin useimmiten välttämätöntä nimien oikean tulkinnan kannalta. Paikannimientulkinnassa nimien kielellisen rakenteen ja semantiikan ymmärtäminen liittyvät vahvastitoisiinsa: paikannimen rakennetta ei voi hahmottaa tajuamatta nimen semantiikkaa japäinvastoin. (Kiviniemi 1975: 14; Ainiala – Pitkänen 2002a: 95.)Nimen semantiikalla tarkoitetaan nimen asiataustaa eli sitä nimeämisperustetta,jonka mukaan nimenantaja on paikan nimennyt. Paikoilla on erityispiirteensä,joihin nimenantajat käyttämillään ilmauksilla viittaavat yksilöidessäänpaikan. Nimenantajan näkökulma onkin typologisen nimistöntutkimuksen kulmakiviä –tämä on asia, joka erottaa sen etymologisesta nimistöntutkimuksesta. Etymologinentutkimus on usein rajoittunut tutkimaan vain nimien kielellisiä elementtejä. Etymologisessatutkimuksessa selvitettäisiin esimerkiksi se, että paikannimeen Kämäri(Varkaus) sisältyy sukunimi Kämäräinen. Typologinen tutkimus on etymologistalaajempaa, sillä se pyrkii selvittämään lisäksi nimien asiataustat eli syyt siihen, miksipaikat on nimetty tiettyjä kielellisiä elementtejä käyttämällä. Se selvittäisi, että Kämärinimeensisältyy sukunimi Kämäräinen siksi, että senniminen henkilö on perustanutkosken ääreen vesimyllyn. Mauno Kosken mukaan etymologinen nimistöntutkimusonkin ollut lähempänä sanastontutkimusta ja äännehistoriaa, kun taas nimitypologiaedustaa varsinaista systemaattista onomastiikkaa. (Koski 1977: 218–219; Kiviniemi1980a: 335; 1980b: 327; Ainiala ym. 2008: 70, 96–97; Kämäri-nimiesimerkki onomani. Ks. myös SP s. 209.)Jo varhaisissa aluemonografioissa on pyritty etymologioinnin ohella luokittelemaannimistöä. Ensimmäisenä nimeämisperusteita luokitteli Viljo Nissilä väitöskirjassaanVuoksen paikannimistö I (1939). Hänen luokittelumallinsa oli peräisinruotsalaiselta Ivar Modéerilta, ja nimeämisperusteita hänellä oli kaikkiaan 21. Kiviniemion todennut, että termiä nimeämisperuste on aiemmin käytetty melko harhaanjohtavasti.Nissilän luokittelu nimittäin on suurimmalta osaltaan leksikaalinen eli sanasemanttinen,eivätkä eräät Nissilän luokat (kuten esimerkiksi kotieläimet, kalastus tai karjanhoito)käsitteinä edusta paikkojen yksilöinnin perusteita. Ne ovat vain leksikaalisia kategorioita,jotka osoittavat, mitä aihepiiriä määriteosina esiintyvät ilmaukset edustavat.Kaiken kaikkiaan Nissilän luokittelumallia ei pidetä lingvistisenä. Nissilä itse esitteleemalliaan teoksessaan Suomalaista nimistöntutkimusta (1962; ks. s. 47–49), ja hänenSuomen Karjalan nimistö -teoksensa (1975) noudattaa vielä samaa mallia. Vaikka nimetNissilän mallissa tulevat etymologioiduiksi ja materiaali ryhmitellyksi sanasemanttisesti,nimeämisperusteet jäävät kuitenkin epäselviksi. (Kiviniemi 1987: 13–14, 26;1990: 15; Ainiala – Pitkänen 2002a: 93–94.)