Fingrid Oyj:n lehti 3/2006

Fingrid Oyj:n lehti 3/2006 Fingrid Oyj:n lehti 3/2006

10.07.2015 Views

Kantaverkon ABCuslaitteiden lisäksi tarvittavat tasoituskuristimetsekä DC-suodattimet.Elektrodi tarvitaan paluuvirran kulkutieksimonopolaarisilla HVDC-yhteyksillä,kuten Fenno-Skan (vain yksi kaapelivasta-asemien välillä).Kuvasta puuttuu suuntaajan toiminnankannalta elintärkeä venttiilien jäähdytysjärjestelmä,jolla tyristoriventtiileissäsyntyvä lämpö johdetaan jäähdytyspiirissäkiertävän veden ja ulkona sijaitsevienlauhduttimien avulla ulkoilmaan.Uusimman teknologian tehotransistoreihinperustuvat HVDC-yhteydet ovatsekä perusrakenteen että ohjausalgoritmienosalta kuin toisesta maailmasta tyristoreihinverrattuna – sähkömoottorikäyttöihinperehtyneelle toisaalta hyvinkintuttua ja ”vanhaa” tekniikkaa. Taajuusmuuttajientapaan suuntaaja toimiijännitelähteenä ja tasavirta on vapaastiohjattavissa (myös käännettävissä). Säätöominaisuudettehotransistoreilla ovatsuorastaan erinomaiset, mutta vastapainonahäviöt ovat ainakin nykyisin moninkertaisettyristoritekniikkaan verrattuna.Maailmalla viime vuosina toteutetutja suunnitteilla olevat HVDC-hankkeetovat enimmäkseen tavanomaisia HVDCyhteyksiä.Tehotransistoreiden markkinaosuuttarajoittaa myös niiden tyristoreitahuomattavasti heikompi jännitejavirtakestoisuus; nykytasolla on saavutettavissanoin 400 MW siirtoteho +/-150 kV jännitteellä, kun tyristoritekniikallapäästään jo 3 000 MW:iin +/- 500kV jännitteellä (esim. rakenteilla olevaThree Gorges – Shanghai HVDC-avojohtoyhteysKiinassa).Komponenttien kehityksen myötä tilannevoi muuttua. Tehotransistoreilla tavoitellaanseuraavaksi jo 1 000 MW tasoa,mikä tarkoittaa samalla jännitekestoisuudenkaksinkertaistamista. Toisaalta,Kaukoidän markkinoille on jo suunnitteilla+/- 800 kV tavanomaisia HVDCyhteyksiä,joilla päästään yli 6 000 MWsiirtotehoihin.EstlinksähkökaapelikäyttöönFingridin verkkosivuilta voi seuratakaapelissa kulkevaa tehoa ja sen suuntaa.Suomen ja Viron välinen Estlink-kaapeliyhteysvihittiin käyttöön 4.12. Kaapelissakulkevaa tehoa ja sen suuntaa voiseurata kolmen minuutin välein päivittyvältävoimajärjestelmän tila -näytöltäFingridin Internet-sivuston aloitussivultawww.fingrid.fi.Kaapeli yhdistää ensimmäisen kerranBaltian maat pohjoismaisiin sähkömarkkinoihin.Kaapelin pituus on 105 kilometriä,josta merikaapelia on noin 75kilometriä. Kaapelin siirtokapasiteettion 350 megawattia.Ensi alkuun kaapelia käyttävät omistajinaolevat sähköyhtiöt. Omistus siirtyykuitenkin viimeistään vuonna 2013Baltian maiden sekä Suomen kantaverkkoyhtiöille.Baltian sähköntuotantokapasiteettiylittää tällä hetkellä oman tarpeen, jotensähkön virtaussuunta on ainakinaluksi etelästä pohjoiseen.Kuva 3. Suuntaaja-aseman pääkomponentitFINGRID 3/2006 54

UUTISVERKKOHarjannostajaisten yhteydessä juhlavierailla oli tilaisuus tutustuavoimalaitostyömaahan projektijohtaja Martti Merviön (kuva oik.)opastuksella.Olkiluodon kaasuturpiinivoimalaitos harjakorkeudessaOlkiluodon kaasuturpiinivoimalaitoksen harjannostajaisia vietettiin 12.10. Laitosprojekti on Fingridin ja TeollisuudenVoima Oy:n (TVO) yhteishanke, jossa Fingrid rakennuttaa laitoksen omistukseensa ja TVO osallistuu investointikustannuksiin50 prosentin osuudella. Sijoituspaikan valinnan ratkaisivat TVO:n oma varavoimatarve ja yhtiön mahdollisuudet tarjotakäyttö- ja ylläpitopalveluja Fingridille.Kesäkuussa 2007 valmistuva Olkiluodonkaasuturpiinilaitos tyydyttääFingridin ja TVO:n varavoimakapasiteetinlähitulevaisuuden lisätarpeet. Laitosvahvistaa sähköjärjestelmän häiriöidenhallinnassa tarvittavaa Fingridin varavoimakapasiteettiaja varmistaa TVO:nvoimalaitosten omakäyttösähkön saantiaulkopuolisen sähkön syötön kantaverkostahäiriintyessä. Yhteishanke onmahdollinen, koska osapuolten varasähköntarpeet eivät ole samanaikaisia.Investoinnin kustannukset ovat yhteensänoin 50 miljoonaa euroa, jostapääkoneistojen osuus on noin 30 miljoonaaeuroa. Hankkeeseen sisältyy läheskolmekymmentä muuta urakkaa ja toimitusta,joista rakennustöiden pääurakkaon suurin. Fingrid vastaa rakennuttamisestakokonaisuutena, ja TVO vastaa rakennusalantöiden valvonnasta.Rakennustöiden pääurakoitsija on RakennusVuorenpää Oy, joka vastaa betonirunkoistenrakennusten ja muiden betonirakenteidenrakentamisesta. Turpiinirakennuksenteräsrungon sekä seinäjakattorakenteet toimittaa Normek Oy.Muita hankkeen tässä vaiheessa mukanaolevia urakoitsijoita ovat Rauman KaivinOy, Rauman Sähköpalvelu Oy, Vesi-VasaOy, YIT Kiinteistötekniikka Oy ja NakkilanKonepaja Oy.55Laitoksen pääsuunnittelija on ÅF EnprimaOy, arkkitehtisuunnittelusta onvastannut Pori Arker Oy, rakennesuunnittelustaInsinööritoimisto WSP SuunnitteluKortesOy ja ilmastointisuunnittelustaSatakunnan Insinöörikeskus Oy.Voimalaitosrakennukset valmistuvatensi vuoden helmikuussa. Työmaalla onkuitenkin päästy jo rakennusten sisäpuolisiinlaiteasennuksiin. Marraskuussaalkoi mm. kahden saksalaisen MANTURBO AG:n toimittaman kaasuturpiinikoneistonasennus. Kumpikin koneistoon teholtaan 50 megawattia.L.L.-P.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!