Lataa PDF - Sitra

poistettu tosiasialliset valtaoikeudet, lujan hallitusvallan johto jäi hallitukselle. Lujalla
henkilökohtaisella johtamisotteellaan Paavo Lipponen antoi sille pääministerivetoiset
kasvot.
Lipposen I hallituksen tehtävä oli poikkeuksellisen vaativa. Työttömyys oli
ennätyksellisen korkea ja julkinen bruttovelka noussut 58,1 %:iin bruttokansantuotteesta.
Hallituksen tavoitteena oli työttömyyden puolittaminen hallituskauden aikana, mutta
tässä se epäonnistui. Nuorisotyöttömyys säilyi korkealla koko hallituskauden ajan. Koska
talous kasvoi ripeästi, hallitus säilytti hyvin poliittisen kannatuksensa. Opposition voitto
vuoden 1999 vaaleissa jäi sen verran pieneksi, että hallituspohja säilyi entisellään.
Lipposen toisen hallituksen ohjelma ei sisältänyt enää samanlaisia syvällisiä
rakenteellisia avauksia kuin ensimmäisen hallituksen ohjelma. Työllistämistavoite
kirjattiin ohjelmaan aiempaa varovaisemmin. Kun hallitus ei poliittisesta vahvuudestaan
huolimatta kyennyt laskemaan työttömyyttä alle yhdeksän prosentin ja katkaisemaan
köyhyyskierrettä, 31 ja kun tuloerot kääntyivät kasvuun, hallituksen sisälläkin
kyseenalaistettiin hallitsemismallin tehokkuus. Ongelmana pidettiin hallituspohjan
laajuutta. Esimerkiksi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ei pitänyt Lipposen
sateenkaarihallituksia normaalioloihin kuuluvina. ”Näillä puoluerakenteilla viiden
puolueen hallitus on kohtuuttoman laaja ja liittyy historiallisiin tilanteisiin, joissa
tarvitaan poikkeavuutta.” 32
31 Ks. esim. Törmälehtö 2003; Hyvinvointikatsaus 2000. Hallitus antoi tuloerojen kasvulle hiljaisen
hyväksynnän. Valtiovarainministeri Niinistö katsoi, että hänen on ”mahdotonta käsittää, että jonkun
rikastuminen olisi muilta pois”. Joidenkin – hän tarkoitti optioiden saajia – rikastumista käytetään hyväksi
katkeruuden levittämisessä. ”Pitäisikö optiot kieltää lailla? Pitäisikö ylipäätään rikastuminen Suomessa
kieltää jonkin tulorajan jälkeen?” Koska Suomi toimii avoimessa globaalissa taloudessa valittavana on
kaksi ratkaisua. On hyväksyttävä se, että toiset tienaavat huomattavasti enemmän kuin toiset ja sen
verottaminen yhteiseen käyttöön tai sitten tasataan tuloja nykyistä enemmän, jolloin jaettava pienenee ja
pienituloiset saavat vielä vähemmän kuin nyt. ”Kallistun sittenkin sille puolelle, että pitää sietää, että jotkut
rikastuvat. Kokonaisuuden vuoksi.” (HS 6.1.2000 ”Niinistö: Kansalaisten olisi siedettävä toisten
rikastuminen”.) Pääministeri Lipponen ei julkisuudessa juuri puolustanut tuloeroja, vaikka Kalevi Sorsan
mukaan SDP:n ja virkaeliitin piirissä tuloeroja puolusteltiin. Lipposen mukaan ”Erik Allardt katsoo, että
Suomen korkean työttömyyden oloissa työllisyyden parantaminen on asetettava tulojakotaistelun edelle.
Tämän ymmärrän siten, että vahvimpien etuilua on hillittävä ja vapaille markkinoille pantava rajat.”
(Demari 17.8.2000, sit. Sorsa 2000.)
32 Demari 19.12.2000. ”Kalliomäki kaipaa jo ulos poikkeusoloista. ’Viiden puolueen hallitus on
kohtuuttoman laaja’”.
48