10.07.2015 Views

Hailuotolehti 2009

Hailuotolehti 2009

Hailuotolehti 2009

SHOW MORE
SHOW LESS
  • No tags were found...

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

4 HailuotoHailuodon matkailupalveluita kohennetaanEU-hankkeellaJari Kostet, 2008Hailuodon luonto on ainutlaatuisuutensalisäksi myös helpostimatkailijan tavoitettavissa, silläsaaressa on reilut 30 kilometriämerkittyjä vaellusreittejä. Tavoitettavuuttamyös parannetaan ensikesänä käynnistyvällä hankkeella,jossa Marjaniemen ympäristöönLuotokeskuksen yhteyteen rakennetaanmuun muassa helppokulkuinenluontopolku, joka soveltuusekä liikuntaesteisille että vaunujaratasperheille.”Tällä hetkellä suosituin taitaaolla hieman yli kymmenkilometrinenreitti Marjaniemestä Sunijärvelle.Reitistö on myös hyvinmerkitty, joten ei siellä erityisiäerätaitoja tarvitse. Kartta tosinkannattaa muistaa ottaa mukaan”,arvioi reitistövastaava JormaIljana.Maksuttomia karttoja saa Hailuodoninfopisteistä. Kartta löytyymyös netistä, mikä helpottaaennakkosuunnittelua kotioloissa.Karttaan on merkitty vaellusreittienlisäksi myös taukopaikat.”Reitistöjen varrella on neljäautiotupaa sekä laavuja ja nuotiopaikkoja,joihin kunta toimittaapolttopuut. Tulitikkujen lisäksimukaan on hyvä ottaa puukkotuohisten tekoon tai sytytyspalat,vaikka puut ovatkin pieniä ja kuiviaklapeja”, ohjeistaa Jorma Iljana.Avotuli onkin ainainen huolenaihekuivalla ja tulenaralla saarella.”Maastoon ei saa missäännimessä tehdä tulia kesä- ja syysaikaan,sillä kuiva jäkäläkangason kuin ruutia”, painottaa JormaIljana.Hailuodon kunnan ylläpitämienretkeilyreittien lisäksi saarella onMetsähallituksen lintutorneja,jotka erityisesti keväällä ja syksylläovat erittäin suosittuja kohteita.Jorma Iljanan mukaan esimerkiksiKirkkosalmen torni on erittäinkovassa käytössä. Kirkkosalmenlintutorni soveltuu myös liikuntarajoitteisille.Metsähallituksen Luontonäyttely– Elämää meren ehdoillaHailuodon MarjaniemessäNäyttely avoinna joka päivä 1.5-18.12.<strong>2009</strong>klo 9-16 (kesäaikana 9-19)Marjaniementie 783, 90480 HailuotoPuh. 020 564 7007Lisätietoja: www.luontoon.fi/asiakaspalvelu/hailuotoMaksullisia opastuksia voi tiedustellaHailuodon paikallisoppailta, puh. 040 556 2572Helposti kuluvaa luontoa voidaan säästää esimerkiksi ohjaamalla kulku pitkospuille. Samalla hyvin merkitty reitti vie retkeilijätmielenkiintoisimpiin paikkoihin, joissa opastauluilla kerrotaan tarkempia yksityiskohtia muun muassa kasveista.Kehittämistäluonnon ehdoinHailuodossa käynnistyy EU-rahoitteinenMarjaniemi – virkistystäja vapaa-aikaa -hanke, jonkahallinnoinnista vastaa Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus.Hankkeella tuetaan valtakunnallisestitunnetun, vetovoimaisenluonto- ja kulttuurimaisema-alueenvahvuuksia.Kolmivuotisella ja noin400 000 euron hankkeella pyritäänluonto- ja kulttuuriympäristönhyödyntämiseen virkistys- javapaa-ajantoiminnoissa, kutenluontomatkailussa ja leirikoulutoiminnassa.”Marjaniemen matkailukäytönkasvettua Luotokeskuksen myötäon tullut ajankohtaiseksi huolehtiasiitä, ettei Hailuodon herkkä ja arvokasluonto kärsi. Tavoitteena on,että esimerkiksi dyyneillä kulkuohjataan niin, että kävijät näkevätmahdollisimman paljon, muttatoisaalta eivät aiheuta haittaadyyniluonnolle”, kuvailee tasapainoiluaympäristönhoitopäällikköTimo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaanympäristökeskuksesta.Marjaniemen alueen toimintojenkokonaisvaltaiseen suunnitteluunsisältyy hankkeessa ympäristönja reitistöjen kunnostus,uusien reittiyhteyksien toteutus,pysäköintialueiden laajennus,opastuksen suunnittelu sekäopasteiden ja vierasvenesatamankunnostus.”Suunnitelmissa on muun muassapidempi reitti MarjaniemenLuotokeskukselta leirintäalueenMetsähallituksen luontonäyttelyssävieraili viime vuonna yli 35 000kävijää, mikä ylitti myös odotuksetja kertoo Hailuodon vetovoimastaja mahdollisuuksista matkailukohteena.”Olemme saavuttaneet jonyt paikkamme yleisön piirissä.Kävijämäärä antoi luottamustamyös siihen, että näyttely toimii.Vuodesta <strong>2009</strong> on varmaan tulossamyös hyvä kausi”, ennustaaMetsähallituksen erikoissuunnittelijaSari Airas, jonka mukaanMarjaniemi nousi jo ensimmäisenätoimintavuonna kävijämäärissäluontokeskusten keskiarvonyläpuolelle.Kävijämäärän kannustamanaMetsähallitus on mukana Marjaniemi– virkistystä ja vapaa-aikaa-hankkeessa, jossa parannetaankautta Hannuksen rantalammellesekä satama-alueen maisemointiviihtyisämmäksi”, tarkentaa TimoYrjänä.”Loppukesästä ja syksyllä<strong>2009</strong> kehitystyöt alkavat myösnäkyä. Ensimmäisten joukossa onlähireitin teko Luotokeskuksenläheisyyteen. Lisäksi julkisessakäytössä olevien rakennustenympäristöä on tarkoitus kohentaaLuontonäyttelyn yhteyteenkorkealaatuinen luontopolkutulevina vuosina Marjaniemenlähiympäristön saavutettavuutta jaopastusta.”Metsähallituksen ensisijainenkehittämiskohde hankkeessaon Luotokeskuksen yhteyteenrakennettava ja luontonäyttelyätukeva lähiluontopolku, jokatulee olemaan suhteellisen lyhytja korkeatasoinen, joten se sopiikaikille”, lupaa Sari Airas.”Ikäihmiset ovat nykyisin aktiivisiamatkustelemaan, joten haluammevarmistaa, että kepinkinkanssa pääsee luontoon. Samoinon lapsiperheiden kanssa, sillälastenvaunuja on vaikea työntäähiekassa.”Uudella luontopolulla täydennetäännäyttelyn tietoja Marjaniemenlähialueesta.”Luontopolulla kerrotaanMerinätkelmä (Lathyrus japonicus)Hernekasveihin kuuluvamonivuotinen ruohovartinenkasvi. Kasvin rento ja kulmikasvarsi voi kasvaa 80 cmpitkäksi.Lehdissä on kolmesta viiteenparia soikeita pikkulehdyköitä.Kukat ovat violetit jakasvavat 5–12 kukan terttuina.Palko ja lehdet muistuttavatpuutarhahernettä. Merinätkelmäon myrkyllinen.Merinätkelmää kasvaaEuroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan aurinkoisilla, hiekkaisillamerenrannoilla.pikaisesti”, aikatauluttaa TimoYrjänä muistuttaen, että Hailuotoon maakunnan ja Oulun seudunmatkailustrategioissa keskeisellätilalla.Lisätiedot:Reitistö: Jorma Iljanapuh. 0400 312831http://www.hailuototourism.fi/sivu/fi/matkailu/aktiviteetit/retkeily/tietotauluin esimerkiksi rannankasveista ja luontotyypeistä sekäalueen kulttuuriperimästä, kutenrakennuksista. Polku on siis suorajatkumo luontonäyttelylle.””Luontotyyppinähän rannassaoleva dyyni on jo itsessään suojeltavakohde. Siellä kasvillisuus onhyvin erityistä, koska harvat kasvitpystyvät sietämään noin vähäravinteisiaoloja. Meren rannastalöytyy esimerkiksi Merinätkelmä,jolla on upeat lilanväriset kukat.Se muistuttaa hieman hiidenvirnaa”,kuvailee Sari Airas.Metsähallitus pyrkii lisäksi parantamaankoululaisryhmien palveluitamuun muassa tarjoamallaniille perehdytettyjen paikallisoppaidenpalveluita. Lisäksi näyttelyssäaiotaan tuoda esille paikallistenkäsityöläisten osaamista.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!