Lataa PDF - Sitra

11
viennistä. Erityisesti 1970-luvulla idänkauppaa hallitsivat suurprojektit, jotka olivat
luonteeltaan valtiojohtoisia ja joita presidentti johti ja koordinoi. Vastuu
neuvotteluista oli poliittisella johdolla ja kauppa perustui valtioiden välisiin
sopimuksiin, ei vapaaseen kilpailuun. Siten suomalainen talouselämä tuli
riippuvaiseksi keskitetystä poliittisesta päätöksenteosta. (Tiihonen 2003.)
Keskitetty päätöksenteko nojasi hallintoajatteluun, jossa vallitsi keskitetyn
valtarakenteen ja byrokratian perinne. Kun julkisen hallinnon tehtävät 1960- ja 1970-
luvulla hyvinvointivaltion rakentamisen myötä kasvoivat, hallinto organisoitiin tämän
perinteen mukaisesti hierarkkisen hallintomallin pohjalta. Juridisen tradition
vaikutuksesta rakenteita ja päätöksentekokäytäntöjä säädeltiin tarkoin. Näin hallinto
kehittyi sitä byrokraattisemmaksi, mitä suuremmaksi se tuli, vaikka valtion uudet
tehtävät olivatkin julkisia palveluja ja liiketoimintoja. (Tiihonen 2003.)
Koska toisen tasavallan hallintamallissa valtio ohjasi ja sääteli markkinoita sekä tuotti
julkisia yhteiskunnallisia palveluja, oli luontevaa että puolueet halusivat edustajansa
vahvaan valtiokoneistoon. Niinpä poliittiset virkanimitykset olivat puolueiden
käytännöllinen hallitsemiskeino, joka samalla korosti puolueiden johdon asemaa.
Hallituspuolueiden johtajista muodostui tällä tavoin vahva valtaeliitti, joka saattoi
yhteisymmärryksessä keskenään päättää monista asioista. Tämä heikensi
järjestökentän suhteellista valta-asemaa.
Työmarkkinajärjestöt olivat presidentin ja puolueiden johtajien ohella tärkeä osapuoli
suomalaisessa hallitsemisen mallissa. Kuten Seppo Tiihonen kirjoittaa, keskitetyn
tulopoliittisen sopimusjärjestelmän välityksellä niin palkat, työelämän ja
hyvinvointipolitiikan kysymykset kuin hallitus ja työmarkkinajärjestötkin
kytkeytyivät toisiinsa.
Kun työmarkkinajärjestöt osallistuivat kokonaistaloudelliseen päätöksentekoon,
hallitukset saattoivat ohjata taloutta ja yhteiskuntaa keskitetysti ja tehokkaasti. Julkiset
menot ja palkat olivat osa kokonaistaloudellista mallia ja talouspoliittista
päätöksentekoa. Tulopolitiikan ja julkisen sektorin hyvinvointipolitiikan yhdistäminen
toisiinsa oli hyvinvointivaltiollisen hallintamallin nerokkain oivallus. Hallitus ohjasi
tulopoliittisen järjestelmän kautta lähes kaikkien suomalaisten tulonmuodostusta.