Lataa PDF - Sitra

Ympäristö ja maahanmuuttajat uusina aihealueina
Suhosen (1994) tutkimus Helsingin Sanomien ympäristöjournalismista 1956−1990 on
mielenkiintoinen pitkittäisleikkaus suomalaisen journalismin agendan muutoksiin.
Suhosen mukaan ympäristönmuutokset huolestuttivat monien maiden tutkijoita jo 1960-
luvulla ja myös julkisen hallinnon virkamiehet pohtivat ympäristöasioita.
Joukkoviestinten uutisagendalla ympäristöaiheita ei kuitenkaan juuri näkynyt.
Vähittäiset, pitkällä aikajänteellä tapahtuvat muutokset eivät kiinnostaneet mediaa.
Toisaalta ympäristöaiheet putosivat eri osastojen välimaastoon; ne eivät kuuluneet
kenenkään seuranta-alueeseen. Vasta, kun ympäristöuutiset alkoivat täyttää niin
sanottujen kovien uutisten kriteerejä, media havahtui. Ympäristöonnettomuudet,
kansainväliset ympäristökokoukset ja ympäristöliikkeiden mediatempaukset saivat
huomiota. Suhosen mielestä kuitenkin ratkaisevinta oli, kun aihepiiriä yhdistävä käsite
ympäristö (environment) vakiintui käyttöön ja mediat alkoivat perustaa
ympäristötoimittajan vakansseja ja jopa ympäristötoimituksia. (Suhonen 1994, 59.)
Ympäristöjournalismin alku ajoittuu kansainvälisesti 1960-luvun loppuvuosiin. 8
Helsingin Sanomissa ympäristöuutiset saivat oman erityispalstan ”Ihminen ja
ympäristö” vuonna 1979. ”Tiede ja ympäristö” -sivut aloitettiin lehdessä 1989. Suhosen
mukaan ympäristöaiheet ole koskaan varsinaisesti kuuluneet Helsingin Sanomien
talousosaston agendalle. Esimerkiksi 1970-luvun alkupuoliskolla taloussivuilla oli
keskimäärin yksi ympäristöjuttu viikossa ja vuosikymmen myöhemmin vieläkin
harvemmin. Ympäristöaiheiden pääasiallinen julkaisupaikka on ollut 1950-luvun
loppuvuosista alkaen ulkomaansivuilla. Ensimmäiset ympäristöuutiset koskivat
pääasiassa suurvaltojen ydinkokeista peräisin olevaa radioaktiivista säteilyä. (Suhonen
1994, 91.)
Yhteenvetona Suhonen toteaa, että ”ympäristö vakiinnutti asemansa harvakseltaan
näkyvänä etusivun uutisena jo 1970-luvun alussa. Vaikka kotimaiset ja varsinkin
ulkomaiset ympäristöuutiset lisääntyivät sisäsivuilla jyrkästi 1980-luvun kuluessa, ei
vastaavaa kehitystä juuri näkynyt agendaa luovalla pääuutissivulla. Ulkomaanuutisten
jyrkkä kasvu kertoo ympäristöongelmien globalisoitumisesta ja ympäristöpolitiikan
kansainvälistymisestä.” (Suhonen 1994, 91−92.)
Ympäristö olisi tuskin saavuttanut niinkin näkyvää asemaa journalismin agendalla
ilman ympäristöjärjestöjen ja niiden ympärille rakentuneen poliittisen toiminnan
vaikutusta. Suomeen rantautunut ympäristöliike osoitti ymmärtävänsä usein varsin
hyvin journalismin tavat rakentaa uutisia, ja samalla tavalla kuin suuryritykset levittivät
omaa tietotaitoaan oman organisaationsa sisällä, samalla tavoin myös esim. Greenpeace
käytti eri maissa kehitettyjä julkisuuden hankkimisen menetelmiä (Suomessa järjestö
aloitti ”iskut” 1988). Samaan aikaan, kun edellisten polvien kansalaisliikkeiden oma
julkisuuskyky alkoi organisatorisen perustan muretessa heikentyä (esim.
puoluelehdistön kuolema tai puoluelehtien muuttuminen sitoutumattomiksi,
vasemmistolaisen opiskelijaradikalismin surkastuminen), osoittivat ns. uudet liikkeet,
erityisesti ympäristöliike, merkittävää kykyä laajentaa omaa rekrytointipohjaansa
8 Helsingin Sanomien ensimmäinen ympäristöuutinen ilmestyi 12.11.1956. Juttu oli sijoitettu
ulkomaansivuille yhdelle palstalle. Otsikkona oli ”ilmakehän lämpeneminen”.