Lataa PDF - Sitra

Radio koki vuosina 1980−2000 varsin perusteellisen murroksen niin rakenteellisesti
kuin sisällöllisestikin. Vuonna 1985 aloittaneita yksityisiä radioasemia perusteltiin
paljolti paikallisen ohjelmasisällön lisääntymisellä. Alan talous kuitenkin johti 1990-
luvun kuluessa paikallisen ohjelmatuotannon nopeaan karsimiseen, ketjuuntumiseen ja
osin myös kansainväliseen omistukseen (Heino 2003). Paikallisradioiden myötä
Suomeen rantautui ns. ohjelmavirta-ajattelu, ja myös Yleisradion kanavat uudistuivat
trendin mukaisiksi. Yksittäisistä ohjelmista koostuvaksi kanavaksi on jäänyt ainoastaan
Ylen ykkönen.
Lamavuosina 1990-luvulla työttömien toimittajien määrä lisääntyi samalla kun vailla
vakituista työsuhdetta olevien freelancereiden määrä kasvoi (Tommila & Salokangas
1998, 319). Vuoden 1991 aikana siirryttiin monissa mediataloissa rekrytointikieltojen ja
määräaikaisten toimittajien kauteen – työsuhteet pilkottiin usein vain 2-4 kuukauden
mittaisiksi. Muun teollisuuden tapaan toimintoja siirrettiin omalta henkilökunnalta
yrittäjäpohjalla työskenteleville alihankkijoille. Suomen Journalistiliitto ryhtyikin
hyväksymään jäsenikseen keväällä 1998 toimittajia, jotka olivat siirtyneet
yksityisyrittäjiksi.
Useissa lehtitaloissa ei 1990-luvulla vuosikausiin vakinaistettu ainoatakaan työsuhdetta,
mikä ymmärrettävästi vanhensi toimitusten ikärakennetta. Mahdollista on, että keskiikäistyvä
toimittajakunta etsi aiheensa läheltä omaa elämänsä ja että näin muodostuneet
sisältövalinnat eivät ainakaan innostaneet nuoria hakeutumaan sanomalehtien tilaajiksi.
Sanomalehdistön ongelmaksi muodostui 1990-luvun kuluessa paitsi yleinen ei-tilaajien
määrän kasvu, myös se, että kotoa pois muuttaneita nuoria oli vaikeaa saada enää
maksavan tilaajakunnan pariin; suurelle osalle nuorista näytti riittävän
ilmaisjakelulehtien ja television uutistarjonta (E. Hujanen 2000).
Uudet journalistisukupolvet ovat yhä tahtoen tai tahtomattaan määräaikaisuuksien
kierteessä. Määräaikaisuuksien kielteisenä piirteenä voidaan pitää lojaalisuuden ja
sitoutumisen vähenemistä. Työyhteisöissä, joissa on paljon määräaikaisessa
työsuhteessa olevia, kuluu energiaa oman työpaikan jatkon varmistamiseen. Tietoja ja
ajatuksia ei avoimesti jaeta muiden kilpailijoiden kanssa.
Samaan aikaan on erilainen viestinnän ”sekatyöläisyys” lisääntynyt nopeasti. Jos
aiemmin journalisti usein rakensi uraansa puhtaasti journalismin parissa ja tukeutui
elämässään näin muodostuneeseen ammatti-identiteettiin, nykyisin on yhä yleisempää
liike viestinnän erilaisten ammattien ja työnkuvien välillä (markkinointi, mainonta, prtyö,
tiedottaminen, viestintätoimistot jne.). Journalistin työ on vain yksi vaihtoehto ja
vaikka sen yhteiskunnallinen status on ollut suhteellisen korkea, parempi palkka,
pitempiaikaiset työsuhteet ja säännöllinen päivätyö painavat vaakakupin yhä
vahvemmin muiden kuin journalististen ammattien suuntaan.
Ajatuksemme on, että työn ja ammatti-identiteetin muutos vaikuttaa myös siihen tapaan,
jolla journalismi sisällössään jäsentää yhteiskuntaa, työelämän ”luonnollisia” muotoja ja
työn roolia ihmisen elämässä.