Lataa PDF - Sitra

ajatus mediakonvergenssista, viestimien ja jakeluverkkojen yhdentymisestä, muuttui
1990-luvulla hämärästä tulevaisuusvisiosta viralliseksi yleiseurooppalaiseksi
strategiaksi. Konvergenssi näyttää edenneen meillä ja muualla taloudellisena
keskittymisenä, kansainvälistymisenä ja strategisina yhteenliittyminä. Tekninen
konvergenssi ja vastaanotinten yhdentyminen näyttää etenevän huomattavasti
hitaammin. Näränen huomauttaa, että etenkin kansainvälinen taloudellinen
mediakonvergenssi lisää aina sisältömonopolien uhkaa. (Näränen 2003, 158, 165−166.)
Käytännön toimitustyössä on mahdollista erottaa kahdensuuntaista tekniseen
muutokseen liittyvää kehitystä. Yhtäältä toimittaja toteuttaa itse yhä useampia
työvaiheita tiedon keräämisestä alkaen ja mahdollisimman jakeluvalmiiseen tuotteeseen
päätyen. Toisaalta toimittaja tuottaa yhä useammissa mediayrityksissä journalistisia
tuotteita erilaisia jakelutekniikoita käyttäviin viestimiin (puhelin, verkko, teksti-tv,
printti, radio, televisio jne.). Yhden tekniikan ja yhden välinekielen hallitseminen ei
enää riitä. Tähän kehitykseen liittyy pelkoja siitä, että syvemmän tiedonhankinnan ja
välinespesifin esitystaidon korvaa sisällöllisesti ja ilmaisullisesti kapea, mutta teknisesti
laaja osaaminen.
Pisimmällä monimediaisuudessa ovat talousjournalistit. Suurissa konserneissa
talousjournalismi keskitettiin vuoden 2002 alussa, ja esimerkiksi Kauppalehti ja
Taloussanomat tekevät talousuutisia niin internetiin, radioon, televisioon kuin
sanomalehteenkin. (Huovila 2003, 184, 187.)
Uudet tiedonkäsittely- ja viestintäteknologiat ovat aina kiinnostaneet ensin nuoria ja
levinneet vasta myöhemmin – yksityis- ja viihdekäytöstä puhuttaessa – muiden
käyttäjien pariin. Myös tietokoneet (1980-luvulla) ja matkapuhelimet sekä internet
(1990-luvulla) löivät itsensä läpi ensin nuorimmissa ikäluokissa. Vuotta 1995 pidetään
uuden digitaalisen ajan alkuna. Tuolloin yhdysvaltalaiset kuluttajat siirtyivät
ensimmäisen kerran laajasti käyttämään internetiä, ja saamaan aikaan molemmin puolin
Atlanttia alkoivat digitaaliset satelliitti-tv-lähetykset. Internetiin liittyvät monet
ainutlaatuiset viestinnän potentiaalit oivallettiin nopeasti, mutta heti aluksi sen käytössä
hyödynnettiin mahdollisuuksia vain rajoitetusti. (Tunstall & Machin 1999, 260–269.)
Ensimmäinen toimittajille suunniteltu internet-työopas julkaistiin Suomessa 1998.
Kirjan esipuheessa todetaan, että ”hieman yllättävää on se, että toimittajat ovat
heränneet melko hitaasti käyttämään sitä (internetiä) tietolähteenä” (Mäkimattila 1998,
5). Esimerkiksi Helsingin Sanomissa internetin käyttöön toimitustyössä suhtauduttiin
pitkään varauksellisesti ja toimittajien omat internet-yhteydet sallittiin vasta pitkän
kädenväännön jälkeen. Vasta vuosituhannen vaihde merkitsi selvästi läpimurtoa, jolloin
internetistä tuli yksi keskeisimpiä journalistisen tiedon hankinnan ja julkaisun kanava.
Esimerkiksi ns. verkkolehtien tulevaisuuteen suhtauduttiin 1990-luvun lopussa vielä
varauksellisesti (Heinonen 1999).
Turun Sanomat, Laukaa-Konnevesi -lehti ja Iltasanomat julkaisivat ensimmäisinä
suomalaisina lehtinä omat web-sivustonsa vuonna 1995. Ensimmäisten joukossa
internetiä alkoivat hyödyntää myös talouslehdet. Kauppalehden web-sivut avattiin 1996,
Taloussanomien verkkoversio alkoi ilmestyä yhtä aikaa lehden kanssa 1997 ja samana
vuonna verkkoon siirsi aineistojaan ja palvelujaan myös Talouselämä sekä Yleisradio.
(Huovila 2003, 183–184.)