Lataa PDF - Sitra

18
yritettiin arvioida toimintaympäristön muutosta (Ruokanen & Nurmio 1995). Vuonna 1997
Sitrassa käynnistyi tietoyhteiskuntastrategiatyö, jonka tuloksilla oli sittemmin merkitystä
tulevien hallitusohjelmien muotoilussa. Tämä työ poiki myös ns. kärkihankkeita, jotka sitten
toteutettiin eri ministeriöiden koordinoimina. Vuosikymmenen lopulla käynnistettiin Sitrassa
ns. Suomi 2015 -ohjelmat, joiden tarkoituksena oli koota vaikuttajaryhmiä, jotka pyrkisivät
tulevaisuuspajatyöskentelyn keinoin tunnistamaan merkittäviä trendejä ja heikkoja signaaleja
ja luomaan visiota toivottavasta Suomesta vuonna 2015.
Sopivaa taustaa tälle ajattelulle loi Suomen nopea integroituminen Euroopan yhteisöön 1990-
luvun alkupuolella. Jo 1980-luvun lopulla EVAn asennemittausten mukaan 40 %
kansalaisista halusi Suomen liittyvän EY:n jäseneksi. Suomi ei kuitenkaan ulkopoliittisista
syistä voinut jättää hakemusta, vaan se tapahtui Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.
Tuohon aikaan päätös hakemuksen jättämisestä oli kuitenkin kypsynyt päättäjien
keskuudessa osana Suomen uuden strategisen position hakemista. Päätökseen vaikuttivat
varmasti myös syvä lama ja pankkikriisi, jotka pakottivat Suomen hakemaan uutta suuntaa ja
toimintamalleja. Vuonna 1993 EVAn asennemittauksissa kysymys EY-jäsenyydestä oli jo
noussut kansakunnan kiinnostavimmaksi, huomiota herättävimmäksi ja mielipiteitä
polarisoivimmaksi asiaksi (Kansa tienhaarassa 1993).
Eräs keskeinen tulevaisuuteen suuntautunut intellektuaalinen ponnistus vielä laman
jälkimainingeissa oli Ahon hallituksen 1993 nimittämä työryhmä, jonka tehtävänä oli pohtia
Suomen henkistä tilaa ja tulevaisuutta (ks. Niiniluoto & Löppönen 1994). Työryhmän taival
oli värikäs. Sen sisällä käytiin ankaraa keskustelua ja sen työ sai runsaasti julkista huomiota.
Lopputuloksena oli sarja perusteltuja mielipiteitä, josta tiivistyi näkemys, jonka mukaan
Suomen on syytä suunnata ponnistuksensa kansakunnan monipuolisten valmiuksien
systemaattiseen kehittämiseen, jotta tulevaisuudessa vältyttäisiin sellaiselta törmäyskurssilta
kuin millä Suomi oli lamaan ajautunut.
Yksi keskeinen merkkipaalu Suomen uudelleen muodostuvalle strategiselle uralle oli selkeän
painopisteen asettaminen osaamisintensiivisyydelle. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että jo
laman aikana ja siitä huolimatta panostettiin kasvavassa määrin koulutukseen sekä
tutkimukseen ja tuotekehittelyyn (ks. Vartia & Ylä-Anttila 2003, ss. 190-228). Tämä
panostus johtikin Suomen talouden tuottavuuden huimaan kasvuun. Kehityksen
kääntöpuoleksi jäi korkea työttömyys, johon Suomi ei koko 1990-luvun aikana löytänyt