Lataa PDF - Sitra

15
Sotienjälkeisessä Suomessa asetelma oli se, että 1950- ja 1960- lukujen nopea kehitys
teollisuusyhteiskunnaksi muutti radikaalisti siihen asti vallalla olevia agraarisia rakenteita sekä
ajatus- ja toimintatapoja. Se näkyi mm. koulutusjärjestelmän, sosiaalisen lainsäädännön ja
sukupuolten suhteiden arkisina muutoksina. Teollistuminen ei kuitenkaan murentanut kaikkia
sosiaalisia, kulttuurisia ja aikaan kytkeytyviä rakenteita. Luokkarakenne säilyi, mutta muodoltaan
muuttuneena. Sukupuolirakennekin pysyi entisellään, kun naisten palkkatyöläisyys yleistyi ja
vahvisti perinteistä kotitalouden roolijakoa. Aikarakenne sai sen sijaan entisestä luonnonrytmistä
poikkeavan muodon, eräänlaisen virastoajan, kahdeksantuntisen työpäivän ja 40-tuntisen työviikon
vakiintumisen myötä. Tilarakenne asettui niin ikään uusiin uomiin, kun väestö muutti
joukkomittaisesti maalta kaupunkien lähiöihin ja Suomesta Ruotsiin.
Vaikka 1960-luvun lopun ja 1970-luvun muutoksessa oli paljon rakenteellista pysyvyyttä,
kansalaisyhteiskunta ja sen arki muuttuivat teollistumisen myötä perustavasti. Tuotantosuhteen
varaan rakentuneet poliittiset ja ammatilliset liikkeet vakiintuivat. Samalla ne loivat valtion tasolla
uudenlaisen instituution, tulopoliittisen neuvottelumekanismin, jonka myötä kehittyi
hyvinvointivaltio. Samaan aikaan kehkeytyi myös ennennäkemätön kansalaisaktiivisuuden aalto.
Yhtäältä muotoutui kehitystä kritisoivien poliittisten liikkeiden kenttä (esim. vennamolaiset,
taistolaiset). Toisaalta syntyi joukko uudenlaisia liikkeitä, jotka olivat tuotantosuhteesta
riippumattomia, mutta politisoivat silti arjen uudella tavalla. Tällaisia liikkeitä olivat mm.
rauhanliike, asunnottomien liike, ympäristöliike, uusi naisliike jne. Arkielämässä tapahtuneista
muutoksista suurimpia olivat uusien lähiöiden synty, uuden median – TV:n – tapa muovata vapaaaikaa
sekä kulutuksen nopeutuva markkinavälitteisyys, ”marketisoituminen”. Kotitalouksien ja
kansalaisyhteiskunnan itse tuottamat hyödykkeet korvautuivat markkinoille tuotetuilla
merkkitavaroilla. Suomalaisen arjen uudelleen muotoutumisen myötä toteutui kulttuurisen
viitekehikon vähittäinen muutos. Sille oli ominaista entisen uskonnollis-metafyysisen
maailmankuvan maallistuminen ja sille luonteenomaisen velvoitemoraalin heikkeneminen (Ilmonen
1998, 16-19).
Yhteiskunnallinen muutos ei kuitenkaan pysähtynyt 1970-luvulla muotoutuneeseen tilanteeseen.
Suomalaisen teollisuusyhteiskunnan vaihe oli lyhytkestoinen. Sen varassa kehittyneet rakenteet ja
instituutiot alkoivat natista jo 1980-luvun lopulla, mutta vasta 1990-luvun alun lama muutti
oleellisesti kansalaisyhteiskuntaa Suomessa. Kun tätä muutosta lähestytään, tarkoituksena on pitää
mielessä erityisesti yksi asia, joka näyttää kohoavan yli muiden. Lama jätti pysyväksi perinnökseen
uudenlaisen sosiaalisen mekanismin, jonka mukaan joustava työ yhdistyi joustaviin