Lataa PDF - Sitra

akenteiden muutoksia tutkimusajanjakson aikana. Kolmas alaluku keskittyy
aikaisempaan tutkimukseen nojaten journalismin sisällöllisempiin kehityslinjoihin.
Neljännessä jaksossa keskustellaan joidenkin aineistoesimerkkien avulla tietyistä
journalismin agendan piirteistä: uusien aiheiden ja asioiden esiinnousun mekanismeista,
agendan muuttumisen ehdoista sekä lähdejärjestelmän merkityksestä. Viides luku pyrkii
kokoamaan yhteen joitakin tärkeimpiä median rooliin liittyviä kysymyksiä
suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneen konkreettisen muutoksen näkökulmasta.
Kuudennessa jaksossa suuntaudutaan voimakkaammin tulevaisuuteen ja tarkastellaan
lyhyesti joidenkin joukkoviestinnän järjestelmää ja sisältöä koskevien valintojen
merkitystä.
1 NÄKEMYKSIÄ MEDIAN JA MUUTOKSEN SUHTEESTA
Joukkoviestinnän rooli yhteiskunnallisessa muutoksessa on alan oppihistoriassa varsin
vanha teema, joka juontuu 1600-luvulla alkaneeseen keskusteluun paino- ja
sananvapaudesta. 1800-luvun alkupuolelta on löydettävissä jo varsin jäsentyneitä
näkemyksiä lehdistön, julkisuuden ja yhteiskunnallisen kehityksen suhteista. Käymättä
läpi koko oppihistoriaa on mahdollista todeta, että uudempaan suomalaiseen
journalismin tutkimukseen ovat vaikuttaneet voimakkaasti ja vaikuttavat yhä ns.
kriittisen kulttuuritutkimuksen näkemykset, joissa media nähdään ennen muuta
yhteiskunnan vallitsevia valtarakenteita pönkittävänä voimana, jos kohta myös alituisen
merkityksistä käytävän kamppailun kenttänä. (Pietilä 1997, 270–276.) 1990-luvun
jälkipuoliskolla journalismin tutkimus alkoi kiinnittää aiempaa enemmän huomiota
median mahdolliseen – joskin käytännössä vajavaisesti toteutuvaan – myönteiseen
potentiaaliin osallistumisen, kansalaiskeskustelun ja julkisen vuoropuhelun foorumina
ja siten yhteiskunnallisen kehityksen voimavarana (Kunelius 2000). Historiallisesti
orientoituneessa tutkimuksessa suomalaista journalismia on totuttu arvioimaan ennen
muuta kansallisvaltion synnyn, kehityksen ja muutoksen näkökulmasta: kansallisen
heräämisen, suomalaisuuteen kasvattamisen, poliittisen ja muun yhteiskunnallisen
organisoitumisen sekä keskeisten ulko- ja turvallisuuspoliittisten kysymysten (sodat,
idänpolitiikka, EU) kautta.
Journalismin roolia muuttumattomuuden ja pysyvyyden takaajana on perusteltu muun
muassa sillä, että journalismin käyttämä lähdejärjestelmä on laajoissa tutkimuksissa
osoittautunut lähes poikkeuksetta taloudellisia, poliittisia, hallinnollisia ja kulttuurisia
eliittejä suosivaksi. Nojautuminen jo vakiintunutta valtaa käyttäviin ja siksi olemassa
olevaa puolustaviin lähteisiin merkitsee samalla kilpailevien ja haastavien ryhmien ja
näiden merkityksenantojen suhteellista marginalisoimista. Samankaltainen tulos
saadaan katsottiinpa sitten eliittiryhmien ja ”tavallisten” kansalaisten suhdetta yleensä
(esim. Heikkilä 2001, J. Hujanen 2000), naisten osuutta journalismin
lähdejärjestelmässä (esim. Halonen 1999), etnisten vähemmistöjen kykyä saada oma
äänensä kuuluville (esim. Raittila 2002) tai uusien yhteiskunnallisten liikkeiden
mediajulkisuutta (esim. Juppi 2002). Harvoja poikkeuksia tästä yleislinjasta ovat olleet
jotkin paikallis- ja aluejournalismia koskevat tutkimukset, joiden mukaan pienemmissä
yhteisöissä journalismin lähdejärjestelmä on sosiaalisesti tasaisemmin jakautunut (esim.
Uusitalo 2002).