Lataa PDF - Sitra

on suunniteltava esityksensä mediaa kiinnostaviksi ja arvioitava ehdotusten ja toimien
valintaa niiden julkisuusvaikutusten näkökulmasta; poliittisten puolueiden oman
järjestötoiminnan kuihtuessa media muuttuu entistä tärkeämmäksi
toimintajulkisuudeksi, eikä päätöksenteon agendalle helposti nouse asioita, jotka jäävät
vaille mediajulkisuutta (Asp 1986). Niin politiikan kuin yritystoiminnankin puolella on
varsin laaja ammatillinen praktiikka ja tutkimus, joka selvittää mediaympäristön
erilaisille organisaatioille asettamia toimintaehtoja (esim. Karvonen 1999, Juholin &
Kuutti 2003). Voidaan arvioida, että herkistyneisyys mediareaktioille ja kyky toimia
julkisuudessa on toistaiseksi varsin epätasaista suomalaisen yhteiskunnan eri
organisaatioissa ja että yhteiskunnassa on runsaasti ryhmiä (esim. uskonnollisia ja
alakulttuurisia yhteisöjä), joiden suhde valtajulkisuuteen on etäinen ja varsin
riippumaton.
Vielä neljännen tyyppisiä huomioita nousee esiin, jos lähestytään joukkoviestinnän
vaikutusta yhteiskunnalliseen muutokseen esimerkiksi funktionalistisen ajattelun tai
valtajärjestelmien tarkastelun näkökulmista. Joukkoviestintä synkronoi alueellisesti
aikaa, ratkaistavien kysymysten agendaa sekä yhteenkuuluvuuden tunteita. Toimiva ja
mahdollisimman monille kansalaisryhmille avoin julkisuus ehkäisee yhteisölliseen
elämään väistämättä kuuluvien intressiristiriitojen kärjistymisen aggressioksi ja saattaa
parhaimmillaan tarjota toimivan foorumin paitsi yhteisymmärryksen saavuttamiseen,
myös kompromissia parempien ratkaisujen kehittelemiseen. Toimivassa julkisuudessa
erilaiset kansalaisryhmät tulevat tietoisiksi toistensa toiminnasta ja ajattelusta ja
kykenevät etsimään pelisääntöjä ja kaikkia hyödyttäviä ratkaisuja. Joukkoviestinnän
levittämän informaation tarkkuus, nopeus ja kattavuus on tärkeää sosiaalisten
innovaatioiden leviämisen, demokratian toimivuuden ja taloudellisen kierron
näkökulmasta. Riippumaton joukkoviestintä voi aidosti toimia väärinkäytöksiä
paljastavana ja korjaavana mekanismina. Jos julkisuuden katvealueet ovat pienet, jos
pääsy julkisuuteen on tasapuolista ja jos julkinen keskustelu toimii, joukkoviestinnällä
on elinvoimaista kansalaisyhteiskuntaa tukeva vaikutus. Vastaavasti kaikki edellä
sanottu voidaan kääntää vastakohdakseen: heikosti toimiva julkisuus lisää osaltaan
pysähtyneisyyttä, epätasa-arvoa, konfliktien kärjistymistä, kyvyttömyyttä löytää uusia
ratkaisuja, kansalaisyhteiskunnan näivettymistä jne.
Minkäänlaista yksimielisyyttä median roolin merkittävyydestä yhteiskunnallisessa
muutoksessa ei näytä vallitsevan sen paremmin tutkijoiden kuin yhteiskunnallisten
toimijoidenkaan keskuudessa. Varsin tavallista on, että siinä missä median edustajat
vähättelevät omaa rooliaan, muut yhteiskunnalliset toimijat ovat taipuvaisia
ylikorostamaan sitä. Jos journalismiin kohdistuu yhteiskunnallisten asiaintilojen
tutkimiseen ja ennakoimiseen liittyviä odotuksia ja vaatimuksia (esimerkiksi
varoittaminen 1980-luvun lopun talouden ylikuumenemisesta ja sitä seuranneesta 1990-
luvun alkupuolen lamasta), journalismin kentällä toimivat toteavat olevansa lähes täysin
riippuvaisia yhteiskunnan muiden organisaatioiden tuottamasta tiedosta, sillä omaan
tutkimus- ja selvitystyöhön on voimavaroja vain harvoin. Jos ongelmia eivät kyenneet
ennustamaan poliitikot ja ekonomistit, miten taloustoimittajat olisivat olleet viisaampia
kuin lähteensä (Mikkonen 1998, 32–33)? Joillakin sektoreilla journalismi on kuitenkin
kykenevä myös itsenäisempään tiedontuotantoon: 1980- ja 1990-lukujen journalistisia
muoti-ilmiöitä ovat olleet esimerkiksi gallup-tutkimukset. (Suhonen 1991, 2000) Ja eikö
journalismin tulisi tuottaa lisäarvoa asiakkailleen tekemällä sellaista informaatiota
valitsevaa, syntetisoivaa, jalostavaa ja arvioivaa työtä, joka tuottaa jotakin enemmän