Lataa PDF - Sitra

12
Tavoiteskenaarion ehdottamiin toimenpiteisiin ei ryhdytty, joskin jälkikäteen
arvioituina nekin olisivat olleet liian vähäisiä. Se, että pääministerin johtaman
talousneuvoston käyttöön tehty muistio, joka perustellusti vahvoilla argumenteilla
ennakoi Suomen syöksymistä kohti lamaa, ei johtanut mihinkään toimenpiteisiin,
kuvastaa hyvin konsensus-paradigman läpitunkemaa 1980-luvun Suomea, jossa
kriittisiä puheenvuoroja ei juuri noteerattu.
Silloisen pääministeri Holkerin poliittinen sihteeri Jarmo Heiniö totesi raportin
johtopäätöksistä kuvaavasti: ”Sen siitä saa kun käyttää opposition kontrolloimia
tutkijoita apunaan” (HS 16.3.1989). Useat haastateltavat totesivatkin, että Holkerin
hallituksen kykenemättömyys selkeisiin poliittisiin johtopäätöksiin tällaisten
ennakointien jälkeenkin aiheutti sen, että lama tuli Suomeen niin syvänä.
Muutoshaluttomuus juuri ratkaisevissa vaiheissa saattoi hallituksen puolelta myös
osittain johtua lähestyvistä vuoden 1991 vaaleista.
Haastatteluiden ja kirjallisen materiaalin perusteella näyttää siis siltä, että
konsensukseen perustuvan suunnittelutalouden aikana sen enempää ekonomistit kuin
muutkaan yhteiskunnan toimijat eivät kerta kaikkiaan tohtineet katsoa tosiasioita
silmiin eivätkä siten pystyneet ennakoimaan laman tuloa. Nekään, jotka näkivät
vaaran merkit, eivät nähneet syöksyn syvyyttä. Pankkikriisin merkkejä ei osattu tai
haluttu lukea, eikä rahoitusmarkkinoiden vapauttamisen aikataulusta ja
potentiaalisista seurauksista käyty avointa keskustelua. Sekä pankki- että rahakriisi
tulivat sekä ekonomisteille että päättäjille enimmäkseen yllätyksinä. Esimerkiksi
SITRAn talouspolitiikan johtamiskursseilla vuonna 1990 ei juurikaan käsitelty kriisin
tekijöitä, vaikka katastrofaaliset prosessit olivat jo hyvin pitkällä (Pekkarinen 2003).
Vahva konsensushenki ja osin tästä johtuva silkka tietämättömyys silloisen talouden
vääristyneistä pohjavirroista esti ekonomisteja ja päätöksentekijöitä ennakoimasta
tulevaa lamaa.
(2) Toinen syy siihen, ettei lamaa osattu ennakoida oli eräiden arvioiden mukaan se, että
Suomessa ei oikeastaan ollut toimivaa markkinataloutta 1980-luvulla, vaan maassa
elettiin eräänlaisessa suunnittelutaloudessa, joka oli 1980-luvun myötä vielä
vesittynyt lyhytjänteiseksi, keskitetyn virkamieshallinnon päätösjärjestelmäksi (ks.
Tiihonen & Tiihonen 1990). Lisäksi, vaikka tuolloin elettiinkin
suunnittelutaloudellisen diskurssin valtakautta, yhteiskuntapolitiikan muotoutumisella