Lataa PDF - Sitra

39
suunnattu pääasiallisesti poliittiselle eliitille. Niihin perehtyvät ennen kaikkea
ministerit, presidentti, oppositiopuolueiden edustajat sekä politiikan toimittajat. Suuri
yleisö saa niistä normaalisti toisen käden tietoa vain siinä tapauksessa, että mietintö
tai lakiesitys joutuu opposition hampaisiin tai media löytää niistä jotakin jutun
arvoista.
Näiden valtiollisten asiakirjojen analysointi ei kuitenkaan ole ajanhukkaa, kunhan
käytetyt implisiittiset ja eksplisiittiset perustelut suhteutetaan kontekstiinsa.
Perustelutekstit eivät välttämättä sisällä kaikkia motiiveja, joiden nojalla päätös
tehdään tai joiden nojalla muut sen ilman suuria mutinoita hyväksyvät. Tekstejä tulee
pikemminkin tarkastella siltä kannalta, millaisia perusteluja pidetään kunniallisina ja
siinä määrin painavina tai vaikeasti vastustettavina, että uudistuksen potentiaaliset
vastustajat tai jarruttajat eivät katso voivansa nousta jyrkkään vastarintaan. Vaikka
asiasta päättävillä voikin keskinäisissä neuvotteluissaan olla yksimielisyys jostakin
keskeisestä syystä, jonka vuoksi uudistus tulee tehdä, sen avoin kirjaaminen
perusteluihin saattaa olla poliittisesti mahdotonta. Sen sijaan tekstissä voidaan viitata
siihen peitellysti.
Julkisten valtiollisten asiakirjojen kiinnostavuus onkin juuri tässä
moniulotteisuudessa. Ne eivät kerro suoraan tekstien laatijoiden mietteistä tai
päättäjien todellisista motiiveista, vaan – kuten retoriikan tutkijat painottavat –
pyrkivät vetoamaan premisseihin, jotka he olettavat jakavansa muiden
päätöksentekoon osallistuvien ryhmien kanssa. Tähän tulee toisaalta lisätä, että
teksteissä vedotaan avoimesti vain premisseihin tai näkökohtiin, joista päättäjät
pitävät viisaana puhua avoimesti. Piiloon jäävät siis yhtäältä sellaiset motiivit, joita
oppositio ei pidä hyvinä ja toisaalta sellaiset, joita ei syystä tai toisesta voida
avoimesti kertoa.
Kun tarkastelemme asiakirjoissa esiintyneitä perusteluja nämä näkökohdat huomioon
ottaen, on ensinnäkin mielenkiintoista, että vaikka kilpailutalouteen siirtyminen saikin
paljon vauhtia hallinnon hajauttamiskomitean mietinnöstä, siinä pääperusteluina
esiintyvät aivan muut arvot: kansalaiskeskeisyys ja kansanvaltaisuus. Varsinkin
”kansalaiskeskeisyyttä” voidaan pitää suurena retorisena innovaationa, koska
kyseisessä termissä yhdistyi 1980-luvun mittaan lisääntynyt vasemmistolainen
kritiikki kylmäkiskoista ”sosiaalivaltiota” vastaan puheeseen, jossa ratkaisuksi
byrokraattisuuteen esitettiin yksityistämistä ja kilpailuttamista. Palvelunäkökulman ja
kansalaiskeskeisyyden korostaminen toimi kaksoisviestintänä. Harva saattoi