Lataa PDF - Sitra

15
1980-luvun puolivälin jälkeen kotimaisen kysynnän hurjan kasvuvauhdin. Tällöin
velkakierteeseen ajautuminen, joka historiallisesti on aina johtanut kriisiin, oli jo nähtävissä.
Eräät eturivin ekonomistit saattoivat kyllä nähdä, mitä oli tapahtumassa, kuten eräs
haastateltava kuvasi: ”Nyt oltiin menossa kohti seinää, mutta ei voitu kun vierestä katsoa”.
Syyt olivat luonnollisesti rahoitusmarkkinoiden vapautuminen epätasaisesti eli siten, että osa
vapautettiin täysin ja osa pidettiin edelleen säännösteltynä ymmärtämättä mekanismia, jonka
mukaan kun yhtä osaa koskee, se vaikuttaa muihin osiin. Kun sitten nähtiin, mihin uusi
talouspolitiikka johtaa, oli pankkikriisi jo väistämättä tulossa.
ETLA osallistui juuri 1990-luvun taitteessa pohjoismaiseen tutkimukseen, jossa tehtiin
keskipitkän aikavälin ennustetta. Tilanne oli silloin se, että Tanska oli jo pankkikriisissä ja
Norja, Ruotsi ja Suomi olivat tulossa perässä tässä järjestyksessä. Kuten haastateltavat toivat
esiin, ”raideajattelun” valossa olisi hyvin voitu nähdä, että Suomi on menossa samaan suohon
kuin Tanska. Tätä ei kuitenkaan rohjettu nostaa esiin kovin vahvasti. Tosin on argumentoitu,
että vaikka se olisi tuotukin esiin, saattaa olla, ettei kukaan ei olisi uskonut. Informaatiota oli
siis tarjolla, mutta sitä ei käytetty. Lamaa kohti meno oli kollektiivista harhaa, vaikka
vaarasignaalit olivatkin olemassa ja ne nähtiin.
Jos taas katsotaan laman ennakoimattomuutta tieteellisen tutkimuksen kehityksen
näkökulmasta, toivat haastateltavat voimakkaasti esiin sen, ettei nykyinen näkemys tieteen
vahvasta roolista ollut tuolloin vielä vallitsevana. Tiede nähtiin tuolloin vielä ennemmin
pelkkänä kansallisena hyveenä ja sivistysvaltion osana kuin strategisen ennakoinnin
välineenä ja kilpailutekijänä.
Kaiken kaikkiaan haastatteluiden sekä kirjallisen aineistojen perusteella voidaan todeta, että
laman syvälliselle ennakoinnille ei ollut valmiuksia sen enempää ekonomistien kuin
yhteiskunnallisten päättäjienkään keskuudessa. Liberalisoinnin vaikutuksia ei ollut tutkittu
kunnolla ja vaikka muutama varoittava ääni korvessa kuuluikin, ne hukkuivat yleisen
konsensuksen kohinaan. Siitä, kuinka moni maan tuolloin merkittävistä ekonomeista osasi
tunnistaa ja varoittaa kansantaloutta tuolloin uhkaavista vaaroista, on olemassa jonkin verran
erimielisyyttä, mutta näyttää siltä, ettei heidän määränsä ollut kovin merkittävä.