Lataa PDF - Sitra

29
5.1 Työ, talous ja perhe
Pääministeri Matti Vanhanen herätti huomiota kohta virkaansa astuttuaan kehottamalla suomalaisia
”lapsentekotalkoisiin”. Ilmeisesti leikkimieliseksi tarkoitettu lausahdus oli poliittisesti
epäonnistunut heitto. Se lankesi hedelmättömään maaperään. Työelämän ja julkisen lapsenhoidon
tuen takaama toimeentulo ei houkuttele perheitä lapsentekoon, etenkään alhaisimmissa tuloryhmissä
(Blåfield 2003). Niihin kuuluvat yleisesti yksinhuoltajat ja osa-aikaiset työntekijät, jotka ovat
pääsääntöisesti naisia ja joiden osuus on tasaisesti kasvanut Suomessa. Vaikkei osa-aikaisuus vielä
ole saavuttanut EU:n keskimääräistä tasoa, se on erityisen yleistä palvelualoilla. 52 %
vähittäiskaupan, 34.4 % hotelli- ja ravintola-alan, 37.4 % kiinteistöalan ja 17.5 % vartiointialan
työntekijöistä on osa-aikaisia. Varsin suuri määrä heistä ei tee osa-aikaista työtä omasta tahdostaan.
Tämä on ymmärrettävää, sillä osa-aikaisuus himmentää uranäkymiä ja alentaa tuloja. Enintään 1000
euroa ansaitsevien osuus onkin mainituilla palvelualoilla huomattavan suuri: 34.5–63 %. Köyhyys
on tässä mielessä sukupuolittunutta Suomessa(kin) (ks. HS 24.1.2003). Niinpä kyseisten alojen osaaikaisista
(naisista) 33–70 %:n oli pakko hankkia myös muita tulolähteitä (Kauhanen 2003, 113-
115). Tästä on se luonnollinen seuraus, ettei lastenhoitoon eikä muuhunkaan perhe-elämään jää
paljonkaan aikaa.
Määräaikaiset muodostavat toisen ryhmän, jonka osuus on kasvanut tasaisesti vuodesta 1985 lähtien
läpi koko 1990-luvun. Se on noussut tänä aikana n. 11 %:sta ja päätynyt vuoden 2000 n. 17 %:iin.
Suomi on tässä suhteessa poikkeuksellinen EU-maa: vain Espanjassa määräaikaisten osuus on
suurempi kuin meillä (Pykönen 2003). Määräaikaisuus painottuu julkiselle sektorille, kunnallisiin
tehtäviin, sosiaalialalle ja sairaanhoitoon. Erityisesti perheen pääasiallisen elättäjän määräaikaisuus
merkitsee sitä, että perhe elää jatkuvassa taloudellisessa epävarmuudessa, eikä sen vuoksi kykene
suunnittelemaan elämäänsä pitkälle eteenpäin, kun työllisyys ja työttömyysjaksot vaihtelevat
tiuhaan keskenään. Tämä koskee myös lasten hankkimista.
Alhaisilla tuloilla ja epätyypillisillä työajoilla, työttömyydestä puhumattakaan, on siis merkittävä
vaikutus perheiden toimeentuloon. Samalla ne vaikuttavat myös perheiden mahdollisuuksiin
organisoida päivittäistä elämäänsä. Tämä johtuu jo yksinkertaisesti siitä, että pieni toimeentulo rajaa
edellytyksiä panostaa perhe-elämään sekä lasten ja omiin harrastuksiin ja vapaa-aikaan, vaikka
aikaa niihin onkin enemmän kuin sellaisilla, jotka työskentelevät kokoaikaisesti.