14 | Ihmiset Uusi Rovaniemi keskiviikkona 28.11.2012 Kuvattavan ja kuvaajan roolit kääntyvät ylösalaisin. Mikä? Voimauttava valokuva ● Taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä terapeuttisesti suuntautunut sosiaalipedagoginen menetelmä, jossa käytetään valokuvaa apuna voimautumisprosessissa. ● Voimauttavan valokuvan täydennyskoulutuksen on saanut 2000-luvun aikana 3 000 ihmistyön ammattilaista Suomessa. ● Lapin alueen toinen koulutusryhmä käynnistyy Rovaniemellä keväällä 2013. Kurssi on suunnattu hoidollisten ja pedagogisten alojen työntekijöille. ● Ilmoittautuminen voimauttavan valokuvan koulutukseen 13.1. mennessä Lapin kesäyliopistoon tai www.lapinkesayliopisto.fi. ● VOIMAKUVAA HAKEMASSA. Kurssin opiskelijat Inkerelli Vieltojärvi ja Pekka Ojaniemi ottivat voimakuvia toisistaan vanhalla junavaunulla. Valokuvan eheyttävä voima Voimauttavan valokuvan avulla opitaan kohtaamista ja vuorovaikutusta Anniina Nissinen Valokuvaus ● Pekka Ojaniemi nojailee tyytyväisenä ränsistyneeseen junavaunuun ja antaa auringonvalon tulvia kasvoille. Kuvaajana toimiva Inkerelli Vieltojärvi etsii kameransa kanssa sopivaa kuvakulmaa. ”Hei, nyt on tosi hyvä valo. Ota siitä se kuva. Eikä haittaa, vaikka silmät menevät kiinni”, Ojaniemi ohjeistaa Vieltojärveä. Voimauttavan valokuvan kurssilla kuvattavan ja kuvaajan roolit kääntyvät ylösalaisin. Kuvattava saa päättää itse, A Valokuvalla voi ilmaista asioita, joita ei muuten osaisi ilmaista. millaisena haluaa valokuvassa esiintyä, mitä puolia itsestään tuo esille ja mitkä seikat ovat hänen mielestään merkittäviä. ”Valokuvalla voi ilmaista asioita, joita ei muuten osaisi ilmaista. Kun valta on kuvattavalla, kameran takana oppii kuuntelemaan herkästi”, Ojaniemi sanoo. Voimauttavan valokuvan kurssilla opiskelijat ovat tulkinneet kuvia, valokuvanneet ja oppineet taltioimaan otoksiin tarinoita. Opiskelun aikana kuvaamiseen on tullut uudenlaista syvyyttä. ”Kuvia on oppinut katsomaan eri tavalla. Huomion kiinnittävät ne kuvat, joissa ihminen ei ole pelkkä hymyilevä kuori, vaan kuvassa näkyy pala sisintä. Nykyään valokuvissa lapsenikin saavat irvistää”, Vieltojärvi pohtii. Taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen opastuksessa on opeteltu kohtaamista ja vuorovaikutusta, käsitelty vaikeita asioita valokuvien kautta ja vuodatettu ilon ja surun kyyneleitä. Kuvien kautta opiskelijat ovat huomanneet, että kuva on toimiva itseilmaisun työväline ja se voi avartaa ihmisiä, joille puhuminen on vaikeaa. Voimauttavan kuvan avulla voi tavoittaa jotakin sellaista, mitä ei pysty käsittelemään perinteisillä työvälineillä. ”Näen lukuisia mahdollisuuksia, miten voin käyttää menetelmää omassa työssäni. Voimauttavat kuvat tuovat nuorille itsevarmuutta ja luottamusta, etenkin jos he ovat epävarmoja”, koulutukseen osallistunut Etelärinteen lapsi- ja nuorisokodin ohjaaja Jouni Teittinen sanoo. Voimauttava valokuva on Miina Savolaisen kehittämä terapeuttinen valokuvausmenetelmä, jonka avulla kuvaa voidaan käyttää työvälineenä voimautumisprosessissa. ”Voimauttavassa kuvassa vallan dynamiikka vaihtuu, eikä yksi ihminen määrää, mitkä asiat ovat muistamisen arvoisia. Kuvausprosessista raken- tuu tila, jossa asiakkaan oma identiteettityö jä hänessä olevat voimavarat pääsevät esille”, Savolainen toteaa. Vaikka menetelmän välineenä on valokuvaus, kysymys on ennen kaikkea näkemisen ja katsomisen tavasta. Voimauttavan kuvan keinoin opitaan löytämään ja tekemään näkyväksi jokapäiväisessä arkitodellisuudessa piiloon jäävä arvokas, hyvä ja merkityksellinen. ”Ihmisen oma arvostus ei kasva tyhjästä, vaan arvostavan katseen kautta. Voimakuva voi korjata ja eheyttää rikkinäistä ihmistä”, Savolainen kiteyttää. Väinönputkea vai pakurikääpää? ● Lapin luonnonmarjojen, yrttien ja vihannesten tulevaisuutta pohditaan tiistaina 4. joulukuuta, kun luonnontuotealan tutkijat, ammattilaiset sekä alasta kiinnostuneet kokoontuvat Tulevaisuuden mahdollisuudet -seminaariin Rovaniemelle. Millaisen perustan Lapin luonto tarjoaa tulevaisuudessa erilaisten antimien, kuten marjojen, yrttien ja vihannesten viljelylle ja keruulle? Tulevaisuusseminaari ruotii Lapin luonnonantimien tulevaisuutta, viljelyä ja keruuta monesta näkökulmasta kooten Lapin ammattiopiston Metsäruusuun asiantuntemusta eri puolilta Suomea. Päivän aikana paneudutaan muun muassa väinönputken aromiaineisiin sekä pakurikäävän bisnesmahdollisuuksiin. Pakurikääpä on raaka-aine, jolle on nyt paljon kysyntää. ”Sen jälkeen kun Evira salli pakurikäävän käytön ravintolisissä, on Suomenkin markkinoille tullut runsaasti pakurikääpätuotteita. Suurimmat markkinat ovat kuitenkin Kaukoidässä, jossa on jo menestyksellä markkinoitu suomalaisia luonnonmarjoja”, kertoo vanhempi tutkija Rainer Peltola MTT:n Kasvintuotannon tutkimuksesta. A Pakurikääpä on raaka-aine, jolle on nyt paljon kysyntää. Peltolan mukaan pakurin tekee mielenkiintoiseksi se, että sitä löytyy useimmiten vedenvaivaamista koivikoista, joiden metsätaloudellinen arvo on vähäinen. ”Viljelykin voi hyvin olla mahdollista. Pakurin avulla pohjoinen rääseikkökin voisi tuottaa rahaa.” Puheenvuoron saavat muun muassa dosentti Yvonne Holm Helsingin yliopistosta, Jaana Väisänen Oulun seudun ammattikorkeakoulusta, tutkijat Henri Vanhanen, Anu Räty ja Outi Manninen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta sekä Anne Tuomivaara ammattiopisto Lappian Erikoisrehuja ja hyvinvointituotteita eläimille -hankkeesta. Lapin luonnoantimien tulevaisuusseminaari ti 4.12. klo 8.30–15.30 Lapin ammattiopiston Metsäruusun toimipisteessä. Maksuton, ilmoittautumiset www. lao.fi/tulevaisuusseminaari. Talvinen Minikino ● Minikinoissa puuhastellaan tällä kertaa talvisissa touhuissa. Ensimmäisessä elokuvassa päästään mukaan Hupsis-ukkojen vauhdikkaaseen menoon. Näillä ketterillä kaveruksilla ei mene sormin suuhun missään tilanteessa, vaikka asiat eivät yleensä menekään ihan heidän suunnitelmiensa mukaan. Jokaiseen ongelmatilanteeseen löytyy kyllä ratkaisu - tavalla tai toisella. Tämänkertaisen Hupsis-tarinan nimi on Luistimet. Toinen tällä kertaa katsottava elokuva löytyy Janoschin ikiihanien tarinatuokioiden ehtymättömästä vakasta. Tässä seikkailussa Lumiukko Ville saa kutsun metsänvartijan tyttären syntymäpäiville. Millaiset syntymäpäivät ne mahtavatkaan olla? Minikinon ohjelma koostuu lyhyistä animaatioelokuvista. Jokainen näytös kestää puoli tuntia. Minikino to 29.11. klo 9.15 ja klo 10 pääkirjastossa. Vapaa pääsy. Tilarajoitusten vuoksi päiväkotiryhmiä pyydetään ilmoittautumaan etukäteen p. 050-315 1486.
Uusi Rovaniemi keskiviikkona 28.11.2012 | 15 Perjantai Tervetuloa. Tavataan Rovaniemen toimistolla keskiviikkoisin ja torstaisin klo 10–18. Lappli toimii TOPIkeittiömyymälän tiloissa, Teollisuustie13. Korkein luottoluokitus www.lappli.fi