Lataa PDF - Sitra

teollisuustyöväestöä. Ne muodostivat suurimmat äänestäjäryhmät aina 1970-luvulle
sakka. Ideologisen rajalinjan ylittämisestä muodostui suomalaisen poliittisen
hallitsemismallin keskeinen perusperiaate.
Urho Kekkonen oli jo vuoden 1937 punamultahallituksen keskeinen arkkitehti. 1930-
luvun lopulla hän puolusti punamultahallitusta demokratian turvana ja takeena, ei vain
vakauden välikappaleena. Tuota ajatusta ja mallia painottaen hän presidenttinä käytti
1960-luvulla punamultahallituksia keinona integroida kommunistit yhteiskuntaan ja
turvata kansanvalta. Kekkonen ja punamultahallitukset onnistuivat tehtävässään, sillä
kommunistit tunsivat tulleensa hyväksytyiksi. He integroituivat yhteiskuntaan ja toivat
ihmisten tarpeet hallitusvallan ylimpiin kammareihin. Varmistaessaan poliittisen
vakauden kansanrintamahallitukset täyttivät toisen hallitsemiselle asetetun perustehtävän
eli turvasivat poliittisen vakauden.
Kaikkien kansanrintama- ja punamultahallituspuolueiden keskeisenä hallituspoliittisena
tavoitteena oli korjata markkinoiden aiheuttamaa resurssien epätasaista jakautumista ja
vinoutumaa eli tasata tulonjakoa. Kansanrintamahallitukset katsoivat tehtävän toteutuvan
parhaiten julkisen sektorin kautta, mistä syystä hallitukset kasvattivat julkisia menoja ja
leimautuivat siten hyvinvointivaltiopolitiikan ajajiksi. Siitä muodostui
punamultahallitusten kolmas tehtävä.
Presidentti Kekkosen äkillinen sairastuminen ja otteen kirpoaminen käynnisti
julkisuudessa vahvan halun irtautua Kekkosen luomasta vallankäytön mallista ja
kyseenalaistaa sovelletun hallitsemismallin useimmat perusoletukset. Sosiaalidemokraatti
Mauno Koiviston selkeä valinta presidentiksi ilmensi tätä ilmapiiriä. Kansalaiset pitivät
Koivistoa itsenäisenä toimijana, joka ei kuulunut Kekkosen luomaan valtapiiriin eikä sen
tukijoukkoihin. Se oli Koiviston suosion keskeinen salaisuus.
23