You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
AC OULUN KANNATUSLEHTI - ACIAA 2/2015
PÄÄKIRJOITUS

Tepsi – nuoruuden ihastus

2

Turun Palloseura oli junnupoikana minun seurani, erityisesti

jalkapallossa.

”Tepsi” ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi ja ikuiseksi, mutta

ensi-ihastus se oli ja edelleenkin mustavalkoraidat

värähdyttävät.

Iäkäs seura käy esimerkistä lajin ja seurojen – elämänkin

– aaltoliikkeestä.

Tepsillä on ollut suuraikansa ja huippuhetkensä, joista

muistan värisyttävällä tavalla 1980-luvun lopun.

TPS kävi pelaamassa eurocupia Milanon San Sirolla ja

voitti (!) Inter Milanin 1-0 Mika Aaltosen maalilla.

No, se on historiaa ja Aaltonenkin nykyisin tulevaisuudentutkija...

Myöhemmin TPS sai Turussa seurakseen paikallisen

Interin, joka pelasi itsensä kaupungin ykköseksi.

Nyt TPS aloittaa tällä vuosituhannella jo toisen periodinsa

Ykkösessä ja seurassa on palattu juurille – oman

juniorityön satoa odottamaan.

PÄÄKIRJOITUS

AC Oulu on nuori seura, joka on nykyajassa turkulaista

vierastaan edellä.

Laivastonsinisillä on loukkaantumisien tuomat

kevätharminsa, mutta joukkueen rakentamisessa on

uskottava linja.

AC Oulu on pistänyt tavoiteriman ylös – nousu Veikkausliigaan!

Viime kaudella AC Oulu pelasi puolikautta Ykkösen

parasta jalkapalloa ja on täysin realistista uskoa samaan,

tosin nyt pitää pelata alusta asti voittavaa peliä.

Vantaalainen PK-35, AC Oulu ja myös TPS kuuluvat

ennakkoon sarjan ylempään kastiin, joten AC Oulu saa

hyvät kevätmittarit tasostaan

Sarja-avaus on aina jännittävä seuroihinsa sitoutuneilla

kannattajilla.

Niin se oli viime viikolla Raatissakin, myös pelaajilla.

Maineikas kasvattajaseura PK-35 Vantaalta ei vaikuttanut

kokoonpanoltaan omavaraiselta itseltään, mutta se

pelasi hyvin ja tylysti ansaiten voittonsa.

PK-peli oli ja meni, mutta laivastonsiniset voivat kuitenkin

katsoa luottavaisin mielin eteen ja uskoa parempaan

uuteen lauantaihin.

Pelimiehen kannattaa jokaisen alkupotkun alla uskoa

vanhaan viisauteen: pahin virhe on pelätä virheitä – siis

rohkeasti kohti maalia ja tavoitetta.

Alleviivauksena vielä legenda Mika Nurmelan sanoin:

rähinää kentälle!

Ari Stenius

PÄÄTOIMITTAJA

JUHO MERILÄINEN

TAITTO & KANSI

JUHO MERILÄINEN

MAINOSMYYNTI

PAULUS PIKKARAINEN

PAULUS.PIKKARAINEN@ACOULU.FI

KUVAT

JOUKO KYLMÄOJA

ELLEI TOISIN MAINITA

SOSIAALINEN MEDIA

FACEBOOK.COM/ACOULU

TWITTER.COM/ACOULU

YOUTUBE.COM/ACOULUOFFICIAL

INSTAGRAM.COM/ACOULU

JULKAISIJA

AC OULU OY

RAATINTIE 7D - 90100 OULU

ACIAA@ACOULU.FI

ACOULU.FI
Penaltysta Palloliiton sarjojen virallinen pelipallo

Suomen Palloliitto ja Penalty-tuotemerkkiä edustava JP Sports Oy ovat solmineet

yhteistyösopimuksen yhteisen pelipallon käyttöönottamiseksi useissa Suomen Palloliiton

järjestämissä sarjoissa. Yhteinen pelipallo otetaan käyttöön kaudesta 2015 alkaen ja sopimus

kestää vuoden 2020 loppuun asti.

Sopimus kattaa jalkapallon osalta miesten ja naisten Suomi Cupin, Naisten Liigan,

miesten Ykkösen sekä miesten ja naisten Futsal Liigan.

JP Sports Oy edustaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa urheilumaailman huippumerkkejä Penalty ja Poker oman PIREStuotemerkin

lisäksi. JP Sports Oy:n myyntikonttori ja varastot sijaitsevat Oulussa.

JP Sports Oy, Hajottamotie 9, 90550 Oulu jpsports@jpsports.fi
4

Viime kaudella AC Oululla oli

20 sopimuspelaajaa, jotka kaikki

esiintyivät ainakin kertaalleen

avauskokoonpanossa. Jokaista siis

tarvittiin. Heistä yli puolet eli 11

pelaajaa jatkavat myös tällä kaudella.

Poislähtijöiden tilalle on saatu

monenkirjavaa porukkaa idästä ja

lännestä, etelästä ja pohjoisesta.

Ohessa lyhyt analyysi uusista pelaajista.

Alessandro ”Ale” Marzuoli on kokenut

italialainen maalivahti, jonka

gladiaattorimainen ulkonäkö

herättää kunnioitusta. Loistava 1v1

– tilanteissa, joita temperamenttinen

kaljupää torjuu hämmästyttävillä

tehoilla. Käyttää ääntään

ja johtaa puolustusta ”rallienglannilla”.

30-vuotias, joten pelivuosia

on jäljellä vielä lukuisia.

Johannes ”Jonttu” Wentin on

Ruotsissa syntynyt, mutta kokkolansuomalainen

maalivahti, joka edusti

viime kaudella OLS:a. Tänä vuonna

25 vuotta täyttävä veskari voi ottaa

vielä isojakin harppauksia urallaan

niin halutessaan. Periaatteessa

kaikki ominaisuudet on kunnossa.

Pyry ”Prypry” Yrjänäinen on juuri

täysikäiseksi varttunut OLS-juniori,

joka iästään huolimatta on rohkea,

ulospäinsuuntautunut ja ääntään

käyttävä tulevaisuuden kasvo. Pelasi

jo cupissa maalissa AC Oulun

paidassa, mutta kesällä peliminuutit

lähinnä alasarjoissa, mutta

miesten peleissä.

Antti ”Pena” Peura tuo seuraan

mie-sie-osaamista, kokemusta ja

johtajuutta. Ex- RoPS on urallaan

laskeutunut hyökkääjästä pakiksi,

jossa pystyy käyttämään vahvuuksiaan

kentän koko sivustalla.

30-vuotias varakapteeni on

lähestymässä pelikuntoa pitkähkön

loukkaantumisen jälkeen.

Antti ”Uimis” Uimaniemen tarina

muistuttaa Penan vastaavaa, mutta

on vasemman laidan alas pudonnut

pakki Kemistä. Vuotta nuorempi ja

Uimis on matkustellut sen verran

(RoPS, MyPa, VPS), että puheen

kanssa vielä ongelmia. Viime kausi

jalkamurtuman vuoksi sivussa, nyt

epäonnea olkapäävamman vuoksi.

Paluu heinäkuussa, jota odottaa

koko joukkue.

Chrispine ”Chris” Odula on alle

kolmikymppinen toppari, jolla

viime vuodelta edustuksia Kenian

A-maajoukkueesta. Ilopilleri on

opetellut puhumaan suomeakin,

mutta joutuu treenaamaan sitä nyt

kentän laidalla jalkavamman vuoksi.

Johtaja, jota tarvittaisiin kentällä.

Iiro ”Ipi” Vandell siirtyi OPS:sta alakerran

yleismieheksi. 28-vuotias

opiskelija pelaa tasaisesti kaikkia

puolustuslinjan paikkoja. Esimerkillinen

pelaaja ja ihanne valmennettava.

Futsalin ansiosta osaa pelata

jalkapalloakin.

Petteri Pietola on A-juniori-ikäinen

OLS-kasvatti, joka teki vuoden

vierailun HJK:n organisaatioon.

Todella potentiaalinen hyökkäyspään

pelaaja, jota jalkavaivat

kiusanneet. Jos epäonni loppuu,

voi lyödä itsensä läpi jo tällä

kaudella. Joukkueen nopeimmat

ensiaskeleet.

Kemo Darboe on gambialaisenglantilainen

hyökkääjä, 22-v, joka

isosta koostaan huolimatta pystyy,

osaa ja haluaa pelata monenlaista

ja monirytmistä jalkapalloa. Hankittu

maalintekijäksi, mutta vielä vie

aikaa päästä samalle sivulle muiden

pelaajien ajatusten kanssa. Potentiaalia

on.

Niklas ”Nikke” Jokelainen on todellinen

lupaus, mutta vielä C-juniori,

joten annetaan pojan kasvaa ja kehittyä

rauhassa. Lahjakkuutta riittää

omatoimiseen treenaamiseen ja

myös kehityskohteiden parantamiseen.

Valtaosan ajasta kuitenkin

harhauttaa ja laukoo maaleja vasemmalla

jalallaan. Myöhemmin

kesällä myös oikea jalka heilahtaa

tuloksellisesti.

Sokerina ja hiivana pohjalla on

Toni ”Tahvis” Tahvanainen, joka

täydentää mie-sie-triion (Peura ja

Heikkilä). Pohjois-Karjalan mikälie-lahja

teki Jipossa maaleja, vaikka

ei juuri palloon koskenutkaan.

Kova urheilija, jolla on maalintekijän

vinkeitä, mutta on silti todellinen

joukkuepelaaja. Tahvis on osunut

jo useamman kerran virallisissa peleissä.

Ei jäädy koskaan tai sitten on

ikiroudassa. Suu käy ilman ajatusta

koko ajan. 23-vuotias, joten isojakin

harppauksia voi vielä tapahtua.

Näitä kaikkia pelaajia yhdistää halu

kehittyä jalkapalloilijoina ja urheilijoina

AC Oulussa. Jokaisella on

vielä pelivuosia runsaasti edessä ja

se onkin tärkeä syy heidän hankkimiseen.

Lisäksi he jokainen ovat

aivan loistavia persoonia ja ihmisiä.

Ja luonne kuitenkin ratkaisee loppuviimeksi

aivan kaiken.
RAUNO OJANEN KERTOO

5
Kotikenttäetu

asunnon hankintaan

Sivakka tarjoaa monipuolisia asumisen vaihtoehtoja Oulussa

– myös pelipaikoilla.

Keskitä asunnonhakusi ja löydä uusi kotisi osoitteesta Sivakka.fi

6
Meiltä laadukkaat Penalty ja Poker maalivahdin hanskat

ja muut palloiluvälineet.

Pakkahuoneenkatu 9

Puhelin: 040 – 559 7023

Verkkokauppa: http://www.urheilukauppa.eu/

”Asiakaslähtöistä palvelua 30 vuoden kokemuksella”

Teknologiantie 2, 90590 Oulu

Micropolis, Piisilta 1, 91100 Ii

7
TERVETULOA

MAKUMATKALLE

KREIKKAAN!

Aito. Kiitetty. Palkittu.

Kirkkokatu 55, Oulu, p. (08) 311 1555

crecian@crecian.fi • www.crecian.fi

Aukiolojat: ma–to klo 11–22,

pe klo 11–23, la klo 12–23, su klo 12–20
PELIPÄIVÄ, JUHLAPÄIVÄ

nähtävissä Sport It! – r

10

”Koton’ ja vieraissa mukana, missä

lie. Minne vie AC:n, sinne vie myös

mun tie. Tästä seurasta luovu en milloinkaan”

lauletaan yhdessä AC Oulun

kannattajien tunnetuimmassa

kannatuslaulussa.

Oman joukkueen mukana tehtävät

vieraspelireissut ovat yksi jalkapallokannattamisen

hienoimpia kokemuksia.

Uudet kaupungit, uudet stadionit

ja yhteisöllisyys luovat vertaansa vailla

olevia muistoja.

Jokaiseen vierasotteluun ei kuitenkaan

ole mahdollisuutta joukkuetta

seurata. Kannattajien iloksi yhä

useampi Miesten Ykkösen ottelu on

nähtävissä seurojen omien kotisivujen

tai SportTV:n tuottaman palvelun

kautta. SportTV välittää myös kaikki

AC Oulun kotiottelut.

Kaudella 2014 AC Oulu esitti kokeiluluonteisesti

yhden vierasotteluistaan

oululaisessa ravin-tolassa. Tapahtumasta

saadun positiivisen palautteen
- vierasotteluita

avintolassa

perusteella kokeilua jatketaan myös

kaudella 2015. AC Oulun ja seuran

yhteistyökumppani Sport It! – urheiluravintolan

tavoitteena on esittää

kauden aikana 3 – 5 vierasottelua

ravintolan tiloissa. Vieraspelipäivänä

tunnelmaa ravintolassa nostatetaan

sekä juomatarjouksilla, että kaupunkiin

jääneiden AC Oulun pelaajien

haastatteluilla. Sport It! – urheiluravintolan

ja AC Oulun tavoitteena on

näin luoda uusi yhteisöllinen tapahtuma

myös vierasotteluiden ympärille.

Näytettävien vierasotteluiden ajankohdista

ilmoitetaan ottelukohtaisesti

seuran sosiaalisessa mediassa.

Tavoitteena on, että ensimmäinen

lähetys toteutettaisiin jo keskiviikkona

14.5. klo 19:30 pelattavan FC Jazz

– AC Oulu - ottelun yhteydessä.

11
TUNTEET PELIIN.

Veikkauksen urheilupeleillä.

13
TÄHTIPELAAJAT 2015

Arktes Oy

AVAINPELAAJAT 2015

Screentec

LähiTapiola Pohjoinen

Veljekset Rönkä

OMV

Aalto Catering

Tieto Welfare & Healthcare

LTR

Hydnum

Coronaria

Caritas

Oulun OP

Hätälä

Jumpru

Temotek

Temotek palvelut

Iin Micropolis

Juhan Auto

Oulun Konttivuokraus

Crecian

Ravintola Göreme Höyhtyä

Oulun Vesi

Turtles

45 Special

Pukumies

Oubus

Katterla

Oulun Jätehuolto

Hukka

Bothnian Arc Marine

Kylmänen

Joutsen Media

Arina

F’actOulu