Lataa PDF - Sitra

tai liikelaitostaminen sekä merkittävä kansallinen panostus ennen kaikkea tieto- ja
elektroniikkateollisuuden koulutukseen, tutkimus- ja kehitystyöhön sekä yritystukeen.
Näiden muutosten voidaan sanoa sopeuttaneen suomalaisia kilpailutalouteen, jossa
heilahdukset ovat suuria eikä kehitys näyttäydy suunniteltuna tai kaikkien sektoreiden
tasaisena kasvuna, vaan menestys voi kasautua yksittäisiin tuotannon lohkoihin ja toiset
voivat kuihtua tyystin. Tietoisuus kansainvälisen taloudellisen kilpailukyvyn
vaatimuksista ”jalkautui” kansantalouden (esim. devalvaatiot), yritystalouden (tuotteet,
investointien oikea-aikaisuus jne.) ja korporaatioiden (työmarkkinaratkaisut) tasolta
yksittäisen työntekijän tai työttömän tasolle (kvalifikaatiot). Informaatiointensiiviselle
tuotannolle, kasvavalle yksityiselle palvelusektorille ja asiakkuutta korostaville
julkisille palveluille on tyypillistä (verrattuna esim. puunjalostusteollisuuteen tai
raskaaseen metalliteollisuuteen) yksittäisen kuluttajan, ”loppukäyttäjän” näkökulma,
tuotteen tai palvelun käytettävyys ja siihen liitetyt mielikuvat. Ajattelun painopiste
siirtyi tuotetta kuluttavaan ihmiseen, jolloin markkinointiin, muoteihin, elämäntapaan,
imagoon, tuotemerkkeihin jne. liittyvät kysymykset nousivat esille niin suomalaisten
omassa elämässä kuin heidän ammatillisessa identiteetissään erilaisten palvelujen ja
hyödykkeiden tuottajina. Käytännöllisesti tämä näkyi ajatteluna, jossa ”hyvin tehty työ”
ei enää määrittynyt niinkään ammattiperinteen tai ”insinööritaidon” näkökulmasta, vaan
kuluttajan ja asiakkaan tuotteesta tai palvelusta muodostamien mielikuvien kautta.
Globaalisti voidaan ajatella, että siirtymä oli osa talouden kehitystä, jossa brändien,
imagojen, mielikuvien ja odotusten horisontti korvasi kiihtyvällä nopeudella
aikaisempaa insinööri- ja tuotantokeskeistä ajattelutapaa.
Hieman toisesta näkökulmasta katsottuna voidaan todeta, että suomalaiset tottuivat
markkinoiden logiikkaan varsin sujuvasti. Vaikeinta se oli sektoreilla, joilla
markkinalogiikalla ei aikaisemmin ollut merkitystä ja jonne sen katsottiin sopivan
huonosti (kuten hoivatyöhön ja sivistystoimeen) tai parhaimmillaankin vain
muodostavan eräänlaiset pseudo-markkinat, koska todellisia avoimia markkinoita ei
ollut (kuten julkisen hallinnon ns. tulosohjauksessa usein). Julkisen sektorin
tulosohjausta voidaankin tarkastella yhtäältä yrityksenä luoda dynamiikkaa, lisätä
kustannustietoisuutta ja tehostaa toimintaa, ja toisaalta ajalle ja aikakaudelle tyypillisen
ajattelun heijastumana, eräänlaisena epookin kerrannaisefektinä, jossa aikakauden
dominoiva sektori (globaalit hyödyke-, raaka-aine-, energia- ja rahamarkkinat) ulottaa
oman logiikkansa ”luonnollisena hyödyllisyytenä” yhteiskunnan muille sektoreille.
Yhtä kaikki, markkinalogiikan keskeinen metafora, ”markkinat”, on myyjän ja ostajan
kohtaaminen, jossa syntyvä päätös määrää aina tuotteen oikean hinnan ja samalla
toiminnan järjen (toimivatko markkinat tällä tavoin on eri asia – kyse on metaforan
yhteiskunnallisista seurauksista). Vaihtoehtoisia logiikkoja on useita, mutta ne alkavat
korvautua markkinalogiikalla – esimerkiksi kohtuullista sosiaaliturvaa perustellaan
usein sillä, että se takaa yhteiskuntarauhan ja turvallisuuden ja samalla kansainvälisen
kilpailukyvyn synnyttävien työntekijöiden viihtyvyyden ja pysymisen maassa.
Markkinalogiikan voima näkyy esimerkiksi siinä, että suomalaiset alkavat menettää
luottamustaan erilaisten aiemmin taloudelliseen toimintaan liittyneiden arvo- tai
intressiyhteisöjen toimintaan. Kuuluminen ammattiyhdistysliikkeeseen alkaa muuttua
enemmänkin työttömyysturvaan liittyväksi kuin yritykseksi vaikuttaa esim. palkkatyön
ja omistamisen väliseen tulonjakoon. Puolueiden jäsenmäärän lasku heijastanee osittain
kokemusta politiikan toissijaisuudesta tai jopa vahingollisuudesta suhteessa