Lataa PDF - Sitra

erityisesti maaseudulla, ristiriitojen ratkaisuksi tarjotut vallankumouksen poliittiset
ideologiat sekä Suomen ja Venäjän yhteisen historian konfliktialttiit piirteet muodostivat
moniulotteisen taustan vuoden 1918 kansalaissodalle. Ristiriitoja koetettiin sovitella
käymällä käsiksi sodan syihin, rakentamalla yhteisymmärrystä sodan voittajien ja
häviäjien kesken ja tasoittelemalla erimielisyyksiä. Yksimielisyyspolitiikan ensimmäiset
syntysanat lausuttiin A. K. Cajanderin vuoden 1937 punamultahallituksessa, sillä hallitus
mursi sosialistien ja ei-sosialistien välisen rajan ja pakotti sosialistit ja maalaisliiton
yhteistyöhön hallituksessa. Yksimielisyyspolitiikan toinen ilmentymä on niinikään sotaajan
tuote: Talvisodan sytyttyä työmarkkinajärjestöt solmivat keskenään ”tammikuun
kihlauksen”, joka loi pohjan työehtosopimusjärjestelmälle ja järjestöjen keskinäisille
suhteille.
Sodan jälkeen presidentti Kekkonen otti kommunistien integroinnin suomalaiseen
yhteiskuntaan keskeiseksi poliittiseksi tavoitteekseen. Kun puolue hylkäsi
vallankumoustavoitteensa, integroituminen hyväksyttiin laajemmin. Presidentti korosti
kansallista sopua ja eheyttä. Työmarkkinajärjestöjen piirissä sodan aikana syntynyt sopu
jatkui sodan jälkeen sosialidemokraattien ja työnantajien keskinäisenä aseveljeytenä.
1970-luvun lopulla konsensus muuntui toisaalta kansanrintamahallituksen ja toisaalta
tulopoliittisten sopimusten muodossa työmarkkinakonsensukseksi.
Neuvostoliiton romahdus muutti suomalaisen yhteiskunnan poliittisia asetelmia monessa
suhteessa. Se heijastui myös konsensuspolitiikkaan. Holkerin hallitus päätti
vuosikymmeniä jatkuneen punamultakonsensuksen. Ahon hallitus palautti porvarillisten
ja sosialististen puolueiden ideologisen rajalinjan voimaan. Tuon ideologisen rajan
ylittämistä oli pidetty toisen maailmansodan jälkeisen politiikan suurena linjana ja
keskeisenä periaatteena. Nämä ideologiset irtiotot olivat esisoittoa Lipposen hallitukselle,
jota Alapuro pitää osoituksena bolsevikkien vuosisadan päättymisestä myös Suomessa.
Hallituksessa ”istuvat vapaussodan valkoisten ja kansalaissodan punaiset perilliset,
äärimmäinen oikeisto ja äärimmäinen vasemmisto. Tämä on luultavasti ainutlaatuista
koko läntisessä Euroopassa. Tietysti se tarkoittaa samalla, että kovin äärimmäisiä eivät
konsensus-Suomen ääripuolueet ole.” (Alapuro 1999, 111). Tulkinta on ylväs, mutta sitä
10