28.02.2015 Views

Lataa PDF - Sitra

Lataa PDF - Sitra

Lataa PDF - Sitra

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

38

Kaiken kaikkiaan menetelmiin kohdistuvien haasteiden voidaan arvioida kasvaneen

dramaattisesti viimeisten 20 vuoden aikana. Ennen maailmantalouden uudella vaihteella

tapahtunutta integroitumista Suomi oli suljetumpi talous, jonka sykli noudatti kuitenkin

eräänlaista kaavaa. Suhdannedynamiikka oli hyvin samantyyppinen. Aiemmassa vaiheessa

erityisen suhdanneherkkiä olivat aluksi Suomen viennistä vastannut metsäteollisuus sekä

myöhemmin metalliteollisuus. Suomen talouden toimintaympäristön kansainvälistyminen ja

ICT-klusterin kasvu toivat kuitenkin aivan uuden piirteen suomalaisen suhdannesyklin

ymmärtämiseen. Suomen talouden integroituminen osaksi maailmantaloutta on merkinnyt

sitä että viiveet lyhenevät, muutokset tapahtuvat äkisti ja globaalilla tasolla ja tulee sen

tyyppisiä suuren mittakaavan muutoksia, joita on perinteisellä kansantalousmallilla erittäin

hankala ennakoida. Vaikka menetelmät siis kehittyvätkin, todellisuus muuttuu ehkä vieläkin

nopeammin.

Jos taas katsotaan valtion roolia ja panostusta yhteiskunnan kehittämiseksi, haastateltavat

arvioivat, että Suomessa on kuitenkin aina uskottu siihen, että yhteiskunnan pitää tukea

talouden kehittymistä. Toisaalta pieni väestömäärä on edellyttänyt laajaa mobilisointia, josta

on seurannut ajatus, että koulutusta pitää jakaa mahdollisimman laajalle. Nämä periaatteet

ovat olleet myös sisäänrakennettuna strategioihin: on lähdetty siitä, että koulutusta ja

osaamista pitää nostaa koko työväestön osalta.

Monet haastateltavat myös arvioivat, että Suomessa ennakointityö on kuitenkin

eurooppalaisen mittapuun mukaan melko kehittynyttä. Suomessa on siis olemassa varsin

kehittynyt, edistyneeseen tietoteknologian käyttöön perustuva tiedollinen infrastruktuuri.

Tilastopohja ja tilastointimenetelmät ovat kansainvälisessä vertailussa erittäin kehittyneet.

On tietysti muistettava, että 20 vuotta sitten tästä kaikesta oli käytössä vain pieni osa.

Eräs seikka, jonka haastateltavat toivat voimakkaasti esiin mahdollisena heikkoutena liittyen

työmarkkinoiden ennakointiin, oli tiedon tuottamisen yhteys päätöksentekoon. Se ei ole

kaikkina aikoina ollut hyvä: esimerkiksi 1980-luvun lopulla tehtiin uusia eläkkeelle

siirtymisen järjestelmiä aikana, jolloin kärsittiin työvoimapulasta ja taas 1990-luvulla, kun

tarjontaa oli aivan liikaa, eläkkeelle siirtymistä hankaloitettiin. Ajoitusvirheitä on tullut

paljon. Lisäksi yhteiskunnallista päätöksentekoa haittaa usein tietty ajattelutapavirhe:

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!