Lataa PDF - Sitra

30
Samalla kun osa- ja määräaikaisuus ovat olleet kasvussa työelämässä, kokoaikaisuudesta on tullut
aikaisempaa epäselvempi työllisyyden luokka. Kokoaikaisuuden sisällä on paljon vaihtelua sekä
työaikojen sijoittelun että työajan pituuden suhteen viikko- ja kuukausitasolla. Myös työajan
sijoittumisella poikkeavalla tavalla vuorokausirytmiin, vuorotyöllä ja sen eri muodoilla, on omat
muuta elämää säätelevät rajoitteensa. Ne ovat erityisen hankalia yksinhuoltajille ja niille perheille,
joissa kumpikin vanhempi tekee jonkin tyyppistä vuorotyötä. Jos sivuutamme vuorotyön ja kaiken
muun säännönmukaisesti vaihtelevan työajan, havaitsemme, ettei kokoaikaisuuskaan enää tarkoita
normaalityöaikaa, kahdeksantuntisia työpäiviä, jotka alkavat klo 7.00–8.00 ja päättyvät joskus klo
16.00:n paikkeilla, ja 40-tuntisia työviikkoja. Työaikojen liukumien sekä joustojen ja yksilöllisesti
sovittujen kokonaistyöaikojen lisääntyminen on johtanut siihen, ettei normaalityöaikoja enää ole
olemassa samassa mitassa kuin 1980-luvulla. Vuosituhannen vaihteessa useimmat työajat ovat
muuttuneet enemmän tai vähemmän epätyypillisiksi.
Samalla kun työajat ovat joustavoituneet, niiden rajat ovat muuttuneet yhä epäselvemmiksi. J. Nätin
ja T. Anttilan tuoreessa tietotyöhön kohdistuneessa tutkimuksessa 16 % vastaajista ei osannut
sanoa, milloin työ yksiselitteisesti loppui. Erityisesti yrittäjillä, opettajilla, johtajilla ja
kokonaistyöaikaa tekevillä oli tässä suhteessa ongelmia Myös miehillä oli naisia enemmän
vaikeuksia ilmoittaa työaikansa yksiselitteisesti (2002, 72). Lisäksi yli puolet Nätin ja Anttilan
tutkimuksen haastatelluista teki yli 40-tunnin työviikkoa. Miehet tekevät pidempää työviikkoa kuin
naiset opettajia lukuun ottamatta (mt. 73). Vastaava tulos on saatu tutkimuksissa, joissa on
haastateltu muitakin kuin tietotyöläisiä. Ikä on tällöin tosin ratkaiseva vedenjakaja. Varsinkin 45–
55-vuotiaat miehet tekivät pitkää, jopa yli 46 tunnin työviikkoa (lukuun on lisätty työmatkoihin
kuluva aika). Kaikkein pisin työaika on 50–54-vuotiailla miehillä (HS 14.8.2003) Pitkää työviikkoa
tekivät myös ne, jotka eivät osanneet ilmoittaa yksiselitteistä työaikaansa, ja ne, joilla oli
kokonaistyöaika. Heissäkin oli enemmän miehiä kuin naisia.
Kun puhutaan muista kuin epätyypillisistä työsuhteista, Nätin ja Anttilan tutkimuksen piirtämä kuva
työajoista tietotyössä antaa osviittaa siitä, keiden tekemä työ hankaloittaa eniten perhe-elämää. Ei
tosin yksiselitteisesti. Esimerkiksi epämääräistä ja kokonaistyöaikaa tekevät voivat liukumilla
parantaa työn ja yksityiselämän yhteensovittamista mm. huolehtimalla lastensa tarhaan tai kouluun
menosta, pistäytymällä päivällä yksityisasioilla jne. (Uhmavaara ym. 2003, 136; Kivimäki &
Otonkorpi-Lehtoranta 2003, 39-50). Toisaalta niin työmatkojen pituus kuin lastenhoitokin asettavat
liukumille selkeät rajansa. Tässä suhteessa on hälyttävää, että yhä useampi työntekijä joutuu
ottamaan töitä muualta kuin sieltä, missä asuu, tai päinvastoin hankkimaan asunnon etäältä