28.02.2015 Views

Lataa PDF - Sitra

Lataa PDF - Sitra

Lataa PDF - Sitra

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Pohjoismaiden alhaisin. Julkisen palveluksen piirissä toimivien osuus oli koko 1980-

luvun alkupuolen myös alhaisempi kuin muissa Pohjoismassa. Julkisessa hallinnossa

työskentelevien määrä kasvoi 1980-luvulla kaikissa OECD-maista Yhdysvaltoja, Iso-

Britanniaa, Kanadaa ja Japania lukuun ottamatta. 13

Hallinto oli kansanrintamahallitusten aikana noussut poliittisen huomion ja kilpailun

kohteeksi. Puolueet halusivat vaikuttaa hallintoon ja hyvinvointivaltiollisen

hallitsemismallin konseptissa se tapahtui parhaiten puolueiden omien hallinnossa olevien

edustajien kautta. Pitkäaikaisen virastovaltuutettu Seppo Salmisen mukaan hallinto ei ole

teknokraattinen saareke, eikä vain politiikan toteuttamisen väline, vaan tärkeä

puoluepoliittisen kilpailun areena. ”Poliittinen ohjaus ei tapahdu enää vain hallituksen ja

eduskunnan kautta. Puolueet ovat rakentaneet itselleen hallintokoneistoon valta-asemia ja

eri eturyhmillä on muun muassa komitealaitoksen kautta jatkuvia suoria yhteyksiä

hallintoon. Todellisten ja kuviteltujen valta-asemien menettämisen pelossa

organisaatiorakenteita ei hevin haluta muuttaa. Rakenteiden jäykistymistä korostaa sekä

poliittisten päättäjien että virkamiesten nykyinen pyrkimys tehdä vain

konsensuspäätöksiä. ’Harmonian halu pyhittää yhä enemmän päättämättömyyden ja

vitkastelun’ kuten eräs puoluejohtaja asian ilmaisee.” (Salminen 1984, 13) . Kun

poliittisen hallitsemisen asetelmia kansanrintamahallitusten kauden lopulla sanottiin

kuoleutuneiksi tai niitä pidettiin jopa ”yhdenmukaisuuden demokratiana” (Tuomioja

1980, 85-105), hallinnon uudistaminen kärsi.

Suomalaiseen hallinnan ja hallinnon perinteeseen on 1800-luvulta saakka kuulunut vahva

komitealaitos. Sen tarkoituksena on ollut sitoa ammatillista asiantuntemusta ja

yhteiskunnallisia näkemyksiä hallinnon ja uudistusten valmisteluun. Komitealaitosta

ryhdyttiin 1980-luvulla arvostelemaan korporatistiseksi välineeksi. (Tuori 1983, 1-2;

Helander 1979a; 1979b.) Kun hyvinvointivaltiollisten uudistusten vauhti ehtyi, hallitus

asetti komiteoita entistä vähemmän. Ne korvautuivat ministeriöiden asettamilla

13 Maailman paras julkinen sektori 1993, 26-27.

36

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!