Uuraisten uurastajat

Flyktmanien perhekuntaa. Vasemmalta
Lauri, Mikko, Riitta, Mervi, Petteri, Teemu
ja Terhi sekä lastenlapset Miika ja Miro.
Uuraisten uurastajat - Mikko Flyktman Oy
PUU KULKEE KOLMEN SUKU
Mikko on kuljettanut puuta 60 vuotta... tähän mennessä
Jyväskylän pohjoispuolella sijaitsevalla
Uuraisilla, Mikko Flyktman Oy kuljettaa
puuta yhdeksällä puutavara-autoyhdistelmällä.
Toiminta pyörii pääosin oman perheen
voimin, sillä Mikon (74 v.) seitsemästä
lapsesta viisi, Mervi, Terhi, Teemu, Petteri
ja Lauri ovat aktiivisesti toiminnassa mukana.
Heinäkuussa tuli myös kolmas polvi
mukaan, kun lapsenlapsi Niko ajoi yhdistelmäkortin.
Myös Mikon vaimo Riitta on
ollut mukana puunajossa.
60 vuotta puunajoa
Mikko Flyktmanilla on harvinaisen pitkä
ura puunajossa; tänä vuonna tulee 60
vuotta täyteen. Kilometrit eivät ole vielä
täynnä, sillä nykyäänkin Mikko kipaisee
8

POLVEN VOIMIN
auton hyttiin joka päivä.
Mikko aloitti puunajon vuonna 1953
isänsä ja Matti-veljen kanssa vuoden
1951-mallisella Bedford-kuorma-autolla.
- Kymmenen vuotta ehdin pokaralla
pukata pölkkyjä auton lavalle ennen kuin
ensimmäinen nosturi ostettiin. Se oli raakaa
käsityötä, mutta kyllä siinä voimatkin
nuorella miehellä kasvoivat, kertoo Mikko.
- Autoiluhomma oli kuitenkin minulle
mieluisaa työtä. Parhaimmillaan vietiin
kahteen mieheen kaksi metristä kuorittua
pölliä, sata mottia päivässä, Äänekoskelle.
Sai siinä hihat heilua.
- Samoihin aikoihin valmistui Äänekoskelle
ensimmäinen haketuslaitos. Sinne
kelpasi melkein kaikki puulajit, kaikki isot
pihakoivutkin. Oli kova työ saada niitä
9

jatkumaan, vaikka olin tehnyt jo päätöksen
ja tehnyt asian selväksi isällenikin, että
lopetan puun ajoni niille lumille. Ja näin
olisi tapahtunut kin, ellei uutta konetta olisi
hankittu. Apumiehen selkä oli aina kipeänä,
kun niitä jäisiä puita rautakangella
väänneltiin, muistelee Mikko Flyktman yli
puoli vuosisataa vanhoja juttuja.
Tänäkin päivänä nosturin nimenä on
Hiab niin kuin oli 50 vuotta sitten. Välillä
sillä on ollut monenlaista nimeä Fiskars,
Loglift jne.
Autot kehittyvät
Puuta Mikko on ajanut 60 vuotta, tähän mennessä. Edelleenkin hän kuskaa puuta poninhäntä
hulmuten.
käsipelillä kyytiin, mutta aina joku konsti
keksittiin. Onneksi meidän ei tarvinnut
enää purkaa kuormia, kun laitoksella oli
nosturi, joka nosti kuorman kahdessa
nipussa hakkurin kaukaloon, muistelee
Mikko Flyktman, jolla nimet ja vuosiluvut
ovat hyvässä järjestyksessä pääkopassa.
Puunajo oli 50-luvullakin sesonkiluonteista
hommaa. Niinpä kesäisin Flyktmanit
ajoivat hiekkaa, pääasiassa TVH:lle.
Kahdesti veteraanien Suomen mestaruuden
- Lastaus tapahtui Billnäsin lapioilla 2-3
puunkuormauksessa voittanut Mikko seuraa
hengen porukassa hiekkamontulla. Siinä
silmä tarkkana Petterin kuor mausta.
sitten mätettiin hiekkaa 15 - 30 minuuttia
ja saatiin kuorma täyteen. Billnäsin lapio
oli ylivoimaisesti paras. Kyllä minäkin niitä
ehdin monta tuhota, kertoo Mikko.
Ratkaisuvaihe 1963 - HIAB
- Vuonna 1961 laitoimme Bedfordiin joutsalaisen
nosturin. Joutsalainen oli erittäin
hyvä keksintö, mutta vaarallinen. Minäkin
loukkasin sillä itseni neljä kertaa, pahastikin,
muistaa Mikko. – Samana vuonna 1961
ostettiin Volvo Viking. Siinä oli 125 hevosvoiman
moottori ja veti isomman kuorman.
Hydraulinen nosturi, Hiab, esiteltiin
vuonna 1963.
- Isä ja velimies kävivät katsomassa ja
totesivat, että on verraton laite ja ostopäätös
tehtiin heti. Nosturi asennettiin
Helsingissä nelivetoisen 58 –vuosimallin
Mersun päälle, sillä kun pääsi hyvin liikkumaan
metsässä.
- Olin innokas aloittamaan nosturin
käytön. Kyllä tuntui hienolta, kun puu
tuli kuin itsestään kyytiin, eikä tarvinnut Petteri tekee kuormansidonnan ammattitaidolla
ja sitä enää itse työntää. Siitä lähti puunajo
nopeasti.
1950-luvulla autoilijan elämä poikkesi
varsinkin talvella melkoisesti nykyisestä.
– Autot olivat niin kylmiä, että eväsmaidot
jäätyivät ja apumiehen puoleinen
ikkuna suli vasta keväällä. Talvella aamun
ensimmäinen homma oli lämmittää autoa
laittamalla tulia moottorin alle ja keittää
muuripadassa vedet kiehuviksi ja kantaa
ne sieltä syyläriin.
Bedfordin Perkins-moottori oli erityisen
hankala käynnistymään. - Ei muuta kuin
ilmanpuhdistin pois ja palava trasselitukko
rautalangan päähän ilmanoton eteen.
Niin johan lähti käyntiin. Jotkut käyttivät
pa lavana aineena eetteriä, mutta sillä
hajotti helposti moottorin. Illalla taas päästettiin
vedet moottorista pois ja aamulla oli
edessä taas sama kuvio.
- Mersu oli silloin valmis auto, ei muuta
kuin laittaa hehku päälle ja startata,
käyttää hetken moottoria ja kylmät vedet
moottoriin ja lähteä töihin. Ensimmäiset
jäähdytysnesteet tulivat vasta 1958, jatkaa
Mikko kiinnostavia muistelujaan.
Oma yritys 1966
Oman yrityksen Mikko perusti 1966.
Hän osti isältään vm -61 Volvo Vikingin.
Autolla ajettiin tukkia, jotka kuormattiin
joutsalaisella nosturilla. Isä jatkoi Matin
kanssa Hiab-autollaan vielä muutaman
vuoden. Ensimmäisen oman hydraulinosturin
Mikko hankki 1969.
- Ei se puunajo silloinkaan mitään amerikkaa
ollut heikkojen olosuhteiden takia,
mutta pärjäsi, kun teki kovasti töitä. Kate
on tällä alalla edelleenkin liian pieni. Hereillä
pitää olla koko ajan, ja jos tapahtuu
pienikin takaisku, se on sitten helposti
siinä, vertailee Mikko vuosikymmenien
takaisia asioita nykypäivään.
10

Flyktmanin automerkiksi on vuosien
varrella vali koi tunut Mercedes-Benz eli
Mersu. Myös kaikilla lapsilla on ajokkinaan
sama merkki. Kaikkiaan Mikko
laskee, kun otetaan huomioon lastenkin
autot, heillä olleen yhteensä lähemmäs
sata Mersua.
Homma pelaa
Yritys kuljettaa puuta kahdelle yhtiölle,
Metsä Groupille ja Versowoodille, jonka
kanssa tehtiin ajosopimus 2009. Metsä
Groupin ajojen osuus on suurempi ja
niiden kuljetuksista vastaa kuljetuspäällikkönä
Teemu. Petteri taas vastaa kuljetuspäällikkönä
Versowoodin ajojen
toimivuudesta. Yhdeksästä puuautosta
kahdeksan on Mersuja ja yksi Scania.
- Kyllä meillä on ollut muitakin merkkejä,
mutta Mersu sopii meille paremmin,
kun olemme oppineet tuntemaan niiden
tavat. Lisäksi huollot ja varaosat ovat paremmin
hallussa, selvittää talousasioita
hoitava Mervi.
Yritys osti 2007 huoltotiloikseen Uuraisten
Auto-Ritilä Oy:n entiset toimitilat.
Mikko Flyktman 74 v. laskee, että hänellä
on ollut yhdistel mäkortti peräti 56 vuotta.
Se on todennäköisesti Suomen vanhin ammattikortti.
Kaikki huollot tehdään itse. Aluksi huoltoja
ja remontteja tehtiin ulkopuolisillekin,
mutta oman kalustomäärän lisääntyessä
kapasiteetti ei enää riitä.
Huolloista vastaa 3-4 lastenlasta. Näin
kalusto on heille jo valmiiksi tuttua, kunnes
itse pääsevät puikkoihin.
Oman perhekunnan lisäksi talossa on
5 - 6 perheen ulkopuolista työntekijää,
jolloin yrityksen palkkalistoilla on noin
15 henkilöä.
Ajat ovat muuttuneet
- Kyllä ennen vanhaan asiointi urakanantajan
kanssa oli todella vaikeaa.
Yhdessäkin yhtiössä oli hankalaa henkilökuntaa,
mistä lie ne löysivätkin niihin
tilanteisiin niin “hyvät” miehet, nauraa
Mikko.
- Kerran eräs autoilija suuttui vastapuolen
sopimusneuvottelijalle niin, että olisi
kertomansa mukaan ampunut, jos olisi
pyssy ollut. Hän on vielä myöhemminkin
vahvistanut, että näin olisi tapahtunut.
Niin perusteellisesti kaveri suuttui, muistelee
Mikko, joka oli pitkään puujaostossa
liittonsa puolesta asioita selvittelemässä.
- Tänä päivänä metsäyhtiötkin ymmärtävät,
että on heidänkin etunsa, jos
ura koitsijat pärjäävät. Mekin ollaan lisätty
resursseja niin, että jos tulee joku isompi
juttu, niin pystytään vastaamaan heidän
tarpeeseensa.
- Yhtiöissäkin on sukupolvi vaihtunut
ja siellä ymmärretään, ettei puumies ole
välttämätön paha, vaan ollaan tarpeellisia
11

ja yhteistyö voi jatkua vuosikausia, esittää
Mervi oman sukupolvensa näkemyksiä.
Perheen naisetkin
ajavat puuta
Mikon vaimo Riitta oli pian oman yrityksen
perustamisen jälkeen apumie henä
puutavaranajossa. Siihen aikaan auton
apumies oli aivan välttämätön. - Muistaakseni
se oli vuonna -68, kun Riitta oli
joutsalaisen saksissa ja minä vedin puita
kyytiin, aloittaa Mikko.
– Noin viisitoista vuotta ajoin puita.
Välillä Mikolta salaa kuormasinkin, kun
Mikko ei olisi antanut sitä tehdä, muistelee
Riitta. Ajoaikana mummu hoiteli lapsia.
- Minä olen monesti miettinyt, miten
äiti jaksoi vielä hoitaa lapset ja tehdä kotityötkin.
Olin pikkutyttönä usein äidin
mukana puunajossa. Kyllä äiti on tehtaiden
purkupaikoilla purkua odotellessaan
monet villasukat kutonut, muistelee Mervi
puolestaan.
Hänelle tulee mieleen eräs tapahtuma
äidistään. – Eräs mies oli kysynyt, että
ajaako naisetkin nykyään puuta, niin
Riitta oli vastannut, että ei puun ajossa
munia tarvita.
Mervi on hoitanut yrityksen talousasioita
vuosikausia. Muutama vuosi sitten
hän ajoi myös yhdistelmäkortin. Hän ajaa
vain siirtoajoa.
– Ei poikienkaan tarvitse osata kirjanpitoa,
niin ei minunkaan tarvitse käyttää
nosturia. Viis’ äitiyslomasta, talon hommat
kyllä hoidetaan, veikistelee äitiyslomalla
seitsemän kuukauden ikäisen Elsan kanssa
oleva Mervi ystävällisessä sisarussanailussa.
Mervi asuu Pihtiputaalla, jossa hänellä
on miehensä Mikko Kumpulaisen kanssa
kahden auton puunkuljetusyritys. Mervin
nuorempi sisko Terhi asuu omakotitalossa
lähellä kotitaloa ja käskyttää puutavaraautoa
ja nosturia kuten muutkin. Myös
poikien omakotitalot ovat kotitalon läheisyydessä.
Yrityksen kasvattaminen
on kellosepän työtä
Mikko Flyktman Oy:n toiminta on ollut
voimakkaassa kasvussa viime vuosina.
Kolmessa vuodessa liikevaihto on tuplaantunut.
– Tätä on vähän kuin kellosepän hom-
Huoltotilat ovat Uuraisten Auto-Ritilä Oy:n entisissä tiloissa. Laajalle piha-alueelle kalusto
sopii hyvin.
mana tehty. On oltu tarkkana, ettei päästä
velkaantumaan. Se on vaara, kun nopeasti
kasvaa. Siinä on kyllä hyvin onnistuttu,
ei ole tarvittu isoja velkapääomia, vaan
hyvin pitkälle omalla rahalla on hankinnat
tehty, kertoo Mikko yritysfiloso fias taan.
- Ja ostaminen on tärkeää. Sen isä kyllä
osaa. Jos jotain tarvitaan, laitetaan isä asialle.
Jos he eivät pääse hinnasta sopimukseen,
tavara voi jäädä ostamattakin, jatkaa
Mervi selvitystä tarkasta taloudenpidosta.
- Joustavuus on meidän vahvuutemme
yrityksenä. Venytään äärirajoille vuodesta
toiseen. On motivaatiota pyörittää yritystä,
lisää Mervi Flyktman.
Yrityksen autokaluston huollot tekevät
lastenlapset. Niko sai heinäkuussa yhdistelmäkortin
ja alkaa lomien jälkeen
kuljettamaan puita. Näin kolmas sukupolvi
astuu remmiin.
Mikon opetukset
Mikko on pitkän käytännön kokemuksen
perusteella oiva kouluttaja niin omille
lapsille kuin vieraillekin.
Tyttäret Mervi ja Terhi sekä kolme veljestä
Teemu, Petteri ja Lauri sekä tietysti
vaimo Riitta ovat saaneet opetuksen puunajoon
Mikolta ja käytännön työn kautta.
– Autokoulun opettajalta ajokokeitten
jälkeen tapasin kysellä, miten meni, niin
opettaja vastasi, ettei ollut hyvä kuljettaja,
vaan oli erikoisen hyvä ajotaito. En
nyt muista, kuinka monen kohdalla näin
sanoi, myhäilee Mikko tyytyväisenä opetustyönsä
tuloksista.
Oman ammattikorttinsa Mikko Flyktman
hankki 18-vuotiaana erivapaudella, joten
hänellä on ollut yhdistelmäkortti peräti
56 vuotta. Nykyisestä ajokortistaan Mikko
on tyytyväinen. Täyttäessään 70 vuotta
silloinen laki lopetti yhdistelmäkortin. Vuoden
kuluttua uusi laki antoi mahdollisuuden
lääkärin lausunnon perusteella antaa
kortille jatkoaikaa kaksi vuotta kerrallaan.
– Nyt on toinen jatkoaika menossa. On
se hyvä, ettei ikä ratkaise, vaan mikä on
ihmisen kunto, tuumaa Mikko Flyktman,
jonka yhdistelmäkortti on ehkäpä Suomen
vanhin.
Flyktmanilla, kuten monessa muussakin
puunkuljetusyrityksessä tuskastellaan kuljettajapulan
kanssa.
- Kuljettajia, varsinkaan nosturiauton
kuljettajia ei tahdo löytyä. Alkuun pojat
opettivat, mutta kun kuljettajat hävisivät
mikä mihinkin, niin poikienkin into laantui.
Tällä hetkellä vieraat kuljettajat ovat tosi
päteviä, kertoo Mervi kokemuksistaan.
- Tämä on raju ja kova ala, vaatii sitkeän
12

Tästä lähdetään Versowoodille. Petteri toimii Versowoodille menevien puiden kuljetuspäällikkönä.
ja pitkäjänteisen asenteen kuljettajalta,
jatkaa Mikko. - Kouluttaminen vähän
vanhemmallekin kuljettajalle tekisi hyvää.
Me olimme koulutuksessa ja kyllä sieltä tällainen
konkarikin sai oppia. Minäkin löysin
monta hyvää asiaa auton käsittelystä. Tulee
vähemmän vaurioita ja kulumista. Jopa
tuollainen kuin rajoitinta vasten ajaminen
nostaa polttoainekulutusta kymmenen prosenttia,
se on hirveä määrä. Taloudellinen
ajotapa ei ole nykykalustolla samanlainen
kuin vanhalla kalustolla. On muututtava
ajan myötä, perustelee Mikko koulutuksen
hyötyjä.
Uudet mitat ja painot
Mikko Flyktman Oy:ssä, niin kuin kaikkien
muidenkin puutavara-autoilijoiden
perheissä on keskusteltu tulevasta paino- ja
mittamuutoksesta.
- Tällä hetkellä meillä ei ole investointisuunnitelmia
uuden asetuksen mukaiseen
kalustoon. Katsotaan mitä tapahtuu.
Homma menee vaikeaksi, kun painoja
nostetaan. Varsinkin täällä Keski-Suomen
erittäin mäkisillä metsäteillä se on huono
Vaik ka töitä tehdään kovasti, jää aikaa harrastuksillekin.
Nuorin sisaruksista Petteri
oli lähdössä ravustamaan. Kaikki sisarukset
ajavat Mersuilla.
juttu. Metsäajossa nykyinen kalusto on jo
maksimissaan. Puut saa juuri ja juuri pois
metsästä, aina sekään ei onnistu.
- Talvella on vaikea saada pyöriä pitämään,
vaikka minkälaisia ketjuja käyttäisi.
Kuinka se pyörä sitten pitää, kun painoja
vielä nostetaan? ihmettelee Mikko Flyktman
aidosti.
Jatkuvuus turvattu
Tätä juttua tehtiin Mikko ja Riitta Flyktmanin
kotona. Paikalla olivat myös kaikki
yrityksessä työskentelevät lapset sekä muutamia
lastenlapsia, joita Mikolla ja Riitalla
on yhteensä 17 ja yksi lapsenlapsenlapsi.
Jatkuvuutta yritykselle siis löytyy.
Touhua ja hyörinää talossa oli yllin
kyllin, mutta kaikesta tästä huolimatta
taikka juuri tämän takia yrityksessä tuntuu
olevan lämmin harmonia eri sukupolvien
välillä. Isä Mikko johtaa yritystä vankan
kokemuksensa avulla puuttumatta pikku
asioihin, mutta tunnustaa rehellisesti, että
parannettavaakin on.
Mikko arvostaa lastensa sitoutumista yritykseen.
He ovat tiukkoina aikoina pitäneet
yrityksen pystyssä, omaa selkänahkaa säästämättä.
Lapset arvostavat ja kunnioittavat
vanhempiaan.
- Hyvin meillä yhteistyö sujuu. Joskus
tietysti väitellään ja välillä kipinät sinkoilevat,
mutta sitten taas jatketaan hommia,
eikä niistä sen jälkeen puhuta, kertoo Mervi
sisarusten välisistä suhteista.
Puhuttaessa tilanteesta milloin Mikko
jää eläkkeelle, menee Mikko mietteliääksi.
- Olen sitä paljon miettinyt: kunhan
vain löytyisi oikea johtaja, että porukka
pysyisi yhtenäisenä. Systeemin pitää mennä
kerralla kohdilleen. Sitä ei voi enää sen
jälkeen korjata.
Vaikka Mikko ja Riitta Flyktman pitkän
päivätyön tehneinä vielä eläkeikäisinäkin
painavat täysillä hommia on heillä vapaaaikaakin.
Heillä on mökki Inarissa, jonne
Riitta haastattelun jälkeen lähti ajamaan,
900 kilometrin taivalta kohti hillasoita.
Mikko lähti muutaman päivän jälkeen
.
perään.
– Kyllä minäkin siellä melkein joka kuukausi
pistäydyn, päättää Mikko.
13