28.02.2015 Views

Lataa PDF - Sitra

Lataa PDF - Sitra

Lataa PDF - Sitra

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

44

Myös taloudellisilla malleilla tehdään vaihtoehtoisia ennusteita. Taloudellisten mallien

käytössä pitäisi kuitenkin päästä siihen, että kerrotaan myös, millä todennäköisyydellä jokin

ennuste toteutuu. Taloudellisten ennusteiden raportoinnissa jätetään hyvin usein kertomatta

virhemarginaali sekä se, millä todennäköisyydellä jonkin vaihtoehdon voidaan laskea

toteutuvan.. Varsinkin lyhyen aikaväin ennusteissa virhemarginaali jätetään kertomatta

säännönmukaisesti ja ilmaistaan piste-ennuste. Siten arvioitaessa, että kansantalous kasvaa

esimerkiksi ensi vuonna keskimäärin 3 % voitaisiin kertoa, että sen todennäköisyys on

esimerkiksi 40 % ja että 20 %:n todennäköisyydellä se kasvaa 2 %.

Eräät haastateltavat huomauttivat, että nykyinen raportointi voi olla päätöksentekijän

kannalta hämäävää. Lisäksi tarvittaisiin ennusteita, joita olisi täydennetty

skenaariokuvauksilla. Tällöin ennusteet kattaisivat paljon paremmin niitä tarpeita, joita

erityisesti yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ilmenee. Taloudelliset ennusteet liittyvät

yleensä tiettyyn muuttujajoukkoon, jotka ovat taloudellisesti kiinnostavia tai jotka liittyvät

kansantalouden tilinpitojärjestelmään. Sen lisäksi on paljon esimerkiksi ympäristöön tai

arvoihin liittyviä, taloustieteen ulkopuolelle jääviä asioita, joita ei ennusteta.

Ympäristöasioita kyllä joskus arvioidaan taloudellisia ennusteita tehtäessä, mutta silloinkin

niitä määritellään vain talouden näkökulmasta.

Suomen historia 1800-luvulta tähän päivään osoittaa, että koskaan ei ole ollut sellaista 25

vuoden periodia, jolloin maamme bruttokansantuote ei olisi lainkaan kasvanut. Siksi on

pedagogista tarkastella vaihtoehtoja: nytkin voidaan siis 95 % todennäköisyydellä ennustaa,

että Suomen kansantalous kasvaa seuraavan 25 vuoden aikana keskimäärin 1-4 %. On

erittäin epätodennäköistä, että se kasvaisi 5 %, mutta myös erittäin epätodennäköistä, että se

kasvaisi vähemmän kuin 1 %:n vauhdilla.

Olisiko ETLAn näkökulmasta syytä tehdä jotain toisin? Onko joitakin aukkoja paikattavana?

Eräs tekijä, joka tuotiin esiin ETLAn äskettäin tekemässä Suomen innovaatiopolitiikan

arvioinnissa oli tutkimusresurssien epätasainen jakautuminen: alkutuotannon tutkimuksessa

on edelleen kiinni yllättävän paljon resursseja ja teknologisen kehityksen ennakoinnissa

hyvin vähän. Eräiden haastateltavien mielestä vinouma on iso, kun verrataan siihen, mikä on

näiden asioiden merkitys yhteiskunnassa ja taloudessa (Georghiou et al. 2003).

Alkutuotannon osuus BKT:sta on noin 2,5 %, kun taas teknologiasektorin osuus, esimerkiksi

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!