Lataa PDF - Sitra

28
Vallitseva yhteiskunnallinen ilmapiiri ei kerta kaikkiaan hyväksynyt eikä uskonut eräiden
ekonomistien varoituksia kriisin merkeistä.
Edellä mainittu liittyy haastateltavien mukaan myös hyvin kiinteästi hallitusohjelmien
muuttuneeseen rooliin 1990-luvulla. Haastateltavien arvioiden mukaan vielä 1980-luvulla
hallitusohjelmilla ei ollut kovin suurta merkitystä itse politiikan toteutumisessa, vaan ne
olivat jatkuvan tulkinnan ja uudelleentulkinnan kohteina. 1990-luvulle tultaessa tämä muuttui
ratkaisevasti. Erityisesti Lipposen ensimmäisestä hallituksesta lähtien vaalien jälkeen lyötiin
täsmällisesti lukkoon se, mitä tulevana kautena tehdään ja tätä linjaa myös toteutettiin. Tämä
puolestaan edellytti runsaasti ennakoivaa työtä ja strategista ajattelua sekä määrätietoisuutta.
Koko yhteiskuntapolitiikkaa alkoi leimata uudenlainen suunnitelmallisuus, joka pohjasi
strategisiin pyrkimyksiin monilla yhteiskunnallisen toiminnan alueilla.
Erityisesti tämä näkyi suomalaisen osaamisen systemaattisena kehittämisenä. Tästä
esimerkkinä ovat myös ne lukuisat eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan tuottamat selvitykset,
joissa selvitettiin osaamisen ja tiedonhallinnan systemaattista kehittämistä sekä
valtionhallinnon sisällä että yhteiskunnan, talouden ja teknologian kehittämisen eri
sektoreilla. Esimerkkeinä näistä selvityksistä ovat ”Teknologian arviointi, arvo ja
osallistuminen” raportti (VTT:n raportteja 45/99) ”Eduskunnan tiedon ja tietämyksen
hallinta” -raportti (EK julkaisu 6/2001), ”Avauksia tietämyksen hallintaan” (EK julkaisu
1/2001) sekä ”Sosiaalinen pääoma ja tieto- ja viestintätekniikan kehitys” -raportti (EK
julkaisu 5/2002). Kaikki edellä mainitut raportit ovat tähdänneet osaamisen merkityksen
parempaan ymmärtämiseen ja hyödyntämiseen suomalaisessa yhteiskunnassa.
Haastateltavat kehuivat myös ministeriöiden tekemää tai tuottamaa tutkimustyötä.
Eduskunnan kannalta erityisen tarpeellista työtä on tehty työministeriössä, sosiaali- ja
terveysministeriössä sekä kauppa- ja teollisuusministeriössä. Ennen kaikkea painotettiin sitä,
että teetetty tutkimus- ja selvitystyö on muuttunut systemaattiseksi tiedon kumuloitumisen
prosessiksi, joka ei ole ”ad-hoc” -tyyppistä äkkiä kokoon raapaistua selvitystyötä.
Haastateltavat pitivät tärkeänä myös sitä, että tulevaisuuden ennakointia opittiin 1990-luvulla
organisoimaan paremmin. Tähän liittyi instituutioiden raja-aitojen madaltuminen, joka
mahdollisti aiempaa paremmin sen, että eri instituutioiden edustajia kerättiin yhteen