Lataa PDF - Sitra

Koska journalismi on valtaosin kaupallista ja laajoille yleisöille suunnattua
liiketoimintaa, siinä on monia pysyvyyttä tukevia reunaehtoja. Uutistuotannon pitää olla
tehokasta ja halpaa, mikä suosii suuria, aktiiviseen tiedotustoimintaan pystyviä
organisaatiota ja ehkäisee tiedotusvälineen omaa, tutkivaa ja paljastavaa työtä. Suurilla
organisaatioilla on paitsi yhteiskunnallista painoarvoa ja legitimiteettiä, myös
tiedotustoiminnan ja mediasuhteiden hoitamisen resursseja, ammattitaitoa ja verkostoja.
Niiden avulla organisaatiot pystyvät säätelemään pieniä paremmin pääsyä julkisuuteen
(tai poissaoloa niin halutessaan) ja prosessin lopputuotteena yleisölle välittyviä
sanomien sisältöjä. Tiedotus- ja pr-toiminta tuottavat median käyttöön
”puolivalmisteita” (tiedotteita ja muuta materiaalia, mediatapahtumia, haastatteluja,
taustatietoa jne.), joka laskee merkittävästi journalistisen tuotannon kuluja. (Luostarinen
1994.)
1990-luvun alkupuolen laman aikana oli selvästi havaittavissa, että julkisen talouden
säästöjen uhkaamat eri hallinnonalat, julkisen sektorin ammattiryhmät ja erilaiset
intressiorganisaatiot panostivat merkittävästi mediajulkisuuden hallintaan kamppailussa
säästöjen kohdentamisesta (Luostarinen 1993). Missä määrin mediakampanjat
vaikuttivat poliittisiin päätöksiin, on vaikeammin osoitettava asia. Selvää on kuitenkin,
että esimerkiksi mielenterveysalan ja vastaavien intressiryhmien asema
julkisuustaistelussa ei ollut vahva.
Journalismin liikeala toimii kaksilla markkinoilla. Yhtäältä tuote on myytävä yleisölle ja
toisaalta yleisö mainostajille: Yleisradiota lukuun ottamatta kaikki merkittävät
journalistiset organisaatiot Suomessa ovat riippuvaisia joko myynti- tai mainostuloista
tai molemmista (tulorakenne vaihtelee median eri toimialoilla joidenkin aikakauslehtien
lähes puhtaista myyntituloista kaupallisen television puhtaisiin mainostuloihin). Varsin
pienillä markkinoilla, joissa kaupallisesti kannattavien erikoisyleisöjen kokoaminen on
vaikeaa, on tuloksena usein mahdollisimman laajan yleisön ja mainostajakunnan
kokoaminen. Tämä taas onnistuu parhaiten, kun rakennetaan ketään loukkaamaton
sisältö ja monenlaisille mainostetuille tavaroille ja palveluille sopiva mediaympäristö.
Journalismin perustavaa konservatiivisuutta korostava ajattelu olettaa, että
journalistinen tuote on kaupallisen ennustettavuuden vuoksi standardoitava niin muodon
kuin sisällönkin puolesta tavalla, joka estää rajojen rikkomisen ja ylittämisen.
Toisaalta on nostettu esiin useita tekijöitä, joiden katsotaan vaikuttavan siihen suuntaan,
että journalismi on paremminkin yhteiskunnallisia muutoksia rohkaiseva kuin niitä
estävä voima. Ensinnäkin sen luonteeseen kuuluu erilaisen uuden etsiminen.
Esimerkiksi uudet yhteiskunnallisesti aktiivisesti ryhmät saavat tavallisesti median
huomion osakseen ja pystyvät siten laajentamaan rekrytointipintaansa (huomion laatu
on sitten asia erikseen). Esimerkiksi lyhytikäiseksi jääneen nuorsuomalaisen puolueen
voidaan arvioida saaneen aikanaan medianostetta uutena tulokkaana. Toiseksi
journalismin logiikkaan liittyy erilaisten ristiriitojen ja konfliktien luoman jännitteen
käyttö yleisön huomioarvon ja kiinnostuksen lisäämiseksi. Tämä luo – ainakin joissakin
asioissa – kysyntää haastajille ja myös vallitsevan ajattelun kiistäjille. Kolmanneksi
journalismin yksi käyttöperuste on sosiaalisesti ja taloudellisesti hyödynnettävä
informaatio. Ihmiset tekevät sijoitus- ja kulutuspäätöksiä yhtä lailla kuin muoteihin ja
trendeihin liittyviä valintojakin paljolti median välittämän tiedon varassa. Journalismi
myy osittain tulevaisuutta koskevia oletuksia, joten sen oma taloudellinen etu on
ennakoida rohkeasti, mutta ennustaa oikein. Lisäksi on todettu, että koska journalismi