Lataa PDF - Sitra

eurooppalaista monikansallista hallintaa. EU:n järjestelmä on muuttanut kansallisten
toimijoiden keskinäisiä valtasuhteita monin tavoin. Ensinnäkin toimeenpanovallan asema
on vahvistunut suhteessa lainsäädäntövaltaan, vaikka eduskunta onkin luonut uudenlaisia
toimintamuotoja turvatakseen vaikutusvaltansa EU:n päätösvaltaan kuuluvissa asioissa.
Toiseksi EU on lujittanut pääministerin asemaa valtioneuvoston sisällä. Kun
talouspolitiikan keinovalikoimasta kolmanneksi poistuivat raha- ja
valuuttakurssipolitiikka, finanssipolitiikan ja työmarkkinapolitiikan merkitys korostui.
Siihen liittyen sopimusyhteiskunnan ja kolmikannan tarpeellisuus on painottunut.
Finanssi- ja työmarkkinapolitiikan yhteensovittamistarve on lisännyt sopimuspolitiikan
merkitystä ja vahvistanut työmarkkinajärjestöjen asemaa poliittisessa hallinnassa.
Näin 1990-luvun lopun poliittisen hallitsemisen kehitys pitää sisällään kolme toisilleen
ristiriitaista ja eri suuntiin vetävää trendiä. Merkittävin niistä on siirtyminen
parlamentaariseen hallitsemismalliin. Toinen kehityspiirre on EU-jäsenyyden mukanaan
tuoma kansallisen päätöksenteon heikkeneminen suhteessa eurooppalaiseen tasoon ja
kolmas korporatistisen kolmikantapohjaisen päätöksenteon ja sopimuspolitiikan
vahvistuminen.
Viime vuosikymmenen aikana käyty poliittinen ja teoreettinen keskustelu poliittisesta
järjestelmästä ja sen muutoksista kytkee Suomen EU-jäsenyyden usein osaksi 1980-
luvulla uutta voimaa saanutta globalisoitumista. EU-jäsenyyden sanotaan tuovan paineita
poliittiseen hallitsemiseen. Ne välittyivät Suomeen muun muassa julkisen talouden
alijäämäkriteerien ja EU:n sisämarkkinapolitiikan kautta. Pelot ovat olleet liioiteltuja,
sillä 1960-luvulta periytyvällä vahvan valtion korporatiivisella hyvinvointivaltiomallilla
on laaja tuki kaikissa poliittisissa puolueissa.
Korporatiivisen päätöksenteon järjestelmä nousee tässä tutkimuksessa suomalaisen
hallitsemismallin keskeiseksi institutionaaliseksi pilariksi. Se luotiin 1960-luvulla ja se on
säilyttänyt asemansa 2000-luvulle saakka. Työmarkkinajärjestöt ovat nousseet
suomalaisen hyvinvointivaltiomallin ja siihen kuuluvan päätöksenteon vahvimmiksi
puolustajiksi. Malli on tarjonnut järjestöille institutionaaliset puitteet osallistua
70