Lataa PDF - Sitra

Tutkijat ovat keskustelleet laajasti suomalaisen poliittisen mallin luonteesta ja
peruspiirteistä, 5 erityisesti presidentin roolista politiikan johtajana ja siihen kuuluvasta
parlamentarismimallista. Presidiaalista tulkintaa pidettiin 1970-luvulla liian vahvana
ilmauksena, mistä syystä tutkijat usein päätyvät puolipresidiaaliseen luonnehdintaan
(Nousiainen 1980, 188-189, 197-200). Kylmän sodan päätyttyä tulkinnat Kekkosen ajan
valtakäytännöistä ovat osoittaneet presidentin roolin olleen vahvempi kuin mitä aikanaan
tiedettiin. Hallitsemismalli muistutti tosiasiassa vahvasti presidiaalista käytäntöä, joka ei
ollut enää kansanvaltainen, vaan läheni valistunutta itsevaltiutta. 6
Vaikka Mauno Koivisto valittiin presidentiksi ei-Kekkosena, Koivisto piti kiinni
presidentin valtaoikeuksista eikä rikkonut Kekkosen hallitsemismallin kaikkia oletuksia.
Muutoksia hän siihen kuitenkin ajoi vahvistamalla hallituksen ja eduskunnan asemaa
yleisesti sekä erityisesti hallituksen asemaa ulkopolitiikan hoidossa. Sen seurauksena
vallankäytön painopiste alkoi hiljalleen siirtyä parlamentaariselle puolelle. Presidentti
ajoi uusia valtioneuvostokeskeisiä hallituskäytäntöjä myös valtiosääntöön. Toisaalta
Koivisto käytti presidentin valtaa epävirallisesti talouspolitiikan kysymyksissä laajemmin
kuin Kekkonen. Koiviston epävirallinen talouspolitiikan seuranta muuttui aikaa myöten
reaaliseksi talouspoliittiseksi vaikuttamiseksi ja yhteydenpidoksi maan poliittiseen ja
taloudelliseen eliittiin.
Poliittisen kulttuurin esivaltakeskeisyys ja autoritaarisuus sekä presidentin vahva asema
heijastuivat puolueiden valtarakenteisiin: ne olivat vahvasti johtajavaltaisia. Kun
politiikka valtiollistui ja teknokratisoitui, puoluejohdon yhteys järjestökenttään heikentyi.
Juopaa kasvatti 1960-luvun lopulla luotu puolueiden valtiollinen rahoitus. Puoluetuet
turvasivat puoluejohdolle automaattisen rahoituksen sekä toiminnallisen itsenäisyyden
jäsenistön mielipiteistä riippumatta. Hallitusrakenteen presidenttikeskeisyyden ja
5 Klassinen esitys sotaa edeltävältä ajalta Ståhlberg 1927, 45-47. Keskustelu mallin kehityksestä presidentin
aseman kehityksen perspektiivistä Jyränki 1981. Kasvavasta kritiikistä presidentin asemaa kohtaan ks.
Kastari 1977, 120-124; Kastari 1969, 206-211; Merikoski 1974, 161-174; Laakso 1975; Nousiainen 1980,
188-189, 197-200.
6 V. Merikoski (1974, 161, 173-174) esimerkiksi katsoi suomalaisen järjestelmän kehittyneen
presidenttikeskeiseksi ja -valtaiseksi.
24