Lataa PDF - Sitra

vuosia luokiteltu useissa joukkoviestimissä kotimaanuutisiksi. Ulkomaan uutisoinnin
osalta internet on suuri mahdollisuus, mutta siihen liittyy myös haasteita sekä medialle
että yksittäisille kansalaisille. On kuitenkin pidettävä mielessä, että ainakin toistaiseksi
tv on kyennyt säilyttämään 1960-luvulla syntyneen johtoasemansa ulkomaan uutisten
tärkeimpänä lähteenä.
Suomen Tietotoimisto on suomalaisten toimitusten arjessa hyvin keskeinen
uutisagendan luoja. STT on nopea ja edullinen lyhyiden uutisten välittäjä, ja siksi sen
palveluja käytetään mieluusti niin radiossa, tv:ssä kuin verkkolehdissäkin. Myös
monien ilmaisjakelulehtien, kuten kansainvälisen Metron, uutisanti perustuu Helsingissä
nimenomaan STT:n uutisvirtaan. STT:n teettämän asiakastutkimuksen mukaan
maakuntalehdet ovat erityisen riippuvaisia STT:n tarjonnasta. Uutistoimistojuttujen
määrä on kasvanut koko ajan, ja on enimmillään jo puolet tarjonnasta. Toinen
kiinnostava uutismediaan liittyvä kulttuurinen muutos 1980-ja 1990-luvuilla on ollut
jakaa uutisia ilmaiseksi. Tämän trendin ennustetaan vahvistuvan, koska etenkin nuoret
ovat tottuneet saamaan uutisensa ilman rahaa. Ilmaisjakelulehtien lisäksi käytäntö on
tullut tutuksi internetistä.
Ympäristönmuutokset huolestuttivat monien maiden tutkijoita jo 1960-luvulla.
Joukkoviestinten uutisagendalla ympäristöaiheita ei kuitenkaan vielä tuolloin juuri
näkynyt. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa ympäristöuutiset saivat oman erityispalstan
”Ihminen ja ympäristö” vasta vuonna 1979. Vähittäiset, pitkällä aikajänteellä tapahtuvat
muutokset eivät ole perinteisesti valikoituneet uutisiksi. Toisaalta ympäristöaiheet
putosivat myös eri osastojen välimaastoon; ne eivät kuuluneet kenenkään seurantaalueeseen.
Vasta, kun ympäristöuutiset alkoivat täyttää niin sanottujen kovien uutisten
kriteerit, media havahtui. Ympäristöonnettomuudet, kansainväliset ympäristökokoukset
ja ympäristöliikkeiden mediatempaukset saivat huomiota.
Vielä 1980-luvulla jokseenkin näkymätön kysymys monikulttuurisuudesta ja
suomalaisuuden ehdoista alkaa nousta selkeästi esiin 1990-luvun alussa. Suomalaisessa
nationalismissa oli varsin ongelmattomasti samaistettu etninen, kielellinen ja
kulttuurinen yhdenmukaisuus kansallisvaltion kansalaisuuteen. Maahanmuuttajien
määrän lisääntyessä kysymys suomalaisuudesta enemmänkin sitoutumisena samaan
poliittiseen ja lainsäädännölliseen järjestelmään nousee haastamaan vanhan
ajattelutavan. Tältä osin suomalaisen nationalismin modernisoituminen näyttää
kuitenkin sangen hitaalta.
Neljännessä jaksossa keskustellaan joidenkin aineistoesimerkkien avulla tietyistä
journalismin agendan piirteistä: uusien aiheiden ja asioiden esiinnousun mekanismeista,
agendan muuttumisen ehdoista sekä lähdejärjestelmän merkityksestä. Journalismin
uutisagendan muutokset ovat suhteellisen hidas prosessi, sillä järjestelmässä on monia
konservatiivisuutta ylläpitäviä piirteitä. Vaikka uutiset sinänsä muuttuvat, niiden
aihepiirit ja muotokieli pysyvät varsin samankaltaisina. Esimerkiksi kotimainen lama
sai 1990-luvun alussa puskea hartiavoimin päästäkseen pääagendalle vakiintuneiden
suurten kansainvälisten aiheiden, kuten Lähi-idän ja Neuvostoliiton murroksen,
varjosta.
Suppeaan empiriaan perustuvan ns. lähtöjuttuanalyysin pohjalta voidaan olettaa, ettei
valtamedia pysty havaitsemaan ajoissa tai ainakaan uskalla riittävän voimakkaasti