Lataa PDF - Sitra

12
1 Mitä tarkoitetaan kansalaisyhteiskunnan käsitteellä?
Kansalaisyhteiskunta mielletään helposti erilliseksi yhteiskunnan osa-alueeksi. Se ei kuitenkaan ole
siinä mielessä oma areenansa kuin valtionhallinto ja talouselämä. Itse asiassa näitäkään ei ole syytä
pitää minään erillisinä sektoreina tai toiminta-areenoina. Kun yhteiskuntaa lähestytään
areenakohtaisesti, unohtuu, ettei osa-alueiden välillä ole varsinaisia rajalinjoja, eikä ole koskaan
ollutkaan. Yhteiskunta voidaan silti jakaa analyyttisesti erillisiin alueisiin. Kun teen niin, korostan
sitä, että yhteiskunnallista todellisuutta voidaan tarkastella eri näkökulmista tutkimustehtävistä
riippuen. Tunnetuimpia näin jäsennettyjä tutkimuksia on Habermasin ”The Theory of
Communicative Action (2)”. Habermas jakaa siinä yhteiskunnan tilan systeemiin ja
elämismaailmaan (1987, 301). Tämän jaon tehdessään hän korostaa sitä, että kysymys on
näkökulmaeroista, vaikka sitten unohtaakin tämän korostuksen ja alkaa pitää näitä maailmoja
erillisinä yhteiskunnallisina areenoina.
Systeemi koostuu Habermasilla taloudesta ja valtiosta. Elämismaailma tuntuu puolestaan viittaavan
arkielämään. Luovun tässä esityksessä tuosta erilaisista filosofisista rasitteista kärsivästä ja
epämääräisestä elämismaailman käsitteestä. Sen sijaan puhun kansalaisyhteiskunnasta.
Valitettavasti tämäkään käsite ei ole kovin selkeä. Ymmärrän sen tässä erilaisten moraalisten
yhteisöjen muodostamaksi yhteiskunnalliseksi saaristoksi. Tarkemmin sanoen katson, että se
koostuu erilaisista yhdistyksistä. Ne muodostavat kansalaisyhteiskunnan ytimen. Luen siihen myös
perheinstituution ja sen varaan rakentuneet kotitaloudet sekä erilaiset yhteiskunnalliset liikkeet. Ne
edustavat kansalaisyhteiskunnan muodollisesti organisoitua puolta. Kansalaisyhteiskuntaan kuuluu
lisäksi iso joukko epävirallisia sosiaalisia verkostoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän pysyviä
alkaen sukuyhteisöistä ja päätyen etäisiin tuttavuussuhteisiin.
Koska vain osa kansalaisyhteiskunnasta on organisoitunutta, sitä ei voida pitää jollakin tavalla
rajattuna astiana, vaan ideaalityyppisenä tapana kuvata monimutkaista sosiaalis-kulttuuris-poliittista
todellisuutta ruohonjuuritason näkökulmasta (Keane 1998, 37). Näin ymmärrettynä
kansalaisyhteiskunta muodostaa ajatusrekisterin, jonka avulla voidaan hahmottaa muodollisia ja
epävirallisia sosiaalisia sidoksia, yksilöllisen ja julkisen edun kohtaamista, vapauden ja
velvollisuuden rajoja, kollektiivisen toiminnan ehtoja sekä tapoja tuottaa kollektiivisia identiteettejä
julkisella alueella (Hems & Tonkis 2000, 7-8). Tähän ajatusmalliin sisältyy siis mahdollisuus
tarkastella kansalaisyhteiskuntaa sellaisena luovana itseorganisoitumisen alueena, josta