Lataa PDF - Sitra

19
Toisin kuin yhdistyskenttä yleensä sosiaali- ja terveysalan yhdistykset ovat myös kohtuullisen
merkittäviä työllistäjiä. Niiden palveluksessa työskenteli vuoden 2000 lopussa 32 500 henkilöä, n.
11 % koko alalla toimivasta työvoimasta. Heistä n. 75 % työskenteli sosiaalipalveluissa ja loput 25
% terveyspalveluissa. Kun verrataan yhdistysten ja yksityisten yritysten osuutta kaikista
sosiaalipalveluista, nähdään, että valtaosa julkishallinnon ulkopuolisista eli 16 % koko alan
työntekijöistä toimi juuri yhdistyksissä. Sen sijaan yksityiset sosiaalipalvelut työllistivät ainoastaan
5 % koko alasta. Siitä huolimatta yksityisten palveluyritysten tuotannon osuus oli vuonna 2002
arviolta 1.4 miljardia, järjestöjen 1 miljardia ja julkisen palvelutuotannon osuus oli 9.1 miljardia
euroa (n. 80 % kaikesta). Valtaosa (77 %) järjestöjen tuotannosta kohdistui sosiaalialaan (Dufva
2003, 19-20). Kun taas katsotaan järjestöjen kulurakennetta, havaitaan, että sosiaali- ja terveysalan
järjestötoiminta on varsin keskittynyttä. 10 suurinta järjestöä käyttää lähes kolmanneksen järjestöjen
kokonaiskuluista (mt. 22). Raha-automaattiyhdistys kattaa niistä merkittävän osan. Nekin elävät siis
paljolti valtion rahoituslähteiden tuella.
Ilman yksityiskohtaista tutkimusta on vaikeata arvioida, onko järjestötoiminnan taloudellinen
valtiokytkös ja keskittyneisyys sosiaali- ja terveysalalla etu vai haitta. Siitä ei niin ikään voi
päätellä, onko järjestötoiminnan eettinen pohja näillä aloilla murentunut, kuten Englannissa näyttää
käyneen. A. Passeyn ja F. Tonkissin mukaan moraali ei enää olekaan siellä
hyväntekeväisyysjärjestöjen tärkein resurssi, eikä myöskään niiden nauttiman yhteiskunnallisen
legitiimiyden perusta. Ne eivät enää tee varsinaisesti hyvää eettisessä mielessä (do good), vaan
pyrkivät toimimaan tehokkaasti (do well) organisaatioina. Tämä muutos on seurausta pääministeri
Tony Blairin ”kolmannen tien politiikasta”. Sen keskeisenä ideana on ollut purkaa julkisia sosiaalija
terveyspalveluja ja tukea niiden sijasta ”kolmatta sektoria” eli järjestöjä (2000, 41-42). On
mahdollista, että Suomessakin on tapahtumassa samansuuntaista kehitystä. Mm. P. Lahti on
väittänyt, että suuri osa järjestöistä toki kokee ”yhä olevansa hyväntekijöitä”, mutta pitää sitä
vaarallisena myyttinä (2003, 90).
3.2 Yhdistykset sosiaalisena pääomana
Kotiseutuyhdistysten ja kylätoimikuntien sekä sosiaali- ja terveysalan yhdistysten lisääntyminen
voidaan ymmärtää sosiaalisen pääoman kasvuna. Se ei ole kuitenkaan tapahtunut itsestään, vaan
valtion avustuksella. Tällä tiedolla voi olla merkitystä, kun pohditaan, miten investoida, jos
sosiaalisen pääoman halutaan yhä kasvavan. Varovainen johtopäätös saadun aineiston varassa on