Lataa PDF - Sitra

33
luotonkysyntää. Kuitenkin yritykset tarvitsivat maksuvalmiutensa turvaamiseksi
jatkuvasti lyhytaikaista vierasta pääomaa. Muutamat suuryritykset alkoivat tällöin
kiertää säännöstelyä lainaamalla kassaylijäämiään lyhytaikaisesti suoraan toisilleen.
Näin yritykset loivat Suomeen itse siihen asti puuttuneet lyhyen rahan markkinat.
Toiminnan takana oli ns. ”miljardikerho”, johon kuuluivat eräiden suurten
suomalaisten teollisuusyritysten talousjohtajat. Keskeinen henkilö kerhon
perustamisessa ja sen toiminnassa oli Enson Veli Korpi. Muut jäsenet edustivat mm.
Wärtsilää, Nokiaa, Ahlströmiä, Konetta, Kemiraa ja Kymiä (Kymmene). Myöhemmin
mukaan tulivat myös Neste ja Valmet (Hulkko & Pöysä 1998).
Yritysten liikuttelemat rahamäärät kasvoivat 1980-luvun alussa idänkaupasta saatujen
suurten ennakkomaksujen vuoksi. Julkisuudessakin alettiin yleisesti puhua ”harmaan
rahan markkinoista”. Vähitellen harmaata rahaa alettiin lainata myös pankeille, jotka
kanavoivat sitä edelleen omille rahoitusyhtiöilleen (Hulkko & Pöysä 1998). Yritysten
luoman korkojen ”kaksihintajärjestelmän” edessä Suomen Pankin oli pakko lieventää
sääntelyään. Päiväluottomarkkinat korvasivat vähitellen keskuspankkivelan
kiintiöjärjestelmän. Harmaa raha muuttui ”markkinarahaksi”. Pankit rakensivat sille
korkokartellin, joka kuitenkin murtui vuonna 1983, kun SKOP irrottautui siitä.
1980-luvun alkuvuosina suomalaiset yritykset alkoivat siirtää rahoitusosastojaan
ulkomaille. Ne ottivat etäisyyttä suomalaisiin pankkeihin siirtämällä rahoituksensa
ainakin osittain kansainvälisille markkinoille. Samalla ne vähensivät riippuvuuttaan
suomalaisesta rahoitusjärjestelmästä ja keräsivät kokemuksia kansainvälisistä
rahoitusmarkkinoista ja kehittyneiden osakemarkkinoiden toiminnasta. Pisimmälle
finanssitoimen ulkoistamisessa eteni Nokia 1980-luvun lopulla silloisen
rahoitusjohtajansa Jorma Ollilan johdolla (Hurri 1989). Samaa mallia kehittelivät ja
sovelsivat myös muut kansainvälistyneet suomalaiset suuryritykset kuten esimerkiksi
Kone, Huhtamäki, Kemira ja Wärtsilä. Ulkomaiset pankit tarjosivat suomalaisille
yrityksille uusia rahoitusmahdollisuuksia ja suomalaisten yritysten ulkomaille
siirtämät rahoitusosastot alkoivat nopeasti tuottaa voittoa. Molemmat toimet kiristivät
ulkomaisten ja suomalaisten pankkien keskinäistä kilpailua.
Ulkomailla olevien tytäryritysten ja edustustojen kautta pankit ja yritykset harjoittivat
muuten luvanvaraista valuuttakauppaa. Säännöstelyn kierto osoittautui tuottoisaksi