Lataa ote kirjasta PDF-tiedostona

Rauno Salonen
Paavo Vaitovaara, nuorten ystävä
– rohkea merellä ja sodassa

Paavo Vaitovaara, nuorten ystävä
© Rauno Salonen
Ulkoasu: R. Penttinen
Kustantaja: Mediapinta, 2011
ISBN 978-952-235-390-0

Sisällys
Lukijalle...............................................................................7
Paavo muutti Aleksi ja Tuovi Salosen perheeseen...............9
Paavo rakensi laskiaiseksi ”pulkkaradan”
ja ”hullun hevosen” .................................................12
Paavo rakensi palvelusväen kesäkämpän taakse
pyörivän keinun ......................................................14
Paavon hyppyri kotipihalle................................................15
Paavo kiipesi metsäsarkamme pisimpään kuuseen............16
Paavo rakensi pojille polkuauton.......................................17
Paavon ensimmäinen Sun-moottoripyörä..........................18
Kylän suurin ”pääsiääsvalakia” Salosen pellolle ..............19
Aleksi Salonen Alavuden parantolassa 1937,
Paavo isäntänä..........................................................20
Paavo Viinamäki elokuussa 1938 Viipurin
Tervaniemen huoltokouluun ...................................22
Tauri pommitettiin pohjaan – kaikki säilyivät hengissä....24
Rauno Paavon kanssa kirjeenvaihdossa 1938-1977..........25
Paavo Metsäpirtissä peräseinäjokisten rintamalohkolla
ja miinaräjähdys .................................................26
Paavo ja Rauno pyöräilivät Kalajärvelle
juhannusvalvojaisiin 1942.......................................28
Paavo Vaitovaara ja Ensi Laine vihittiin
Jyväskylässä 27.12.1942 .........................................29
Vaitovaara ja Rajamäki ylennettiin kersanteiksi................32
Paavo Vaitovaara ajoi ammatti-ajokortin Vaasassa............32
Paavo pistäytyi myös metsästämässä.................................34
Paavo Vaitovaara hakeutui uudelleen merille....................35
Paavo jäi laivasta lomalle kesä- ja talvikaudeksi
1952-1953................................................................37
Merimiehen kokemuksia....................................................41
Ensillä ja Paavolla oli kolme lasta:
Leena (1944) Liisa ja Matti (1947) .........................44
5

Paavon välietappi, Los Angeles, linjalla
Hamina–Havaiji.......................................................45
Paavo palasi aina retkiltään Saloselle kuin kotiinsa..........46
Kersantti Paavo Vaitovaara ja rakuuna Arvi Luuri
olivat lomalla Salosella ...........................................48
Paavo sijoitti perheensä edulliseen asumiseen ja sai
tulot ”narikan pidosta”.............................................50
Paavo osti Heikkilän kylästä keskeneräisen
omakotitalon, rakensi ja myi sen.............................51
Kaksoset puhuivat omaa kieltään, jota äitikin ymmärsi....52
Paavo toi koululle ja kotiin kasvi- ja
eläinmateriaaleja matkoilta .................................53
Työkalupakki junaan ja ajelin Jawan
Peräseinäjoelle.........................................................55
Paavo rakenteli laivassa Matille purjelaivan......................56
Paavon kahden polven sukupuu Paavon rakkaimmat
harrastukset..............................................................58
Paavon tuliaiset rintamalta: käsikranaatit ja
valopatruunat............................................................60
Paavo rakentamassa peruskorjattavaa Salosen
päärakennusta...........................................................62
Laivapuuseppä Paavo Vaitovaaran viimeinen työ
Kaartusen mökillä....................................................63
Muistosanat läheiselleni,
Paavo Kalervo Vaitovaaralle....................................65
Paavo Vaitovaaran ruumiinsiunaus Seinäjoen Törnävän
Isossa kappelissa 17.5.1986.....................................66
6

Lukijalle
Olen ollut fyysisesti Paavon matkassa yksivuotiaasta lähtien
opittuani kävelemään ja tuntemaan hänet, kun hän saapui kotiini
Aleksi Saloselle Peräseinäjoen Viitalankylään. Hän oli
13-vuotiaana lähtenyt elättämään itseään pois kotoaan Peräseinäjoen
Ojajärvenkylästä aluksi serkkunsa Martti Keskisen
taloon Viitalankylään.
Vuoden kuluttua Keskinen oli tarjonnut Paavoa ”pikkurengiksi”
Saloselle. Näin Paavo siirtyi Louonmäeltä kaksi
kilometriä lähemmäksi kirkkoa, jonne Saloselta oli matkaa
runsaat kahdeksan kilometriä. Paavolle tuli Salosen talo työpaikaksi,
elämänpiiriksi ja kodiksi seitsemän vuoden ajaksi,
kunnes sotaväki kutsui palvelukseen kauas Karjalaan, Viipuriin,
Tervaniemen huoltokouluun.
Paavo varttui Salosella neljän lapsen ja heidän vanhempiensa,
Aleksin ja Tuovin, keskuudessa ja ohjauksessa ahkeraksi
töissään, taitavaksi harrastuksissaan kodin ja kylän nuorison
hyväksi.
7

Paavo muutti Aleksi ja Tuovi Salosen
perheeseen
Paavon vanhempien viljelijäperhe oli alun pitäen asunut suurehkoa
viljelystilaansa Jalasjärven Keskikylässä. Perheen
koko oli kasvanut seitsemän lapsen syntymisen kautta niin
suureksi, että tilan tuotto ei riittänyt kulutusmenojen kasvuun.
Seurauksena oli tilan myynti ja pienemmän tilan osto. Näin
alkoi köyhtyminen ja kulkemisen pitkä kierre.
Paavo syntyi matkan varrella Alavudella 27.2.1917. Muut
paikkakunnat olivat Kurikka, Nurmo, Ilmajoki ja Peräseinäjoki.
Paavon vanhempien perhe asui silloin Peräseinäjoen
Ojajärvenkylässä, kun Paavo muutti asumaan serkkunsa,
Martti ja Siiri Keskisen luokse Peräseinäjoen Viitalankylän
Louonmäelle. Näin alkoi pysyvästi Paavon itsenäinen elämä.
Paavo Viinamäki (myöh. Vaitovaara) oli vasta 13-vuotias poikanen
siirryttyään Martti-serkkunsa perheeseen. Martin talossa
ei ollut tarvetta näin nuorelle pojalle aputyövoimaksi.
Siksi Martti tarjosi serkkuaan Aleksi ja Tuovi Salosen perheeseen.
Vanhin lapsista, Lea, oli viisivuotias, Rauno yksivuotias.
Myöhemmin syntyivät Reijo, Leila ja Laina, Salosen
perhe alkoi vakiintua.
Paavo sopeutui heti Saloselle, sai polkupyörän ja kävi pappilan
renkituvassa rovasti Nurmen rippikoulun. Paavo aikuistui
ja sai ystäviä kylän nuorista, läheisin heistä oli Kauko Rajala.
9

Syyshuurteinen Salonen Alaviitalan koulun tontin nurkkauksesta
kuvattuna vuonna 1954
Paavo toimi lähinaapurin, Viitalan Nuorisoseuran Sovintolatalon
isäntänä. Tehtäviin kuului siivous, lämmitys ja talon
lukitus pienestä korvauksesta. Avain oli Salosella Paavon hallussa.
Paavon miehekkäimpiin harrastuksiin kuului toiminta Peräseinäjoen
Suojeluskunnan piirissä.
Komppanianpäällikkönä oli luutnantti Jorma Kirkkala,
kanttorin poikia. Ampumarata oli seurakunnan omistamalla
alueella. Suojeluskunnan lakkauttamisen jälkeen 1944 ampumarata
jäi pois käytöstä. Seurakunnan maita ja metsiä luovutettiin
siirtoväelle. Paavolla oli sk-kivääri.
Perheen Aleksi-isä joutui Alavudelle tuberkuloosiparantolaan
keuhkovarjostuman vuoksi. Vuonna 1936 19-vuotias Paavo
joutui täyteen vastuuseen viljeltäessä 20 hehtaarin vilja- ja
karjatilaa.
Nuorin lapsista, yksivuotias Laina, sairastui aivokalvontulehdukseen,
eikä silloin ollut antibiootteja vielä käy-
10

tössä. Laina kotiutettiin sairaalasta, hän menehtyi tautiinsa
10.9.1937.
Paavo uhrautui koko voimallaan Salosen perheen hyväksi.
Töiden jälkeen hän huolehti ”sijaisisän” tehtävistä: teki lelut
lapsille, kylvetti pojat saunassa, valvoi heitä hevosajossa tapaturmilta,
kyyditsi polku- ja moottoripyörällä.
Paavo jätti lapsille ikuiset muistot, erityisesti hän suri iloisen
Lainan kuolemaa. Hän teki laudasta ”suojan”, jonka laski arkun
päälle, ennen kuin lapioi haudan umpeen.
Paavo palveli lapsiperheen tukena. Aleksi-isäntä toipui kotihoitoon
ja suunnitteli Paavolle työt.
Hevosajot sujuivat voimia säästämättä, mutta vaativa oli
Paavo hevosellekin. Siitä isäni torui: – Vanhat hevoset kestävät
ajoasi, mutta 5-vuotiasta Konsta-ruunaa on säästettävä.
Iäkäs Pruuni kesti, mutta Konsta alkoi kovasta ajosta kärsiä
ja lopuksi se ontui, siitä ei ollut enää Pruunin pariksi.
Konsta myytiin vuonna 1937 ja Pruunin Osmo-varsa syntyi
samana keväänä. Gabriel Yliselä kuohitsi varsan, se myytiin
Jussi Palomäelle ainoaksi hevoseksi, joka koki Seinäjoen
pommituskoneiden paluulennon, 2/40, aukealla. Palomäki
ohjasi Osmon pommeilta ladon suojaan.
Essi, liinakko kantakirjatamma, ostettiin Seinäjoelta pariksi
Pruunille. Pruuni joutui talvisotaan vielä 27-vuotiaana.
Sota-aikana piti lainata naapurilta parihevosta, jotta kyntö,
äestys ja niitto sujuivat ajallaan. Työt tehtiin vuoroin ja naapurukset
yhteistoimin, myös nuoret olivat täysillä mukana.
Reijo oli 12- ja minä 14-vuotias sodan päätyttyä 9/44. Tuli
tehdyksi paljon talkoita oman kodin töiden ohella. Paras palkka
oli hyvä mieli, joskus tuli markka tai kaksi naapuriavusta.
Tässä työssä voima varttui iän karttuessa.
Paavo kiitteli jo talvisodan jälkeen merille Liinahamariin
lähtiessään, että oli Salosella mielensä mukaan saanut harras-
11

Pellonraivaajat Aleksi Salonen vas, ja Paavo Viinamäki. Puikoissa
kantakirjatamma Essi, taustalla tuleva ”sotaveteraani”
Pruuni,vuosi 1938.
taa ja rakennella kaikkea vapaasti; hakea kaupasta vanerit,
naulat, ruuvit ja maalit talon vastakirjalla, kunhan tulokset
koituivat talon, lasten ja kylänkin nuorten hyväksi. Hän kertoi
useasti vielä myöhempään, että oli saanut käydä Salosen ”ammattikoulua
ja elämänkoulua”.
Paavo rakensi laskiaiseksi ”pulkkaradan”
ja ”hullun hevosen”
Laskiaisrieha vaati yhteistä kokoontumispaikkaa ja mieluista
ohjelmaa nuorille. Aleksi Salosen talon tiekuja tarjosi pihamaalta
maantielle oivan lasketteluradan.
Ainoa vaaranpaikka oli maantielle laskeva, vauhtia lisäävä
12

mäki kohti liikennettä. Siksi laskettelu vaati tarkkaa vartiointia.
Näkyvyys oli laskupaikasta eri suuntiin puoli kilometriä.
Oli katsottava ja kuunneltava liikenteen ääniä, ja valvoja
kumpaankin suuntaan. Reipas pillin vihellys esti liikkeelle
lähdön, autot ja moottoripyörät piti havaita. Mitään vahinkoja
ei koskaan sattunut, nuoret osasivat olla valppaita ”poliiseja”.
Nykyään sellaista urheilua ei sallittaisi, 1930-luvulla liikenne
oli vielä hiljaista.
Pulkkaa käytettiin ilman aisoja ja hevosta laskiaisriehassa
”mäkikelkkana”.
Rata oli loivassa rinteessä ja kujalla metrin levyisenä liukkaassa
jääurassa. Pulkka sai vauhtia ja kyytiin pääsi useita
kerrallaan, iloa riitti kyydissä ja radan sivussa.
Turvallisuutta lisäsi laskuradan vieressä suojaksi luotu
korkea lumivalli.
Pulkkaradan lisäksi oli Rinnon savikaivolle tehty vipukelkka,
”hulluhevonen”. Savikaivon keskelle kesällä ajettiin
pieni saari, johon juntattiin pylväs ja tappi. Metallitappiin
kiinnitettiin 10-metrinen kelkan vipu, noin kaksi metriä tapin
ylitse. Kelkassa oli metallijalas, istuimena oli puinen hevonen,
joka pyöri villisti ympäri.
Olin reilut kuuden vuoden ikäinen, kun Paavo rakensi puuhevosen
nikkaripöydällä. Hän kiinnitti ”hevosen” vivun päähän
nauloilla ja ”korvat” tapeilla kiinnipitoon.
Naapurin Eero suostui ”koekaniiniksi”, istui hepan selkään
ja piti kiinni ”korvista”. Vauhtia lisättiin ja Eero kallisteli
selässä, naulat natisivat uhkaavasti merkkinä irtoamisesta.
”Hevonen” irtosi ja liukui ratsastajineen kauas pellolle pyörien
jään reunan yli. Eero etsi suuntaa kelkalle ja talutti hevostaan
kainalossa, katsojilla oli hauskaa. Pää oli pyörällä ja jalat
solmussa, mutta sinnikkäästi hoipertelija pääsi vivulle.
Paavo lisäsi nauloja hevosen kiinnitykseen ja meni itse
kyydittäväksi selkään.
”Hevonen” todettiin liian kiikkeräksi istuimeksi, sen pai-
13

nopiste piti saada alemmas. Jalaksien päälle Paavo rakensi
kiskonkaaresta selkänojan, säkki laitettiin istuimeksi. Enää ei
pudottu kyydistä, vaikka pyöritettäisiin kuinka lujaa. Niska
kyydissä oli lujilla.
Sääntö oli: ei saa pyrkiä vivulta pois kovasta vauhdista,
koska kelkka tulee päälle.
Tätä sääntöä ei muistanut neljävuotias Reijo-veli, vaan alkoi
juosta toisten perässä. Vipu ennen kelkkaa ennätti heittää
Reijon ylös. Reijo putosi päälleen jäähän. Jäänpalanen leikkasi
reiän Reijon otsaan, josta vuoti runsaasti verta. Reijo
kannettiin läheiseen kotiin, sinne tilattiin Reino Viitalan taksi,
joka vei potilaan lääkäriin!
Tohtori Kytilä peitti reiän ohuella hopealevyllä ja ompeli
haavan usealla tikillä kiinni. Isä oli matkassa ja sai tarkat
hoito-ohjeet, Reijon piti levätä useita päiviä vuoteessa. Aivotärähdys
esti nopean parantumisen, uskottiin, että riittävä
kotihoito valvottuna parantaa.
Kunnassa ei ollut sairaalaa, mutta lääkäri oli hyvin osaava
kuntalaisten avuksi. Hän oli halpa ja antoi jopa rahan apteekin
lääkkeisiin todettuaan potilaan köyhäksi. Kytilä antoi potilaille
mukaan salvaa ja lääkkeitä, hän tunsi kaikki asiakkaansa
vuosien ajalta. Aleksi-isä oli välskäri, mutta ihmisten hoitoon
hänellä oli kaapissa lääkkeet.
Reijo vietiin Kytilän tarkastukseen, samalla tikit poistettiin
parantumisen jälkeen.
Paavo rakensi palvelusväen kesäkämpän taakse
pyörivän keinun
Tasaiselle kalliolle ei rakenteita voinut upottaa maahan, vaan
niille porattiin reiät, joihin ne pultattiin. Pystypuut eivät heilu-
14