Lataa PDF - Sitra

Järjestelmän perusteista keskusteltiin 1990-luvun alkupuolella, kun valmisteltavana ollut
perusoikeusuudistus, joka koskee kansalaisten taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä
oikeuksia eli TSS-oikeuksia (ks. Jyränki 2000, 276-279; Sipponen 2000, 331-335), lähti
siitä, että kunnat, valtion ja muut itsehallintoyhdyskunnat vastaavat perusoikeussäädösten
toteuttamisesta. 1995 voimaan tulleen perusoikeusuudistuksen tarkoituksena ei ollut
muuttaa kunnallisen itsehallinnon lähtökohtia eli perustuslain antamaa suojaa
kunnallishallinnon kansanvaltaiselle rakenteelle, kunnan verotusoikeudelle, kunnan
yleiselle toimialalle ja kunnan toimielinten tietylle riippumattomuudelle valtiosta.
Kunnille perusoikeusuudistuksessa aiheutuvista uusista velvoitteista ja tehtävistä
edellytettiin säädettäväksi lailla ja edellytettiin, että tällöin huolehditaan siitä, että
kunnilla on tosiasialliset edellytykset suoriutua tehtävistään. (KM 1996:16, 13-14.)
Perusoikeuksien toteuttaminen ei ollut lamaolosuhteissa helppoa, sillä hallitus joutui
leikkaamaan kuntien valtionosuuksia. Vuonna 1993 valtionosuudet olivat kuntien ja
kuntayhtymien tulopohjasta 46 %, mutta vuonna 1997 osuus oli enää 31 %.
Keskitetystä ohjauksesta eli perinteisestä hallintokulttuurista irtautumisen keskeisenä
virstanpylväänä on luopuminen valtion ja kuntien talouden yhteensovittamiseksi vuoden
1975 jälkeen allekirjoitetuista järjestelyasiakirjoista. Niissä valtio ja kuntien
keskusjärjestöt pyrkivät kytkemään kunnallistalouden kokonaistaloudelliseen
kehitykseen. Asiakirjoilla ohjattiin julkisten menojen ja henkilöstön kasvua. Kun kaikki
kunnat eivät seuranneet suosituksia ja kun valtio joutui tekemään
valtionosuusleikkauksia, järjestelmästä päätettiin luopua. Lisäksi hallitus uudisti
valtionosuuksia vuonna 1992 säädetyllä lailla (L 688/1992), jossa valtionosuudet
määriteltiin kokonaissummina kuntien väkiluvun, väestön rakenteen ja toiminnan
määrittelemien indikaattorien perusteella. Uudistuksen viimeiset vaiheet toteutettiin
vuonna 1997. Kunnat saivat tämän jälkeen päättää valtionosuuden jaosta itse.
Kun valtio ei enää ohjannut kuntia, ei se tarvinnut keskusvirastojakaan. Näin käynnissä
ollut keskushallinnon uudistus sai vauhtia kuntien valtionosuusuudistuksesta ja hallitus
päätti lakkauttaa kunnallisten hyvinvointipalvelujen ohjauksesta vastanneet
60