28.02.2015 Views

Lataa PDF - Sitra

Lataa PDF - Sitra

Lataa PDF - Sitra

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

29

Yritysten yhteiset arvot määriteltiin ja täsmennettiin ennen muuta yrityksen sisäisen

toiminnan yhtenäistämiseksi, mutta niiden toivottiin heijastuvan myös yrityksen

ulkoisiin suhteisiin. Arvot kertovat myös ulkopuoliselle, millä perusteella yrityksessä

asioita tehdään ja miksi jokin asia hyväksytään tai asetetaan toisten asioiden edelle.

Erityisesti tärkeiksi arvojen määrittäminen on koettu voimakkaan kasvun ja

kansainvälistymisen aikana. Nokiassa tällainen ajanjakso oli esimerkiksi vuonna

1995, jolloin toimitusjohtaja toteaa:

”Nokian arvot; asiakastyytyväisyys, yksilön kunnioittaminen,

tuloksellisuus ja jatkuva oppiminen on nyt vakiinnutettu. Ne ovat

meille tärkeitä Nokian kasvaessa ja kansainvälistyessä.”

Puhe yhteisistä arvoista hälventää näkemyseroja yritysjohdon, omistajien ja

työntekijöiden välillä. Yhteisesti määritellyt arvot heijastavatkin usein

yleisinhimillisiä toimintaperiaatteita ja tavoitteita, joista on helppo olla samaa mieltä.

Suomalaisten yritysten arvomaailmat muistuttavat suuresti toisiaan. Erot yritysten

välillä syntyvätkin lähinnä samantyyppisten asioiden erilaisesta tärkeysjärjestyksestä.

Suomalaisen yritysten arvot heijastelevat suomalaista johtamiskulttuuria, jota on

luonnehdittu joustavaksi, määrätietoiseksi ja tuloksia tuottavaksi (Ollila 2000).

3.3 Yhteenveto: Suomen yrityssektorin viimeaikainen muutos

1980-luvulla suomalainen yrityssektori oli peruspiirteiltään metsäsektorivetoinen,

pankkiryhmäkeskeinen ja valtiojohtoinen. Yrityssektorin ytimen muodostivat vielä

1980-luvulla metsäteollisuusyritykset, jotka vastasivat suurelta osin Suomen

viennistä; vuonna 1988 kymmenen suurimman suomalaisen vientiyrityksen 3 joukossa

oli vain kolme metsäsektorin ulkopuolista yritystä (Outokumpu, Wärtsilä ja Neste).

Pankit olivat keskeisiä taloudellisen vallan käyttäjiä. Ne olivat paitsi yritysten

rahoittajia myös niiden merkittäviä omistajia. Pankit, niitä lähellä olevat

vakuutuslaitokset ja niiden etupiiriin kuuluvat suuryritykset muodostivat 1980-luvulla

voimakkaita finanssiryhmiä.

3 Suurimmat viejät vuonna 1988 olivat Kymmene, Enso, Outokumpu, Nokia, Metsä-Serla, Rauma-

Repola, Yhtyneet Paperitehtaat, Tampella, Wärtsilä ja Neste.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!