Fingrid Oyj:n lehti 3/2006

Fingrid Oyj:n lehti 3/2006 Fingrid Oyj:n lehti 3/2006

10.07.2015 Views

omistaja. EPV:n sähkönhankintalähteitäovat sen osakkuusyritykset VaskiluodonVoima Oy, Teollisuuden Voima Oy, RapidPower Oy ja Pohjolan Voima Oy.”Tuotanto-osuuksiemme oikea-aikainenlisääminen on ratkaisevasti vauhdittanutyhtiömme viime vuosien menestystä”,Linna sanoo.Hän toteaa Vaasan Sähkön kaksinkertaistaneentuotantonsa vajaan kymmenenvuoden aikana.”Resurssit kasvavat edelleen Olkiluodonydinvoimalaitoksen sekä vuoden2008 alussa tuotantonsa aloittavan TornionVoiman sähkön ja lämmön yhteistuotantovoimalaitoksenvalmistuttua.”Toimintaympäristönmuutokset askarruttavatOman yhtiön kehitysnäkymien näyttäessämyös lähitulevaisuuden osalta varsinvaloisilta Hannu Linnaa askarruttavatentistäkin enemmän toimintaympäristönmuutokset. Hän sanoo olevansavälillä turhautunut siitä, että sääntelynrooli sähköalalla on niin merkittävä.Alan toimintaedellytyksiin vaikuttavaapäätöksentekoa hän luonnehtii moniltaosin epävakaaksi.Linna vertaa sähköalan kilpailu- jatoimintaedellytyksiä mielellään teollisuudenkentän kilpailuasetelmaan ja-ehtoihin, jotka hän tuntee hyvin toimittuaan1980- ja 1990-luvuilla 11vuotta puutalo- ja kalusteteollisuudenjohtotehtävissä.”Kun sähkömarkkinat 1990-luvunpuolivälissä vapautuivat, palasin innostuneenaenergia-alalle takaisin. Olin vilpittömästiiloinen siitä, että ala avautuukilpailulle. Teollisuudessa olin oppinuttuntemaan, mitä todellinen kilpailutarkoittaa, ja sen vuoksi minun onkinnyt vaikea hyväksyä sitä, että sähköalantoimintaympäristöä heilutellaanniin paljon pelisäännöillä ja niiden jatkuvillamuutoksilla.”Vaasan Sähkön jakeluverkko kattaaVaasan, Mustasaaren, Maalahden,Laihian, Vöyrin ja Korsnäsin alueetsekä pieniä alueita Närpiössä jaJurvassa. ”Toimialaamme on jo parinvuoden ajan kuulunut myös laajakaistayhteyksienmyynti”,Hannu Linna kertoo.”Välillä huomaa, että ratkaisut tehdäänväärällä tasolla ja että niitä ei oleajateltu toimijan kannalta. Vaikutuksetyksittäisten yritysten toimintaan saattavatolla kohtuuttomia”, Hannu Linnasanoo.Tällaisia ennalta arvaamattomia,markkinoita vinouttavia vaikutuksia hännäkee liittyvän erityisen paljon päästökauppaan,jossa ”EU on ottanut solistinroolin maailmanlaajuisessa ongelmassa”.”Päästökauppa on muuttanut energia-alaaenemmän kuin etukäteen arvioitiin.Se on nostanut sekä sähkön ettäkaukolämmön asiakashintoja ja vaikuttanutkilpailuasetelmaan. Päästökaupanottaminen osaksi sähkön hinnan muodostustaon vesittänyt vapaiden sähkömarkkinoidenuskottavuutta. Päästökauppaon vain Eurooppaa koskeva jasähkömarkkinat käytännössä vain pohjoismaiset,vaikka hiilidioksidiongelmaon globaali”, Hannu Linna luettelee.Sääntelyn aiheuttamia vinoutumiayritetään hänen mukaansa paikallisestiparannella erilaisilla korjausmekanismeillaja tukiratkaisuilla, kuten esimerkiksiturpeen heikentynyttä asemaa korjaavallafeed in -tariffilla tai helpottamallapienimuotoisen sähköntuotannonjakeluverkkoon liittymisen ehtoja.”Liimaamalla ikään kuin paikka paikanpäälle tehdään usein uusia virheitä.Vinoutumat pitäisi korjata sillä tasolla,jolla päätökset on tehty”, hän painottaa.Lisää läpinäkyvyyttäEnergiayhtiöiden rakenteita ja toimintaedellytyksiämuuttaa ensi vuoden alustatuntuvasti myös sähkömarkkinalainmuutos, jonka mukaan niiden on eriytettäväverkkotoimintansa oikeudellisestija toiminnallisesti erilleen muustasähköliiketoiminnasta.Jotkut tahot vaativat tämän eri liike-FINGRID 3/2006 12

toimintojen ristiinsubvention estämiseentähtäävän rakennemuutoksen ulottamistavieläkin pidemmälle, myös omistuksentäydelliseen eriyttämiseen, ja EU-maistaHollanti onkin toteuttamassa tällaistatiukan eriyttämisen mallia.Näin pitkälle ei Hannu Linna haluaisikuitenkaan Suomessa kilpailuvapaudenvarmistamisessa mentävän. Hän uskoonykyisen sääntelyn riittävän vaaditunläpinäkyvyyden takaamiseen. Tässä suhteessahän on samoilla linjoilla kuin sähköalaneurooppalainen yhteistyöorganisaatioEurelectric, jossa hän on kahdeksanvuotta toiminut suomalaisten edustajana,viimeksi kolme vuotta NetworkCommitteen varapuheenjohtajana.Toisaalta hän ei malta olla muistuttamattasiitä, että omistuksellisen eriytymisensuhteen Suomessa oltiin jo paljonnykyistä järjestelyä pidemmällä, ennenkuin suuryhtiöille annettiin oikeusostaa jakeluverkot.”Esitin jo tuolloin, että alan vertikaalinenintegraatio olisi estettävä”, hänmuistelee.Vaasan Sähkössä lain edellyttämä rakennemuutoson toteutettu etuajassa.Vuoden 2006 alusta sähköverkkoliiketoimintasiirrettiin emoyhtiöltä VaasanSähköverkko Oy:lle.”Fingrid tarvitsee toimialan äänen, janeuvottelukunnassa se kuuluu vahvana”,uusi puheenjohtaja sanoo.Mukanaolo neuvottelukunnassa onvakuuttanut hänet tämän elimen tärkeydestäja toimivuudesta.”Siellä haetaan aidosti suuntaa erilaisilleetenemisteille, ja tämä työ antaavarmasti pohjaa lopullisille ratkaisuille”,hän uskoo.Hannu Linnan mielestä neuvottelukunnantärkein tehtävä on olla ajassakiinni. Tänä vuonna kokousten esityslistallaonkin ollut poikkeuksellisen painaviaajankohtaisia kysymyksiä.”Venäjän-kaapelihankkeesta ja tehoreservitilanteestaon keskusteltu laajastija syvällisesti”, hän sanoo.Neuvottelukunnan kokoonpano –edustettuina ovat monipuolisesti sähkömarkkinoidenerilaiset toimijat – takaaHannu Linnan mukaan sen, ettäasioista tulevat esille monenlaiset, myöstoisilleen vastakkaiset, mielipiteet. ”Jolleinäin olisi, neuvottelukunnalla ei olisimitään merkitystä”, hän painottaa.Hannu Linnan puheenjohtajakausiosuu aikaan, jolloin energia-asiat ovathänen omien sanojensa mukaan tärkeämpiäkuin koskaan aikaisemmin. Aivankuin osoitukseksi näiden sanojentodenperäisyydestä oli tätä haastatteluaedeltävänä viikonloppuna koettu jälleenyksi kansainvälisiin mittoihin laajentunutsähköhäiriö: verkon osan ylikuormittuminenSaksassa johti puoltaEurooppaa koskettaneeseen sähkökatkokseen.”Meillä Suomessa sähkön riittävyys,toimitusvarmuus ja siihen liittyvä turvallisuuson ollut niin hyvällä mallillajo kolme vuosikymmentä, että välilläunohdetaan, mistä tämä kaikki on kiinni.Jotta hyvä tilanne jatkuisi, varmuusnäkökulmanon oltava vahvana perustanakaikissa kantaverkon ja myös jokaisensähkömarkkinatoimijan ratkaisuissa”,Hannu Linna korostaa.Toimialan vahva ääniKantaverkon sähkönsiirtoasiakkaidenedustajista koostuva Fingridin neuvottelukuntaon Hannu Linnalle tärkeäfoorumi, jossa sähköalan yhteisistäajankohtaisista kysymyksistä keskustellaanerilaisten toimijoiden näkökulmista.13

omistaja. EPV:n sähkönhankintalähteitäovat sen osakkuusyritykset VaskiluodonVoima Oy, Teollisuuden Voima Oy, RapidPower Oy ja Pohjolan Voima Oy.”Tuotanto-osuuksiemme oikea-aikainenlisääminen on ratkaisevasti vauhdittanutyhtiömme viime vuosien menestystä”,Linna sanoo.Hän toteaa Vaasan Sähkön kaksinkertaistaneentuotantonsa vajaan kymmenenvuoden aikana.”Resurssit kasvavat edelleen Olkiluodonydinvoimalaitoksen sekä vuoden2008 alussa tuotantonsa aloittavan TornionVoiman sähkön ja lämmön yhteistuotantovoimalaitoksenvalmistuttua.”Toimintaympäristönmuutokset askarruttavatOman yhtiön kehitysnäkymien näyttäessämyös lähitulevaisuuden osalta varsinvaloisilta Hannu Linnaa askarruttavatentistäkin enemmän toimintaympäristönmuutokset. Hän sanoo olevansavälillä turhautunut siitä, että sääntelynrooli sähköalalla on niin merkittävä.Alan toimintaedellytyksiin vaikuttavaapäätöksentekoa hän luonnehtii moniltaosin epävakaaksi.Linna vertaa sähköalan kilpailu- jatoimintaedellytyksiä mielellään teollisuudenkentän kilpailuasetelmaan ja-ehtoihin, jotka hän tuntee hyvin toimittuaan1980- ja 1990-luvuilla 11vuotta puutalo- ja kalusteteollisuudenjohtotehtävissä.”Kun sähkömarkkinat 1990-luvunpuolivälissä vapautuivat, palasin innostuneenaenergia-alalle takaisin. Olin vilpittömästiiloinen siitä, että ala avautuukilpailulle. Teollisuudessa olin oppinuttuntemaan, mitä todellinen kilpailutarkoittaa, ja sen vuoksi minun onkinnyt vaikea hyväksyä sitä, että sähköalantoimintaympäristöä heilutellaanniin paljon pelisäännöillä ja niiden jatkuvillamuutoksilla.”Vaasan Sähkön jakeluverkko kattaaVaasan, Mustasaaren, Maalahden,Laihian, Vöyrin ja Korsnäsin alueetsekä pieniä alueita Närpiössä jaJurvassa. ”Toimialaamme on jo parinvuoden ajan kuulunut myös laajakaistayhteyksienmyynti”,Hannu Linna kertoo.”Välillä huomaa, että ratkaisut tehdäänväärällä tasolla ja että niitä ei oleajateltu toimijan kannalta. Vaikutuksetyksittäisten yritysten toimintaan saattavatolla kohtuuttomia”, Hannu Linnasanoo.Tällaisia ennalta arvaamattomia,markkinoita vinouttavia vaikutuksia hännäkee liittyvän erityisen paljon päästökauppaan,jossa ”EU on ottanut solistinroolin maailmanlaajuisessa ongelmassa”.”Päästökauppa on muuttanut energia-alaaenemmän kuin etukäteen arvioitiin.Se on nostanut sekä sähkön ettäkaukolämmön asiakashintoja ja vaikuttanutkilpailuasetelmaan. Päästökaupanottaminen osaksi sähkön hinnan muodostustaon vesittänyt vapaiden sähkömarkkinoidenuskottavuutta. Päästökauppaon vain Eurooppaa koskeva jasähkömarkkinat käytännössä vain pohjoismaiset,vaikka hiilidioksidiongelmaon globaali”, Hannu Linna luettelee.Sääntelyn aiheuttamia vinoutumiayritetään hänen mukaansa paikallisestiparannella erilaisilla korjausmekanismeillaja tukiratkaisuilla, kuten esimerkiksiturpeen heikentynyttä asemaa korjaavallafeed in -tariffilla tai helpottamallapienimuotoisen sähköntuotannonjakeluverkkoon liittymisen ehtoja.”Liimaamalla ikään kuin paikka paikanpäälle tehdään usein uusia virheitä.Vinoutumat pitäisi korjata sillä tasolla,jolla päätökset on tehty”, hän painottaa.Lisää läpinäkyvyyttäEnergiayhtiöiden rakenteita ja toimintaedellytyksiämuuttaa ensi vuoden alustatuntuvasti myös sähkömarkkinalainmuutos, jonka mukaan niiden on eriytettäväverkkotoimintansa oikeudellisestija toiminnallisesti erilleen muustasähköliiketoiminnasta.Jotkut tahot vaativat tämän eri liike-FINGRID 3/<strong>2006</strong> 12

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!