03.03.2015 Views

2010 - Maahanmuuttovirasto

2010 - Maahanmuuttovirasto

2010 - Maahanmuuttovirasto

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Maahanmuutto väheni edelleen vuonna 2010

3

Maahanmuutto Suomeen kääntyi laskuun vuonna 2009 ja suuntaus

jatkui edelleen vuonna 2010. Ulkomailta Suomeen muutti

vuoden 2010 aikana 25 650 henkeä. EU-maista tulevien määrä

väheni ja heidän osuutensa oli 12 200 henkeä. Myös Suomesta

ulkomaille muutto väheni hieman ollen 11 900 henkeä.

Tänä päivänä Suomeen muutetaan eniten opiskelemaan, töihin

tai perheen perässä. Vaikka nykyisen suuruisella maahanmuutolla

on Suomessa lyhyt historia, on kansainvälisen väestön osuus

jo merkittävä osassa Suomea, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.

Suurin Suomeen muuttava kansalaisuusryhmä on venäläiset.

Suomen kansalaisuutta hakevat useimmiten EU-maiden ulkopuoliset

kansalaiset, mutta kymmenen suurimman hakijaryhmän

joukosta löytyy yksi EU-maa, Viro.

Turvapaikanhakijoiden määrä jatkoi laskuaan maailmanlaajuisesti.

Suomesta haki turvapaikkaa viime vuonna 4 018 henkilöä.

Määrä väheni 33 prosentilla. Yksintulleiden alaikäisten hakijoiden

määrä väheni 41 prosentilla (2010: 329). Turvapaikka myönnettiin

181 henkilölle. Oleskelulupa myönnettiin humanitaarisen

tai toissijaisen suojelun perusteella 1 298 henkilölle. Yhteensä

vuonna 2010 tehtiin myönteisiä päätöksiä turvapaikkahakemuksiin

1 784 ja kielteisiä päätöksiä 3 428.

Muuttoliike 2006–2010

Maahanmuutto Maastamuutto Nettomaahanmuutto

30 000

25 000

22 032

26 029

29 114

26 700

25 650

20 000

15 000

10 000

5 000

0

2006 2007 2008 2009 2010

13 586

15 457 14 550 13 750

10 044

2006 2007 2008 2009 2010

-5 000

2006 2007 2008 2009 2010

-10 00

-15 000

-11 988

-12 443 -13 657

-12 150

-11 900

Lähde:Tilastokeskus

Suomesta muutetaan eniten Ruotsiin. Toisella sijalla

on Iso-Britannia ja kolmantena Yhdysvallat.

Kuka on maahanmuuttaja?

Termi maahanmuuttaja on tilastollisesti laaja käsite. Se sisältää

työperäisiä muuttajia, pakolaisia, ulkomaalaisia opiskelijoita sekä

Suomesta aiemmin pois muuttaneita henkilöitä, jotka nyt ovat

muuttaneet takaisin. Osa ulkomaalaistaustaisesta väestöstä on

Suomessa vain muutaman vuoden esimerkiksi opiskelijana tai

töissä, mutta osa hakee Suomen kansalaisuutta ja asettuu maahan

pysyvämmin.

Tiesitkö?

Ulkomaan kansalaisten osuus on 3 % väestöstä.

Ulkomailla syntyneistä enemmistö

on syntynyt Euroopassa (65%).

Vieraskielisiä on 4 % väestöstä.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!