Lataa PDF - Sitra

20
se, että sosiaalinen pääoma vaatii kasvualustakseen taloudellista pääomaa, olipa se lähtöisin
valtiolta tai yksityiseltä sektorilta (Tonkiss 2000, 76, 88). Tämänkaltaisia tuloksia on saatu myös
kehitysmaatutkimuksessa. Sosiaalisen pääoman, sosiaalisten verkostojen ja luottamuksen,
olemassaolo ei ole riittävä edellytys sille, että sosiaalisella pääomalla on makrotason positiivisia
vaikutuksia. Sosiaalinen pääoma vaatii toimiakseen myös ”oikeata” pääoma.
Sosiaalisen pääoman näkökulmasta yhdistyksiin keskittyvän tarkasteluni toinen ja samalla
varaukseton tulos on se, että nimenomaan uudet, paljolti itsestään syntyneet yhdistystoiminnan
muodot merkitsevät silloittavan luottamuksen (bridging trust) ja samalla siis sosiaalisen pääoman
kasvua. Juuri erilaiset harrastus- ja elämäntapayhdistykset jne. ovat paljolti erilaisista lähtökohdista
peräisin olevia ihmisiä yhdistäviä ja samalla luottamusta muihin ihmisiin tukevia yhdistyksiä. Tässä
suhteessa yhdistyskentän muutos on ollut suotuisa ajatellen suomalaisen yhteiskunnan sosiaalista
toimivuutta. Samalla ne epäilemättä merkitsevät arvokasta panosta suomalaisen talouselämän
sujumiselle luomalla selkeitä markkinasegmenttejä. Monet harrastukset vaativat kasvavassa määrin
erilaisia välineitä ja niitä myös markkinoidaan urheilu- ym. yhdistysten jäsenille (ks. esim. Tarmio
2003, 52). Niiden merkitystä hyvän hallinnon toimivuudelle on sen sijaan vaikeampi nähdä. Vaikka
standardi sosiaalisen pääoman teoria esittääkin yhdistystoiminnan edistävän niin talouden kuin
politiikankin toimivuutta, se ei välttämättä pidä paikkaansa tilanteessa, jossa politiikan arvostus
heikkenee ja poliittis-ideologisten yhdistysten asema järkkyy harrastuspiirien vetovoiman kasvun
kustannuksella.
Onkin oletettavaa, ettei poliittinen järjestelmä vahvistu harrastuspiirien vaikutuksesta. Ensinnäkin
jäsenten siteet harraste- ym. yhdistyksiin ovat tutkimusten mukaan keveitä. Niitä eivät enää
välttämättä kannattele poliittis-moraaliset yhteiskunnalliset näkemykset. Jotkut tutkimukset
osoittavatkin, ettei jäsenyys niissä perustu niinkään henkilökohtaiseen vakaumukseen kuin
vaihteleviin muoteihin ja erityisiin mielenkiinnon kohteisiin, kuten vaikkapa oman osaamisen
parantamiseen harrastuksessa. Esimerkiksi hieman elitistiseksi leimatun golfin harrastajien
jäsentutkimus vuodelta 2003 osoittaa, että pelaajia kiinnostaa pikemminkin mahdollisuus haastaa
itsensä pelissä kuin sosiaalisten kontaktien solmiminen, jos toki sosiaalisuutta golfklubilla sinänsä
pidetään tärkeänä arvonlisänä harrastukselle (Tarmio, 2003, 55-56). Tutkimuksesta ei käy ilmi, mitä
tuo ”klubisosiaalisuus” tarkoittaa, mutta peliähän pelataan paljolti yhdessä tuttujen ja sukulaisten
kanssa. Siten voidaan otaksua, että se on juuri näiden kanssa seurustelua. Tällaisella seurustelulla ei
liene sellaisia ulkoisvaikutuksia, jotka johtavat suomalaisia instituutioita ja niiden toimintatapaa
kohtaan tunnetun luottamuksen kasvuun sekä siten julkishallinnon sujuvuuden kohentumiseen.