44<strong>FYSI</strong> 3 • 2011kirjanmerkkiKehitysvammainen potilaanaKaksi tabua:vammaisuus ja seksuaalisuusKun tutustuu vammaistenkertomuksiinIlman esteitä – kirjassa(Väestöliitto), silmät avautuvat.Emme siis vieläkäänelä valistuneessa, suvaitsevaisessamaassa ja maailmassa,vaan asenteellisessatakapajulassa. Näinon mm. silloin, kun kaksitabua, vammaisuus ja seksuaalisuus,uskalletaanliittää samaan pakettiin.Pahimmillaan asianväistäminen johtaavammaisten ihmistenseksuaaliseen hyväksikäyttöön.Ilman esteitä– Vammaisten seksuaalioikeudet ja kehitys –kirjaperustuu uusimpiin tutkimuksiin. Siinä painottuu kehitysmaidennäkökulma, mutta kehittynyt Suomi eipääse pannasta: kirjan sisältämät tositarinat osoittavat,että jopa terveydenhuollon ammattilaisistammelöytyy henkilöitä, joille pelkkä pyörätuolilla liikkuminenvoi olla merkki siitä, ettei ihmisellä voi/saisi ollaseksuaalielämää.Kynnys ry:n varapuheenjohtajan, pyörätuolillaliikkuvan Anna-Maria eli Amu Urhosen kertomaesimerkki on paljastava: ”Ollessani lukion ensimmäiselläluokalla terveydenhoitaja jakoi koko luokallekondomit. Minäkin sain omani, mutta kondomiaojentaessaan terveydenhoitaja totesi, etten sitä kuitenkaankoskaan tulisi tarvitsemaan.” Tämä tapahtui Suomessaviitisentoista vuotta sitten, sillä Amu Urhonen onsyntynyt 1980!Entä tiesittekö, että niin meillä Suomessa kuinmuualla maailmassa vammaiset kokevat valtaväestöäenemmän seksuaalista väkivaltaa? Näin siis siitä huolimatta,että vammaisiin suhtaudutaan usein ei-seksuaalisinaihmisinä.Kirjan tekijät haluavat painottaa, että seksuaalioikeuksientoteutuminen kaikkien ihmisten kohdalla onsekä ihmisoikeuskysymys että koko yhteiskunnan hyvinvoinninedellytys. Seksuaalioikeuksilla tarkoitetaan yksilöidenja parien mahdollisuutta päättää tietoisesti ja vastuullisestiomaan seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista..Kirjan ovat toimittaneet Elina Korhonen ja InkaMäkinen ja se on rahoitettu ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin.Kirjaa voin tilata maksutta Väestöliitosta.Se on myös ladattavissa pdf-muodossa osoitteestawww.vaestoliitto.fiKehitysvammaiset ovat suurin yksittäinenvammaisryhmä. Suomessa kehitysvammaisia onnoin 50 000, vaikea-asteisesti kehitysvammaisiaheistä on noin 10 000. Mutta mitä kehitysvammaisuuson?Neurologian erikoislääkäri Maria Arvio japsykiatrian erikoislääkäri Seija Aaltonen ovat koonneetKehitysvammainen potilaana –kirjan (Duodecim)kansien väliin vakuuttavan tietopaketin.Tärkeä ja tarkka kirja painottuu suomalaisiinkehitysvammasairauksiin ja on tehty tarkoituksellajuuri nyt eli tilanteeseen, jossa kehitysvammaistenhenkilöiden palvelujärjestelmä elää murrosvaihetta.Laitoksia ja kehitysvammaneuvoloita suljetaanja lääketieteellinen seuranta siirtyy enenevässämäärin perustasolle terveyskeskuksiin.Laitoksissa työskenteleville lääkäreille onkertynyt kehitysvammaisten hoitamisesta paljonkäytännön tietoa, jonka kirjoittajat ovat keränneetkirjaan. Taulukot, graafitja kuvat havainnollistavatkerrottua.Kehitysvammaisetsairastavat paljon,mutta kirjoittajattoteavat, että ainakaanvielä ei terveyskeskuksissaja erikoissairaanhoidonpalveluissa olehuomioitu varsinkaanaikuisikäisen kehitysvammaisentarpeita.Kirjan käytännönläheinentieto kehitysvammaisistapotilaina, heidänyleisterveyteensäja mielenterveyteensäsekä kuntoutukseen jaelinkaareen liittyvistäasioista, on siksi erityisen tärkeää. Kokonaiskuvaaja konkretiaa tuovat mukaan kehitysvammaisten jaheidän läheistensä kertomukset.Kirja on tarkoitettu niin kehitysvammaisiahoitaville ja opettaville kuin heidän läheisilleen.”Vaikeasti vammaisten kuntoutus on yhtätärkeää kuin lievästi vammaisten. Elämänsisällönja mielenterveyden kannalta voi esimerkiksivaikeavammaisen fysioterapia olla tärkeämpää,vaikka se on tavoitteiltaan ylläpitävää. Vaikka fysioterapeuttipääasiallisesti keskittyy asiakkaansamotoriikkaan, hän voi olla liikuntarajoitteisenhenkilön ainoita säännöllisiä ihmiskontaktejaperheenjäsenten lisäksi.”Neurologian erikoislääkäri Maria Arvio
<strong>FYSI</strong> 3 • 2011 45kirjanmerkkiUnikoulustaei ole lapsellehaittaaUnihiekkaa etsimässä– Ratkaisuja vauvanja taaperon unipulmiin–kirja (Duodecim)on syntynyt tarpeestaja tarpeeseen. Kirjan kirjoittajien,lääkäri AnnaKeski-Rahkosen ja toimittaja Minna Nalbantoglun perheissäon molemmissa selattu turhautuneina ohjelehtisiä januokuttu väsyneinä netissä etsimässä neuvoja huonosti nukkuvienesikoisten nukuttamiseen ja unikoulutukseen. Kuntietoa selvällä suomen kielellä ei juuri löytynyt, äidit tekivätitse kirjan, josta tuli tutkimustietoon maanläheisesti tukeutuvaaarreaitta.Nukutusmenetelmät ja unikoulut nostattavat vahvojatunteita, mutta niistä on myös huolellisesti tutkittua tietoa,jota kirja ansiokkaasti summaa. Tutkimusten mukaan useateri nukutus- ja unikoulumenetelmät ovat sekä tehokkaita ettäturvallisia. – Unikoulujapelätään turhaan. Niitäon tutkittu kymmenissähyvin tehdyissä tieteellisissätutkimuksissa, eikämitään haittavaikutuksiaole löydetty, Keski-Rahkonen toteaa.Nalbantoglunmukaan vanhempienpitäisi hieman armahtaaitseään: Unettomia öitä ei ole pakko eikä kannata sietääoman mielenterveyden ja perheen hyvinvoinnin uhalla, silläedes unikouluista pahamaineisimman, lapsen jättämisenyksin itkemään, ei ole tutkimuksissa havaittu vaurioittavanlasta. Koska tämä “huudatusunikoulu” on monille vanhemmillemahdoton toteuttaa, sen lisäksi on kehitetty useita pehmeämpiävaihtoehtoja.Unihiekkaa etsimässä –kirjan elämänmakuisuutta lisäävätlukuisat äitien ja isien kertomukset öisiltä taistelutantereilta.Erilaisten unikoulumallien lisäksi kirja antaa tietoamm. vastasyntyneen unen kehityksestä ja lasten tavallisimpiensairauksien vaikutuksesta nukkumiseen.Miten sovittaatreeni naisenelämäänVoiko lihaskunnostahuolehtia kotioloissa? Mitenraskaana tai synnytyksen jälkeenvoi/saa kuntoilla? Mistälöytää aikaa liikunnalle? Millaistaon naiskuntoilijan hyväravinto? Kestävyysjuoksijanatuttu Kirsi Valasti ja terveyteenerikoistunut toimittaja Anna Takala ovat tehneetkuntoliikunnan käsikirjan, jossa otetaan huomioon aikuisennaisen koko elämänkaari. Viesti on, että mikään vaihe ei olehuono tai väärä liikunnan harrastamiseen.Naisen treenikirja (Otava) on liikunnan ammattilaistenkunto-opas, joka tarjoaa havainnollisesti esitettynä kaikentarvittavan perustiedon ja auttaa tekemään liikunnastanautittavaa ja säännöllistä.Tavoitteena on rakentaa terveellinen ja järkevä kuntoilutapa.Kirja antaa monipuoliset ohjeet kestävyyden, lihaskunnonja liikkuvuuden kohentamiseen. Selkeä, iloinenkuvitus havainnollistaa.Kirja auttaa löytämään aikaa liikunnalle vaativankintyö- ja perhe-elämän keskeltä ja rohkaisee naisia vaalimaankokonaisvaltaista hyvää oloa.Kirsi Valasti (s. 1969) on kestävyysjuoksija, valmentaja,psykoterapeutti ja tiedottaja. Hän on aiemmin kirjoittanutNaisen juoksukirjan (2009). FM Anna Takala (s. 1969) onliikuntaan ja terveyteen erikoistunut toimittaja sekä pilates-,kuntosali- ja ryhmäliikuntaohjaaja.