Lataa PDF - Sitra

sekä lama-uutisointiprojektit (Salminen 1996, Kivikuru et al. 1996, Kivikuru 2002).
Nämä kansallisesti tärkeät aiheet ovat olleet näkyvästi esillä myös viime vuosina
valmistuneissa alan väitöskirjoissa ja muissa opinnäytetöissä. Suomen Akatemian
mediakulttuurin tutkimushanke (vuosina 1999–2002, ks. Hovi-Wasastjerna 2003) on
niinikään tuottanut joitakin tämän tutkimuksen kannalta mielenkiintoisia havaintoja.
Esimerkiksi Picardin johtaman tutkimuksen mukaan suomalaisen median sisällöt
(yhdeksän sanomalehteä, STT, YLE, MTV ja neljä aikakauslehteä; viikon juttunäytteet
1955, 1970, 1990 ja 2000) professionalisoituivat, muuttuivat vähemmän
puolueuskollisiksi ja moninaisempia näkökantoja esittäviksi vuosien 1955–2000
välisellä ajanjaksolla. Aiemmin avoimesti käytetty propagandistinen kieli hävisi ja
josurnalismista tuli neutraalimpaa. Vuosikymmenien saatossa etenkin sanomalehtien
sisällöt lähentyivät toisiaan ja aiheet sekä raportoinnin määrät samankaltaistuivat.
Toinen merkittävä havainto oli se, että uutisten määrä suhteellisesti väheni ja muun
aineiston osuus nousi. Kun sivumäärät lisääntyivät, muun kuin perinteisen
uutisaineiston määrä kasvoi. (Picard 2003, 115–116.)
Taloudellinen lama 1990-luvun alkupuolella vaikutti mediatoimialaan keskeisesti, mutta
muutos oli alkanut jo aiemmin. Vuonna 1984 kaksi sijoittajaa, Taito Tuunanen ja Kai
Mäkelä, olivat kiinnostuneet Pohjalaista kustantavan Vaasa Oy:n julkiseen myyntiin
tulleesta osake-erästä. Kiinnostusta, joka laajeni myöhemmin muihinkin
maakuntalehtiyrityksiin, alettiin myöhemmin nimittää nurkanvaltaukseksi. (Salokangas
2003, 118.)
Nurkanvaltaajien strategiana oli ostaa ”riittävä määrä” taseeltaan vahvoja, mutta
aliarvostettuja lehtiyhtiön osakkeita ”piironginlaatikko-omistajilta” ja rahastaa
suuremman osakepotin avulla huomattavaa myyntivoittoa. 1980-luvun lopun
menestyksekkäin nurkanvaltaaja oli Suomen Viestintäkehitys Oy. Sillä oli merkittäviä
omistusosuuksia useissa lehtitaloissa, muun muassa kuopiolaisessa Savon Sanomissa,
seinäjokelaisessa Ilkassa ja porilaisessa Satakunnan Kansassa. Perinteiset sanomalehden
omistajat perustivat 1988 Sanoma Oy:n ja Turun Sanomien johdolla Pro Lehdistö Oy:n,
jonka tarkoituksena oli suojella maakuntalehtiä vihamielisiltä kaappauksilta. Vuotta
myöhemmin Pro Lehdistö osti Suomen Viestintäkehitys Oy:n enemmistöäänivallan ja
yritti vallata nurkkaa Vaasa Oy:stä. Lopulta Pro Lehdistön Vaasa Oy:n osakkeet
päätyivät Ilkalle. (Salokangas 2003, 214–216.)
Sanomalehdistö on nykyään keskittynyt suhteellisen harvojen omistajien käsiin. Kaksi
suurinta lehtiketjua hallitsevat sanoma- ja paikallislehtien kokonaislevikistä yli 40 %
(SanomaWSOY 25 % ja Alma Media 17 %). (Wiio & Nordenstreng 2001, 17.)
Maakuntalehtiyritysten nurkanvaltauksista alkaneet mediaomistuksen uudelleen
järjestelyt veivät kohti leirijakoa. Mediataloista tuli entistä selvemmin liikeyrityksiä,
joiden tehtävä oli tuottaa omistajilleen voittoa. Liiketaloudellisen kannattavuuden
korostaminen on näkynyt mediataloissa muun muassa uutistuotannon jatkuvana
tehostamisena ja mainostajia houkuttelevan sisällön lisääntymisenä. Toimittajien
näkökulmasta kehitys on näkynyt mm. journalismin tehtäviä koskevan ajattelun
muutoksina. Vielä 1980-luvulla toimittajat mielsivät työnsä osin samasta lähtökohdasta
kuin ns. julkisen palvelun yleisradioyhtiöt: tavoitteet olivat valistuksellisia, tiedollisia ja
(jotenkin) ymmärretyistä yleisön tiedon tarpeista rakentuvia. Journalismin ihanteeksi –
jos kohta saavuttamattomana pidetyksi – asettui kaikista ulkopuolisista tahoista