3/2011 - Fingrid

3/2011 - Fingrid 3/2011 - Fingrid

10.07.2015 Views

Perinteisesti huurretta on pudotettujohtimilta niiden yli heitettävänköyden avulla. Yhdellejohdinvälille kertyvä huurre- jalumimassa voi painaa jopa useitatuhansia kiloja.”Huurteen pudottamisen täytyy ollahallittua ja tarkoin suunniteltua, etteivätjohtimet pääse puhdistuksen aikanaheittelehtimään ja aiheuttamaanjakeluhäiriötä tai muuta vahinkoa. Varomatontoiminta voisi aiheuttaa vaurioitapaitsi johtimille, myös pylväsrakenteille”,Lahtoniemi selventää.Häiriötä sähkönjakeluun huurrekuormataiheuttavat suhteellisen harvoin.”Toissavuoden ennätyksellisenlumitalven aikana kirjasimme kaikkiaankahdeksan häiriötä, joista aiheutuiasiakkaille yleensä alle sekunnin,ja maksimissaankin minuutin pituisiakatkoja. Usein tämäntyyppiset katkotjäävät asiakkailta kokonaan huomaamatta.””Poikkeuksellista toissa talvessa olipaitsi ennätyksellinen jääkuormienmäärä, myös se, että kuormia esiintyierikoisissa paikoissa. Koskaan ennenemme ole joutuneet pudottamaan luntalinjoilta, jotka sijaitsevat keskelläaavaa suota, mutta nyt on sekin kummallisuuskoettu.”Helikopterit apuunTämän talven lumiennuste on vieläarvailujen varassa, mutta mikäli luntatulee edellisvuosien tapaan paljon,on perinteisten pudotusmenetelmienrinnalla tilanteeseen varauduttu nytmyös miestä järeämmin välinein. ”Helikopterillatehtäviä huurrepudotuksiaon testattu ja menetelmä tehokkaaksija toimivaksi todettu”, Jarmo Lahtoniemitoteaa.Helikopterilla tehtävä huurteenpoistoperustuu kopterista köyden varassapudotettavaan koukkuun, joka kiinnitetäänilmassa huurteisen johtimenalle. Koukun avulla huurre hangataanirti johtimesta. Vaihtoehtoisestipudotuksessa voidaan käyttää myössähköisellä vibraattorilla varustettuakoukkua, jonka värinä, ”vibra”, heiluttaajohtoa niin, että huurre irtoaa japutoaa.”Menetelmä on alun perin kehitettyYhdysvalloissa ja Kanadassa, joissatieverkosto ja harva ja etäisyydet pitkiä.Sellaisissa oloissa helikopteri onkätevä ja kustannustehokas välinesähkölinjojen kunnossapitoon. Menetelmäon käytössä myös Norjassa, jossaniin ikään maasto-olosuhteet ovatusein haasteelliset,” kertoo tuotepäällikköMatti Seppälä Eltel Networksista,joka vastaa kantaverkon huurrepudotustenkäytännön toteutuksestaEtelä-, Itä- ja Pohjois-Suomessa.Eltelin asentajat on koulutettu erikseenhelikopterilla tehtäviä kunnossapitotöitävarten. ”Suomessa helikopteriaon tähän saakka käytettyenimmäkseen muihin kunnossapitotöihin,kuten latvakasvuston leikkaamiseen.Asentajiamme koulutetaankoko ajan, ja ensi talvena meillä onkaikki valmiudet käyttää kopteriamyös huurteen pudotuksessa, mikälilumitilanne niin vaatii.”Tehokasta ja nopeaaHelikopterien ei ole tarkoitus syrjäyttääperinteisin menetelmin tehtäviähuurrepudotuksia, vaan toimia niidenrinnalla. ”Vaikka kopteripudotuksetovat – jo pelkästään polttoainekustannustenvuoksikin – suhteellisenhintavia, on menetelmä hyvin nopea jatehokas. Yhden päivän aikana kopterillavoidaan puhdistaa jopa kymmenkertainenmäärä johdinvälejä maastakäsin tapahtuvaan työskentelyyn verrattuna”,Seppälä kertoo.”Tietenkin on edelleen paikkoja jatilanteita, joissa perinteinen pudotustyötoimii parhaiten. Jos johtimelle onesimerkiksi ehtinyt kertyä lähemmäs20-30 senttiä lunta – niin kuin joskuson käynyt – johdin on lumen painostajo sen verran lähellä maata, ettei pu-FINGRID 3/2011 | 30

Perinteisesti huurretta on pudotettujohtimilta niiden yli heitettävänköyden avulla. Yhdellejohdinvälille kertyvä huurre- jalumimassa voi painaa jopa useitatuhansia kiloja.”Huurteen pudottamisen täytyy ollahallittua ja tarkoin suunniteltua, etteivätjohtimet pääse puhdistuksen aikanaheittelehtimään ja aiheuttamaanjakeluhäiriötä tai muuta vahinkoa. Varomatontoiminta voisi aiheuttaa vaurioitapaitsi johtimille, myös pylväsrakenteille”,Lahtoniemi selventää.Häiriötä sähkönjakeluun huurrekuormataiheuttavat suhteellisen harvoin.”Toissavuoden ennätyksellisenlumitalven aikana kirjasimme kaikkiaankahdeksan häiriötä, joista aiheutuiasiakkaille yleensä alle sekunnin,ja maksimissaankin minuutin pituisiakatkoja. Usein tämäntyyppiset katkotjäävät asiakkailta kokonaan huomaamatta.””Poikkeuksellista toissa talvessa olipaitsi ennätyksellinen jääkuormienmäärä, myös se, että kuormia esiintyierikoisissa paikoissa. Koskaan ennenemme ole joutuneet pudottamaan luntalinjoilta, jotka sijaitsevat keskelläaavaa suota, mutta nyt on sekin kummallisuuskoettu.”Helikopterit apuunTämän talven lumiennuste on vieläarvailujen varassa, mutta mikäli luntatulee edellisvuosien tapaan paljon,on perinteisten pudotusmenetelmienrinnalla tilanteeseen varauduttu nytmyös miestä järeämmin välinein. ”Helikopterillatehtäviä huurrepudotuksiaon testattu ja menetelmä tehokkaaksija toimivaksi todettu”, Jarmo Lahtoniemitoteaa.Helikopterilla tehtävä huurteenpoistoperustuu kopterista köyden varassapudotettavaan koukkuun, joka kiinnitetäänilmassa huurteisen johtimenalle. Koukun avulla huurre hangataanirti johtimesta. Vaihtoehtoisestipudotuksessa voidaan käyttää myössähköisellä vibraattorilla varustettuakoukkua, jonka värinä, ”vibra”, heiluttaajohtoa niin, että huurre irtoaa japutoaa.”Menetelmä on alun perin kehitettyYhdysvalloissa ja Kanadassa, joissatieverkosto ja harva ja etäisyydet pitkiä.Sellaisissa oloissa helikopteri onkätevä ja kustannustehokas välinesähkölinjojen kunnossapitoon. Menetelmäon käytössä myös Norjassa, jossaniin ikään maasto-olosuhteet ovatusein haasteelliset,” kertoo tuotepäällikköMatti Seppälä Eltel Networksista,joka vastaa kantaverkon huurrepudotustenkäytännön toteutuksestaEtelä-, Itä- ja Pohjois-Suomessa.Eltelin asentajat on koulutettu erikseenhelikopterilla tehtäviä kunnossapitotöitävarten. ”Suomessa helikopteriaon tähän saakka käytettyenimmäkseen muihin kunnossapitotöihin,kuten latvakasvuston leikkaamiseen.Asentajiamme koulutetaankoko ajan, ja ensi talvena meillä onkaikki valmiudet käyttää kopteriamyös huurteen pudotuksessa, mikälilumitilanne niin vaatii.”Tehokasta ja nopeaaHelikopterien ei ole tarkoitus syrjäyttääperinteisin menetelmin tehtäviähuurrepudotuksia, vaan toimia niidenrinnalla. ”Vaikka kopteripudotuksetovat – jo pelkästään polttoainekustannustenvuoksikin – suhteellisenhintavia, on menetelmä hyvin nopea jatehokas. Yhden päivän aikana kopterillavoidaan puhdistaa jopa kymmenkertainenmäärä johdinvälejä maastakäsin tapahtuvaan työskentelyyn verrattuna”,Seppälä kertoo.”Tietenkin on edelleen paikkoja jatilanteita, joissa perinteinen pudotustyötoimii parhaiten. Jos johtimelle onesimerkiksi ehtinyt kertyä lähemmäs20-30 senttiä lunta – niin kuin joskuson käynyt – johdin on lumen painostajo sen verran lähellä maata, ettei pu-FINGRID 3/<strong>2011</strong> | 30

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!