Lataa PDF - Sitra

ilmoittamalla, ettei hallitus voi tehdä kolmikantapohjalla sovituista asioista
säästöpäätöksiä pelkkänä ilmoitusasiana. Järjestöt eivät uhanneet hallitusta kuitenkaan
vielä tässä vaiheessa yleislakolla. 16 Syksyllä 1991 pääministeri Aho pyrki saamaan
aikaan yhteiskuntasopimuksen työmarkkinajärjestöjen kanssa, mutta järjestöt eivät
luottaneet hallituksen pyrkimyksen aitouteen. Kun pääministerin ohella myös
valtiovarainministeri Iiro Viinaselta puuttui aiempi kokemus työmarkkinapolitiikasta,
keskitetystä sopimusjärjestelmästä sekä hallituspolitiikasta, hallitus ei kyennyt luomaan
luottamuksellisia suhteita työmarkkinakenttään koko toimikautensa aikana. Marraskuussa
1991 hallitus perui säästösuunnitelmansa SAK:n yleislakkouhan edessä. 17
Hallituksen työmarkkinapolitiikkaa ohjasi pääministerin sittemmin kehittämä
talouspolitiikan työnjako-oppi. Se pyrki määrittelemään vallan ja vastuun jakoa
valtiovallan, Suomen Pankin ja työmarkkinajärjestöjen kesken. Aho asetti tavoitteeksi
uusiin olosuhteisiin sopivan kansallisen päätöksenteon mallin, koska vanha ei toiminut.
(Aho 1996, 47-49.) Tulopolitiikka oli toiminut osittain avoimen talouden oloissa, jolloin
oli ”mahdollista ja järkevää säädellä kustannustasoa ja työrauha laajoilla tulopoliittisilla
kokonaisratkaisuilla, joihin sisällytettiin myös hallituksen ja keskuspankin
tukitoimenpiteet.” Tulopolitiikka sitoi eduskunnan käsiä ja määritti sosiaaliturvan
kehittämistä. ”Lopputulos oli se, että kaikki osapuolet yrittivät olla vastuussa kaikesta,
mutta kukaan ei oikeastaan ollut vastuussa mistään.” Työmarkkinajärjestöjen vastuulle
kuului Ahon mallissa työllisyys, työmarkkinoiden toimivuus ja työvoimakustannusten
pitäminen kannattavan tuotannon tasolla, ei työelämän lainsäädännön valmistelu, monen
sosiaalipolitiikan lohkon linjausten määrittely eikä finanssipolitiikka. (Aho 1996, 49;
Uimonen 1995, 183-196.)
Vuonna 1994 Koivistoa seurannut Martti Ahtisaari otti myös kantaa
työmarkkinajärjestöjen asemaan. Hän arvosteli järjestöjen ylläpitämiä institutionaalisia
pidäkkeitä. Ahtisaari joutui perumaan puheitaan, sillä ne herättivät kovan vastustuksen
järjestökentässä. Muilta osin Ahtisaari ei koko toimikautensa aikana puuttunut
16 HS 12.5.1991. ”Palkansaajajärjestöjen mielestä hallitus rikkoo tulosopimuksia. ”
17 HS pääkirjoitus 26.11.1991: ”Hallitus perääntyi viisaasti.”
42