Lataa PDF - Sitra

Anckar 1983). Se on ylläpitänyt hyvinvointivaltiollista konsensuspolitiikkaa, joka usein
nostetaan Suomen taloudellisen menestyksen keskeiseksi selittäjäksi (Pekkarinen et al.
1992). Työmarkkinapolitiikassa konsensus on tarkoittanut työmarkkinajärjestöjen ja
poliittisten puolueiden säännöllistä yhteydenpitoa, tietojenvaihtoa ja julkisuuden
ulottumattomissa tapahtuvaa yhteistoimintaa, jossa määritellään hyväksytyn toiminnan
rajat, luodaan keskeiset henkilösuhteet ja päätetään hallitsemisen pelisäännöistä.
Konsensuspolitiikka ja -ilmapiiri eivät koskeneet 1980-luvulla pelkästään hallitus-, tuloja
talouspolitiikkaa sekä työmarkkinaratkaisuja, vaan myös ja nimenomaan
ulkopolitiikkaa. Se kuului presidentin vastuulle. Konsensuspolitiikassa kaikki liittyi
kaikkeen hallitsemiseen. Seppo Kääriäisen (2002, 410) mukaan ”myös presidentin
valinnat ovat kytkeytyneet hallituskonstellaatioihin tai niiden odotuksiin.”
Kansanrintamahallitusten kaudella hallitsemismallin yhtenä keskeisenä alueena olivat
Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet. YYA-sopimus määritti Suomen ja
Neuvostoliiton välisten poliittisten suhteiden ohella myös kaupallisen ja taloudellisen
yhteistyön perusteet. Neuvostoliiton suhteiden hoidossa määrittyivät hallitsemisen
keskeiset valtajärjestelmät ja valtasuhteet. Politiikka ulottui talouteen ja yhteiskuntaan.
Kauppasopimukset tehtiin valtiojohtoisesti ja niitä johdettiin ja valvottiin poliittisesti.
Presidentti johti ja koordinoi tätä sopimus- ja neuvottelujärjestelmää ja ohjasi keskeistä
osaa Suomen taloudesta ja markkinoista. Kun Neuvostoliiton kaupan osuus Suomen
viennistä oli noin 20-25 prosenttia, suomalainen talouselämä (erityisesti Neuvostoliiton
kauppaa käyvä suurteollisuus) oli syvästi riippuvainen keskitetystä poliittisesta
päätöksenteosta.
Poliittisen hallitsemismallin vahva valtiojohtoisuus ei johtunut Suomen ja Neuvostoliiton
kaupallisista suhteista, vaikka YYA-sopimus vahvistikin politiikan ja valtion roolia
talouden säätelyssä ja teki siitä vaikutusvaltaisen markkinatoimijan. Valtiolla oli
keskeinen asema markkinoiden ohjauksessa ja säätelyssä jo perinteisesti, sillä
maailmansotien välisenä aikana Suomen poliittinen johto rakensi vasta itsenäistyneen
maan taloudellista infrastruktuuria vahvan valtion avulla. Toisen maailmansodan aikana
27