Fingrid Oyj:n lehti 3/2006

Fingrid Oyj:n lehti 3/2006 Fingrid Oyj:n lehti 3/2006

10.07.2015 Views

Kantaverkon suunnittelua vartenSuomen sähköverkko on jaettu 13 alueeseen.ti. Siksi käynnistettiin pikaisesti varsinmittava 220 kilovoltin voimajohtohanketarvittavine muuntoasemineen RovaniemeltäKittilän kautta Sodankylän Vajukoskelle.Uusi suunnittelukierros aloitetaan vuoden2007 alusta. Kaikki alueet on tarkoituskäydä läpi noin viiden vuoden välein.Sähkömarkkinoiden tarpeetulottuvat Suomea laajemmalle400 kV kantaverkko220 kV kantaverkko110 kV kantaverkkoMuut voimajohdot1. Lappi2. Kemin ja Tornion seutu3. Oulun seutu4. Kainuu5. Pohjanmaa6. Savo - Karjala7. Keski-Suomi8. Etelä-Pohjanmaa9. Porin ja Rauman seutu10. Häme11. Varsinais-Suomi12. Kymenlaakso13. PääkaupunkiseutuSähkömarkkinat ovat avautuneet Pohjoismaissaja avautuvat edelleen yhä laajemmallemuuhun Eurooppaan. Verkonkannalta haasteet kohdistuvat erityisestimaitten välisiin siirtotarpeisiin ja muuhun400 kilovoltin verkkoon. Toki nämäsuurimpien jännitetasojen vahvistuksetpalvelevat osaltaan kaikkia sähköverkkoonliittyviä asiakkaita.Vuonna 2002 valmistui ensimmäinenkoko pohjoismaisen markkina-alueenkattava verkkosuunnitelma. Se tehtiin tiiviissäyhteistyössä kaikkien pohjoismaistenverkko-organisaatioiden kanssa.Selvityksen pohjalta nousi esiin viisipohjoismaista keskeisintä verkkohanketta,joilla pystyttäisiin vastaamaan2010-luvun sähkömarkkinoiden tarpeisiin.Yksi näistä hankkeista on meneilläänoleva Suomen ja Ruotsin välisenmerikaapeliyhteyden vahvistaminen toisella,vuonna 2010 valmistuvalla kaapelilla,joka nostaa siirtokapasiteettia 800megawattia. Nykyisen merikaapelin siirtokapasiteettion 550 megawattia.Nordelissa on käynnistetty jo seuraavanvaiheen selvitys siitä, mitä pohjoismaisessaverkossa tarvitaan näiden viidenkeskeisen hankkeen valmistumisenjälkeen.FINGRID 3/2006 22

Voimantuotannonyksikkökoot kasvamassaKymmenen vuotta sitten – kuten nytkin– Suomen suurimmat voimalaitosyksikötsijaitsivat Olkiluodossa. Tuolloinne olivat teholtaan 710 megawatin suuruisia;nyttemmin modernisoinnin jälkeenniiden teho on noussut runsaaseen850 megawattiin. Nyt edessä on uusiaskel, kun vuonna 2010 käyttöön tulevaksisuunniteltu Olkiluoto 3 -laitosyksikköliittyy kantaverkkoon 1 600 megawatintehollaan.Olkiluoto 3 -laitosyksikön ja verkkoliitynnänyhteensovittaminen on ollutvarsin pitkäjänteinen ja haasteellinenselvitystehtävä. Selvitykset ovat vieneetaikaa kaikkiaan puolen kymmentä vuotta.Niissä on tarkasteltu ja kehitelty varsinyksityiskohtaisiakin niin kantaverkonvahvistamiseen kuin laitoksen rakenteisiinja säätöominaisuuksiin liittyviä asioita.Lopputuloksena on onnistuttu kehittämäänratkaisu, joka varmistaa sekävoimalaitoksen että kantaverkon käyttövarmuudenylläpitämisen.Yhteistyö on ollut rakentavaa ja tiivistä,eri osapuolten luottamukseen perustuvaa.Verkkoon liittämisessä on maailmanlaajuisestitarkastellen innovatiivisiaratkaisuja, kuten esimerkiksi ns. järjestelmäsuoja,jonka avulla kytketään irti300 – 400 megawattia lähinnä hiomojahiertämökuormaa samanaikaisesti laitoksenerotessa verkosta. Näin Olkiluoto3 -laitosyksikkö pienenee kantaverkonkannalta järjestelmävaikutuksiltaan1 300 megawatin suuruiseksi. Järjestelmäsuojantoteuttamisen on mahdollistanutmyönteinen yhteistyö suomalaisensuurteollisuuden kanssa.Nordel-verkon kesällä 2004 sovitut vahvistukset1. Fenno-Skan 2, projekti käynnissä, valmis 20102. Keski- ja Etelä-Ruotsin yhteys, Sydlänken,päätetty, tekninen ratkaisu avoin,valmis noin 20133. Nea-Järpströmmen, päätetty, valmis 20094. Skagerrak 4, ei päätöstä5. Iso Belt, päätetty, valmis 2010Investoinnit yhteensä noin 1 000 MGrid Code turvaakäyttövarmuudenAiemmin suunnittelun ja käytön perustanaolleet mitoitusperiaatteet on nytkoottu yhdeksi pohjoismaiseksi ohjeistoksins. Grid Codeksi. Tähän ohjeistoonkuuluvat osana myös yhteiset verkkoonliittymisen ehdot. Pohjoismainen GridCode julkaistaan Internetissä Nordelinkotisivuilla.Fingrid on uusinut pohjoismaisen ohjeistonmukaiset yleiset liittymisohjeet javoimalaitoksille asetetut järjestelmäteknisetvaatimukset. Ne on tarkoitus ottaakäyttöön uusissa tai uusittavissa sopimuksissavuoden 2007 alussa EU:nvahvistuksen jälkeen. Liittymisehtoja jajärjestelmäteknisiä vaatimuksia täydennetäänasiakasliitynnän suunnitteluahelpottavilla erillisillä ohjeilla. Erityistähuomiota on kiinnitetty teollisuusliityntöjenmolemminpuolisen toimivuudenvarmistamiseen.Noudatetut suunnittelu- ja käyttöperiaatteetovat johtaneet Suomessa jamuissakin Pohjoismaissa varsin korkeaankäyttövarmuuteen. Nykyisen verkonlaskennallinen laajan suurhäiriöntodennäköisyys on suuruusluokkaa kerran30 vuodessa.Hyvä käyttövarmuustaso on tarkoitussäilyttää tulevaisuudessakin. Se on yksikantaverkon kehittämisen keskeinen periaateja lähtökohta.23

Kantaverkon suunnittelua vartenSuomen sähköverkko on jaettu 13 alueeseen.ti. Siksi käynnistettiin pikaisesti varsinmittava 220 kilovoltin voimajohtohanketarvittavine muuntoasemineen RovaniemeltäKittilän kautta Sodankylän Vajukoskelle.Uusi suunnittelukierros aloitetaan vuoden2007 alusta. Kaikki alueet on tarkoituskäydä läpi noin viiden vuoden välein.Sähkömarkkinoiden tarpeetulottuvat Suomea laajemmalle400 kV kantaverkko220 kV kantaverkko110 kV kantaverkkoMuut voimajohdot1. Lappi2. Kemin ja Tornion seutu3. Oulun seutu4. Kainuu5. Pohjanmaa6. Savo - Karjala7. Keski-Suomi8. Etelä-Pohjanmaa9. Porin ja Rauman seutu10. Häme11. Varsinais-Suomi12. Kymenlaakso13. PääkaupunkiseutuSähkömarkkinat ovat avautuneet Pohjoismaissaja avautuvat edelleen yhä laajemmallemuuhun Eurooppaan. Verkonkannalta haasteet kohdistuvat erityisestimaitten välisiin siirtotarpeisiin ja muuhun400 kilovoltin verkkoon. Toki nämäsuurimpien jännitetasojen vahvistuksetpalvelevat osaltaan kaikkia sähköverkkoonliittyviä asiakkaita.Vuonna 2002 valmistui ensimmäinenkoko pohjoismaisen markkina-alueenkattava verkkosuunnitelma. Se tehtiin tiiviissäyhteistyössä kaikkien pohjoismaistenverkko-organisaatioiden kanssa.Selvityksen pohjalta nousi esiin viisipohjoismaista keskeisintä verkkohanketta,joilla pystyttäisiin vastaamaan2010-luvun sähkömarkkinoiden tarpeisiin.Yksi näistä hankkeista on meneilläänoleva Suomen ja Ruotsin välisenmerikaapeliyhteyden vahvistaminen toisella,vuonna 2010 valmistuvalla kaapelilla,joka nostaa siirtokapasiteettia 800megawattia. Nykyisen merikaapelin siirtokapasiteettion 550 megawattia.Nordelissa on käynnistetty jo seuraavanvaiheen selvitys siitä, mitä pohjoismaisessaverkossa tarvitaan näiden viidenkeskeisen hankkeen valmistumisenjälkeen.FINGRID 3/<strong>2006</strong> 22

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!