Lataa PDF - Sitra

21
Myös muuhun tulevaisuutta luotaavaan toimintaan ryhdyttiin valtioneuvostossa. 2000-luvun
alussa valtioneuvostossa pohdittiin sitä, kuinka voitaisiin keskushallinnon ja hallituksen
toiminnan sisälle luoda strategisesti tärkeää poikkihallinnollista toimintaa. Toiminnan
lähtökohtana tulisi olla visio siitä, mitkä ovat sellaiset politiikkakokonaisuudet, jotka
erityisesti edellyttävät sektorien ylittävää yhteistoimintaa.
Valtioneuvoston kanslia antoi toimeksi sarjan selvityksiä, joiden pohjalta selvitysmies antoi
raporttinsa vuonna 2001 (Kekkonen 2001). Näiden selvitysten merkittävä anti oli se, että
seuraavien hallitusten ohjelmiin ehdotettiin lisättäväksi strategiset ja poikkihallinnolliset
politiikkaohjelmat antamaan ohjelmallista syvyyttä hallituksen työskentelyyn. Tämä ehdotus
toteutuikin Jäätteenmäen hallitusohjelmaa tehtäessä. Lisäksi tutkimustiedon aktiivista ja
vuorovaikutteista hyödyntämistä korostettiin ja ehdotettiin, että tutkimustietoa ryhdyttäisiin
aktiivisemmin ja systemaattisemmin tuottamaan päätöksenteon tueksi. (Avauksia
hallitusohjelmavalmistelun tieto- ja tietämysperustan kehittämiseen 2001, 20-21).
Edellä mainitut mietinnöt kuvaavat erinomaisella tavalla sitä strategista linjaa, jota Suomessa
ryhdyttiin toteuttamaan 1990-luvulla (ks. myös luku 4.1). Taustalla oli ajatus, jonka mukaan
Suomen tulee ennakoida kansainvälistä kehitystä ja kiristyvää kilpailua
maailmanmarkkinoilla satsaamalla osaamisen monipuoliseen kehittämiseen. Tämä oli
puhtaasti eräänlainen ”competing for the future” -malli, jonka 1990-luvun vaikutusvaltaisin
strategisen ajattelun kehittäjä Gary Hamel yhdessä G.K. Prahaladin kanssa kehitti
menestysreseptiksi mm. Nokiaa konsultoidessaan (Hamel & Prahalad 1994).
Suomi siis tässä mielessä omaksui mallioppilaan tavoin kilpailutaloudellisen diskurssin, joka
muutenkin levisi räjähdysmäisesti globaaliin järjestelmään 1990-luvulla. Kansakunnan kieli
ekonomisoitui ja talouspoliittinen diskurssi alkoi dominoida kaikkea yhteiskunnallista
keskustelua. Tämä tapahtui yhteiskunnallisen toiminnan kaikilla tasoilla kulttuuripolitiikasta
sosiaaliturvaan. Eräät haastatellut taloustieteilijät olivat jopa sitä mieltä, että tässä oli menty
liian pitkälle. Osaamisdiskurssi yhdisti koulutuksen ja teknologisen osaamisen. Ekonomistit
olivat luonnollisesti tärkeä osa diskurssin muotoutumista ja he saivatkin tuoda varsin
korostuneesti esiin teesinsä kilpailukyvystä ja investointien tärkeydestä. Saattaa olla, että
tässä diskurssissa vähemmälle huomiolle ovat jääneet, kuten eräs haastateltu ekonomisti
totesi, ”pehmeät” asiat, kuten hyvinvointi, yksityinen kulutus ja palvelusektorin kehitys.