Lataa PDF - Sitra

6
1 JOHDANTO
1.1 Muutos?
Kansallisia yrityssektoreita tai hieman yleisemmin kansallisia
liiketoimintajärjestelmiä pidetään yleensä suhteellisen pysyvinä tai vain hitaasti
muuttuvina. Suomen yrityssektori näyttää kuitenkin muodostavan tässä suhteessa
mielenkiintoisen ja omaleimaisen poikkeuksen. Kahden viimeisen vuosikymmenen
aikana se on muuttunut monelta olennaiselta osaltaan.
Vielä 1980-luvulla Suomen yrityssektorilla oli tyypilliset yhteistoiminnallisen
(collaborative) liiketoimintajärjestelmän piirteet (Whitley 1999). Yritysten osaaminen
ja kilpailukyky perustuivat eri sidosryhmien pitkäaikaiseen ja tiiviiseen yhteistyöhön.
Erityisesti pankkien ja pankkiryhmien rooli yritysten omistajina ja kärsivällisinä
rahoittajina oli yritystoiminnan kannalta keskeinen. Yritysjohdon ja
tavarantoimittajien, asiakkaiden ja työntekijöiden keskinäiset sitoumukset loivat
ennustettavuutta ja pitkäjänteisyyttä yritystoimintaan. Kilpailijoiden välinen
yhteistoiminta oli laajaa.
1990-luvulle tultaessa Suomen yrityssektori alkoi saada anglosaksisia piirteitä.
Suomalainen liiketoimintajärjestelmänä alkoi muistuttaa yhä enemmän amerikkalaista
”lohkoutunutta” (compartmentalized) liiketoimintajärjestelmää (Whitley 1999). Sille
on tyypillistä, että yritysten suhteet eri sidosryhmiin ovat ennen muuta
markkinavälitteisiä ja yritysten suhteet toisiin yrityksiin kilpailullisia.
Rahoitusjärjestelmä on pääomamarkkina-, ei pankkikeskeinen. Pankkien ja
rahoituslaitosten rooli yritysten omistajana on lohkoutuneessa järjestelmässä
tyypillisesti heikko ja etäinen.
Suomen yrityssektorin ”amerikkalaistuminen” oli osa koko suomalaisen yhteiskunnan
institutionaalis-sosiaalista muutosta 1990-luvulla (vrt. Djelic 1998). Pienenä,
perifeerisenä ja valtiojohtoisena maana Suomi oli aina 1980-luvun loppupuolelle asti
taloudellisesti ja henkisesti ”avoin ulospäin”, mutta suhteellisen ”suljettu sisäänpäin”.