Fingrid Oyj:n lehti 3/2006

Fingrid Oyj:n lehti 3/2006 Fingrid Oyj:n lehti 3/2006

10.07.2015 Views

Kantaverkon ABCSyyt tasasähkön valintaan voivat olla taloudellisiatai teknisiä. Seuraavassa on kolme yleisintä sovellusaluetta:Riittävän pitkillä avojohtoyhteyksilläsuuntaaja-asemista aiheutuvat li-1säkustannukset kompensoituvat edullisemmanjohtorakenteen ansiosta. Tällaisiajopa tuhansien kilometrien pituisiayhteyksiä on rakennettu mm. Pohjois-Amerikkaan, Intiaan ja Kiinaan hyödynnettäessäkaukana kulutuksen painopistealueestasijaitsevaa sähköntuotantokapasiteettia(yleensä vesivoimaa).Vesistön poikki rakennettavissa kaapeliyhteyksissävaihtosähköllä pääs-2tään jännitteestä riippuen noin 50–100kilometrin etäisyyksiin asti. Pidemmilläetäisyyksillä kapasiteetti hukkuu kaapelinsuuressa kapasitanssissa syntyvän loistehonsiirtoon. Pitkät ja suuritehoiset merikaapeliyhteydetvoidaan toteuttaa vaintasasähköllä (esim. Fenno-Skan).Teknisistä ja historiallisistakin syistä3 sähköjärjestelmät ovat maailmallajakautuneet keskenään synkronoimattomiinsekä myös eri taajuisiin verkkoihin.Euroopassa on mm. PohjoismaidenNordel, Länsi-Euroopan UCPTE ja VenäjänUPS – kaikki kuitenkin 50 Hz järjestelmiä.Pohjois-Amerikassa on käytössä60 Hz taajuus, lisäksi lukuisia keskenäänasynkronisia järjestelmiä. Japaninpääsaarilla käytetään jopa eri taajuuksia.Tällaisten järjestelmien yhdistäminenonnistuu back to back -tasasähköyhteydellä,jossa tasa- ja vaihtosuuntaajatsijaitsevat ”selät vastakkain” samallasähköasemalla. Toki välissä voi ollakaapeli tai johtokin, kuten Japanin 50 Hzja 60 Hz järjestelmien välillä.Tavanomaisen tyristoreilla toteutetun suuntaaja-aseman perusosa on 6-pulssisilta(kuva 1), jonka kutakin kuutta haaraa kutsutaan venttiileiksi. Yhtä aikaa toimivataina ne kaksi venttiiliä, jotka kytkevät itseisarvoltaan suurimmat vaihtojännitteet(U R, U S, U T) tasajännitteeksi (U D), joka näin muodostuu 3-vaiheisen vaihtojännitteenverhokäyrästä.Vaikkapa auton vaihtovirtalaturistatuttu diodisilta on ikään kuin monistettu3-vaiheiseksi. Lisäksi tyristorien syttymistävoidaan viivästää halutun ohjauskulmanverran toisin kuin diodilla, jokaaina ”päästää lävitseen” positiivisen jännitteen.Pääperiaatteena on päästä ohjauskulmanavulla ohjaamaan tasajännitteensuuruutta yhteyden molemmissapäissä, jolloin HVDC-yhteys alkaa totellasähkötekniikan perusyhtälöä P = U xI kuvan 2 mukaisesti. Suuntaajat toimivatvirtalähteinä (virran suunta on ainasama), tehon suunta käännetään jännitteenpolariteettia muuttamalla, ja ei kunsiirtämään sähköä...Kuva 2. Tasasähköyhteydentehon määräytyminenKuva 1.6-pulssisiltaFINGRID 3/2006 52Käytännössä sekä itse suuntaaja ettäsen ohjausalgoritmit ovat huomattavastimonimuotoisempia. HVDC-yhteydenon tarkoitus siirtää suuria tehojahäiriöttömästi pääteasemiensa välillä,ja tehonsäädön on oltava hyvin tarkkaaja nopeaa sekä mukauduttava myös

Ilmakuva Rauman sähköasemastasesti ryhmitelty kolmeen neljän venttiilintorniin, jotka on ripustettu venttiilihallinkattoon.HVDC-muuntajat syöttävät kolmivaiheisenvaihtojännitteen erikseen molemmille6-pulssisilloille. Rauman tapauksessaon käytetty kolmea yksivaiheistakolmikäämimuuntajaa, joista kukinsyöttää sekä tähteen kytkettyä että kolmioonkytkettyä 6-pulssisiltaa. Muuntajienkäämikytkimillä avustetaan ensisijaisestisuuntaajan ohjauskulmilla suoritettavaatasajännitteen säätöä.Vaihtosähkösuodattimet (AC-suodattimet)rajoittavat suuntaajan tuottamien yliaaltojenpääsyä vaihtosähköverkkoonja tuottavat lisäksi loistehoa suuntaajantarpeisiin. Loistehon kompensointikapasiteettiatarvitaan noin puolet siirrettävästäpätötehosta. Rauman tapauksessaon käytössä kolme 80 Mvar yksikköä,joista kaksi toimii samalla AC-suovaihtosähköverkonmahdollisiin muutoksiinja häiriöihin. Varsinaisten suurjännitekomponenttienohella avainasemassaovat molempien suuntaaja-asemiensäätöjärjestelmät. Nämä ”järjestelmänaivot” ovat jatkuvassa tietoliikenneyhteydessätoisiinsa ja käyttövarmuudentakaamiseksi täysin kahdennettu.HVDC-aseman pääkomponentitlöytyvät kuvasta 3 sekä osin myös Raumansähköaseman ilmakuvasta (kyseessätavanomainen tyristoreilla toteutettuHVDC-asema).Venttiilihalliin sijoitettu 12-pulssinen tyristorisiltamuodostuu kahdesta sarjaankytketystä 6-pulssisillasta. Siltojen välisen30º vaihe-eron ansiosta (muodostettutähti-kolmio-kytkennällä) saadaantasaisempi jännitteen verhokäyrä, mikäpienentää merkittävästi yliaaltojen suodatustarvetta.12 venttiiliä on tyypilli-dattimena ja kolmas on kompensointikondensaattoriilman suodatusosaa.Tasasähkösuodatin (DC-suodatin) ontarpeen, mikäli asemalta lähtevä tasasähköyhteyson avojohtoa, kuten Raumantapauksessa (ensimmäiset 33 kilometriäRihtniemen kaapelipäätteelle). Tällä vältetäänhäiriöiden indusoituminen ympäristönäänitaajuisiin tietoliikenneverkkoihin(puhelinverkot ym.).Tasoituskuristimilla nimensä mukaisestitasoitetaan tasavirtaa rajoittamalla virranmuutosnopeuksia. Näiden mitoitusvaikuttaa suuntaajan toiminnan kannaltamoneen tekijään, kuten suodatukseen,vikavirtoihin ja virran tasaisuuteenpienillä tehoilla.Tasasähkökenttä (DC-kenttä) kytkeevent tiilihallin asemalta lähtevään tasasähköjohtoontai -kaapeliin. Kentälläsijaitsevat tarvittavien kytkinlaitteidensekä tasajännitteen- ja virranmitta-FINGRID 3/2006 53

Ilmakuva Rauman sähköasemastasesti ryhmitelty kolmeen neljän venttiilintorniin, jotka on ripustettu venttiilihallinkattoon.HVDC-muuntajat syöttävät kolmivaiheisenvaihtojännitteen erikseen molemmille6-pulssisilloille. Rauman tapauksessaon käytetty kolmea yksivaiheistakolmikäämimuuntajaa, joista kukinsyöttää sekä tähteen kytkettyä että kolmioonkytkettyä 6-pulssisiltaa. Muuntajienkäämikytkimillä avustetaan ensisijaisestisuuntaajan ohjauskulmilla suoritettavaatasajännitteen säätöä.Vaihtosähkösuodattimet (AC-suodattimet)rajoittavat suuntaajan tuottamien yliaaltojenpääsyä vaihtosähköverkkoonja tuottavat lisäksi loistehoa suuntaajantarpeisiin. Loistehon kompensointikapasiteettiatarvitaan noin puolet siirrettävästäpätötehosta. Rauman tapauksessaon käytössä kolme 80 Mvar yksikköä,joista kaksi toimii samalla AC-suovaihtosähköverkonmahdollisiin muutoksiinja häiriöihin. Varsinaisten suurjännitekomponenttienohella avainasemassaovat molempien suuntaaja-asemiensäätöjärjestelmät. Nämä ”järjestelmänaivot” ovat jatkuvassa tietoliikenneyhteydessätoisiinsa ja käyttövarmuudentakaamiseksi täysin kahdennettu.HVDC-aseman pääkomponentitlöytyvät kuvasta 3 sekä osin myös Raumansähköaseman ilmakuvasta (kyseessätavanomainen tyristoreilla toteutettuHVDC-asema).Venttiilihalliin sijoitettu 12-pulssinen tyristorisiltamuodostuu kahdesta sarjaankytketystä 6-pulssisillasta. Siltojen välisen30º vaihe-eron ansiosta (muodostettutähti-kolmio-kytkennällä) saadaantasaisempi jännitteen verhokäyrä, mikäpienentää merkittävästi yliaaltojen suodatustarvetta.12 venttiiliä on tyypilli-dattimena ja kolmas on kompensointikondensaattoriilman suodatusosaa.Tasasähkösuodatin (DC-suodatin) ontarpeen, mikäli asemalta lähtevä tasasähköyhteyson avojohtoa, kuten Raumantapauksessa (ensimmäiset 33 kilometriäRihtniemen kaapelipäätteelle). Tällä vältetäänhäiriöiden indusoituminen ympäristönäänitaajuisiin tietoliikenneverkkoihin(puhelinverkot ym.).Tasoituskuristimilla nimensä mukaisestitasoitetaan tasavirtaa rajoittamalla virranmuutosnopeuksia. Näiden mitoitusvaikuttaa suuntaajan toiminnan kannaltamoneen tekijään, kuten suodatukseen,vikavirtoihin ja virran tasaisuuteenpienillä tehoilla.Tasasähkökenttä (DC-kenttä) kytkeevent tiilihallin asemalta lähtevään tasasähköjohtoontai -kaapeliin. Kentälläsijaitsevat tarvittavien kytkinlaitteidensekä tasajännitteen- ja virranmitta-FINGRID 3/<strong>2006</strong> 53

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!