Lataa PDF - Sitra

Tässä tutkimuksessa on eritelty nykyisen hallintomallin keskeisiä piirteitä. En usko, että
uudistusten jatkaminen, tuottavuuden ja tehokkuuden lisääminen sekä hallinnon
rationalisointi ja saneeraus kykenevät puuttumaan suomalaisen hallintamallin
perusongelmaan eli sen muuttumattomuutta ylläpitäviin institutionaalisiin perusteisiin.
Tämän tutkimuksen kohteena ei ole hyvinvointipolitiikka, joten siihen ei tässä paneuduta.
En pohdi hyvinvointipolitiikan institutionaalisten rakenteiden uudistamista eli
korporatiivisen ja parlamentaarisen ohjauksen suhdetta, vaikka se kuuluukin
hallintapolitiikan piiriin. Sen sijaan teen esityksen julkisen toiminnan uudistamisen
seuraavista askelista 1990-luvun lopulla muotoutuneen uuden hallinta-ajattelun pohjalta.
En erittele hallintakäsitteen taustoja (ks. Tiihonen 2001; 2004) enkä vaihtoehtoisia
käsityksiä siitä, vaan tiivistän sen seitsemään periaatteeseen, joiden pohjalta voitaisiin
etsiä konkreettisia ratkaisuja.
Hallinta tarkoittaa neljää asiaa:
Ensinnäkin hallinta-ajattelu ei ole lähtökohtaisesti valtiokeskeinen. Jos jokin asia voidaan
hoitaa byrokratian ja normiohjauksen sijasta markkinoiden ja yhteiskunnan toimesta,
yksityisille ratkaisuille on annettava etusija.
Toiseksi uudelle hallinta-ajattelulle on luonteenomaista alhaalta lähtevä ohjaus ja
verkostomainen toimintatapa, neuvottelut ja muut vuorovaikutuksen muodot.
Kolmanneksi yksityisen ja julkisen vastakohdan sijasta modernissa hallinnassa
painotetaan yksityisen ja julkisen luottamukseen perustuvaa yhteistoimintaa ja yhteistä
pelisääntöjen määrittelyä sekä ohjaamisen sijasta mahdollisuuden luomista.
Neljänneksi vaikka hallinnasta vastaavat verkostot ovatkin itseohjautuvia eivätkä sikäli
perinteisessä mielessä valtiosta riippuvaisia, sillä on edelleen etuoikeutettu ja muita
vastuullisempi asema hallintaverkostojen johtamisessa.
13